Showing posts with label The Robles. Show all posts
Showing posts with label The Robles. Show all posts

Sunday, 23 September 2018

2018 • Jimmy Johansson • Maneesimestari • Manege Master

Jimmy ei ole ujo. Hän vain varmistaa ilmapatjan takana, että 
The Robles -ryhmällä menee kaikki niin kuin on sovittu.

Jimmy Johanssonia voisi oikeastaan nimittää näkymättömäksi mieheksi, jota ilman ei sirkusnäytös pyörisi. Hän on maneesimestari Sirkus Finlandiassa. Kaikissa klassisissa sirkuksissa ei maneesimestaria ole, mutta isommissa ilman häntä ei tulla toimeen. Apunaan hänellä on maneesipojat. Finlandiassa on tänä vuonna yhdistetty kaksi virkaa. Maneesimestari toimii myös telttamestarina, jonka työ tapahtuu vielä enemmän asiakkaiden silmien tavoittamattomissa. Mutta kerron siitä toiste lisää.

Telttamestari Jimmy Johansson ja maneesipojat 2007.

Maneesin päällä on tänä vuonna podium, jonka matto vaihdetaan vauhdilla.

Maneesimestari vastaa maneesin eli areenan ja garderobin eli taiteilijalämpiön järjestyksestä, toimivuudesta ja turvallisuudesta. Hän huolehtii myös, että maneesin pohja pysyy sopivana esimerkiksi hevosille ja että purua on pinnalla oikea määrä. Vettä ei saa tulla maneesille. Esityksen aikana maneesimestari valvoo, että esitys menee sovitusti ja että maneesipojat tekevät numeroiden vaihtuessa oikeat toimenpiteet ja artistien avustamiset ripeästi. Useimmiten toimitaan lähes pimeässä, jotta katsojat eivät häiriintyisi.

Maneesimestarin ammatin parhaita puolia.

Maneesimestari tervehtii Grande Finalen osallistujia.

Jimmy Johansson kuuluu tunnettuun ruotsalaiseen sirkussukuun ties monennessako polvessa. Hänen isänsä Malte Johansson perusti Ruotsiin Cirkus Scalan vuonna 1944. Jossain vaiheessa sirkuksen nimi oli myös Cirkus Rolando. Scalan viimeinen kiertue tehtiin vuonna 2000. Vuosina 1976–1977 sirkus oli vuokrattu taikuri Thord Jungelle. Malte Johanssonin pojat Jerry, Jimmy ja Johnny olivat suosittuja kasakka-ratsastajia aikoinaan. He kiersivät paljon  Euroopassa ja palkintoja festivaaleiltakin kertyi. Cirkus Scalan viimeiset vuodet olivat Malten poikien hallinnassa. Suvun ratsastusperinnettä on jatkanut Jerryn kolme poikaa Anthony Wiik, Gary Wiik ja Danny Wiik sekä Rozalia Grigorieva taiteilijanimellä The Kosowiiks. Ryhmä esiintyi Finlandiassakin vuonna 2002.

Maneesimestari sai kiinni taikuri Marko Karvon papukaijan.

Sebastian vetää huomion itseensä, samalla kunnostetaan maneesi seuraavalle artistille.

Netin sanakirjat tarjoavat sanalle maneesimestari englanninkielistä vastinetta Ring Master, mutta se on väärin. Ring Masterilla tarkoitetaan englanninkielisissä maissa juontajaa. Siis noissa parissa yläkuvassa näkyy Ring Master Sebastian eli juontaja ja Manege Master Jimmy Johansson.

.

Thursday, 3 May 2018

2018 The Robles • High Wire



Sirkusnäytöksen voimakkain numero esitetään aina viimeisenä. Se jää vahvimmin katsojan mieleen. Tämä numero jää vaikka se esitettäisiin ensimmäisenä. Sirkus Finlandian tämän vuoden suurin sensaatio on kolumbialainen The Robles korkealla vaijerilla. Ryhmään kuuluu kolme naista ja neljä miestä. Huippukohta on heidän muodostamansa kolmekerroksinen pyramidi, joka kulkee vakaasti mastolta toiselle korkealla teltan kattoa hipoen. Ja latinoveri näkyy. Hymy on herkässä. On nautinnollista nähdä taiteilijoita, jotka eläytyvät työhönsä tosissaan.


Turvaverkon sijaan he käyttävät isoa ilmapatjaa maan tasolla. Se onkin katsojaystävällisempi ratkaisu mahdollisiin vahingossa putoamisiin. Löysin harmittavan vähän tietoa The Robles -ryhmästä. Samalla yhteisöllä on liikkeellä myös surmanajoryhmä samalla nimellä. Tämä panee ajattelemaan, että onko näitä ryhmiä useampiakin liikkeellä maailman sirkuksissa, samaan tapaan kuin Diorios surmanajajilla. Ehkä se selviää jossain vaiheessa.



Kommentit

<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<
Tämä oli kyllä aivan huikea numero!
Kalervo Auvo Auvinen
<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<
Heidän pomollaan on ainakin 2 ryhmää: toinen Suomessa ja toinen Sveitsissä.
Maria Jernström 
<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<
Parhaimmistoon kaikista koskaan näkemistäni numeroista menee kyllä tämä.
Kari, loistavia kuvia.
Yrsa Helles 
<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<
Robles-ryhmän korkean vaijerin numero oli sirkus Kronen tämän vuoden tammikuun ohjelmassa. Ryhmässä oli -aivan kuten nyt Finlandiassa - neljä miestä ja kolme naista. Ryhmä koostui käsittääkseni osittain eri henkilöistä kuin nyt Finlandiassa. Ryhmän miehillä oli tuolloin kakkosnumerona surmanajoesitys.
Peter Lindfors
<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<

.