Showing posts with label Pentti Rantanen. Show all posts
Showing posts with label Pentti Rantanen. Show all posts

Wednesday, 25 January 2017

Duo Dominik


Tunnettuun tsekkiläiseen sirkussukuun kuuluvat sisarukset Jana ja Dominik Kaiser esiintyivät Sirkus Finnstarissa 1992 ja 1993. He käyttivät taiteilijanimiä Duo Kaiser, Duo Dominik ja Duo Dominiko. He esittivät ihastuttavan lintunumeron parillakymmenellä riikinkukkokyyhkysellä. Mukana oli myös runsaati taikaa ja illuusioita.


Joskus 1980-luvulla Finnstarin mukaan liittyi myös nuori merkonomi Kalle Roos. Hän toimi kaikissa mahdollisissa töissä, niinkuin sirkuksissa yleensä kuuluukin. Pääosin hän oli kuuluttajana ja artistien avustajana. Hän avusti myös Jana Kaiseria kyyhkysten kanssa. Ja tarina sai onnellisen lopun. Heistä tuli pari. Perillisiä on tytär ja poika sekä kaksi lastenlasta.

Pelle Alpertti eli Pentti "Ransu" Rantanen ja Kalle Roos
Sirkus Finnstarissa joskus kauan sitten.

Vuonna 1997 Kalle vaihtoi Sirkus Finlandian leipiin. Nykyään keski-talvi ollaan kotona Prahassa etätöitä tehden. Muutoin käyttöpäällikkö Kalle Roos kiertää sirkuksen mukana Suomea ristiin rastiin ja valvoo, että kaikki toimii tip top ja turvallisesti. Vaimo Janan näkee usein sirkuksen töissä. Poika Anton työskentelee myös kaikki vapaa-aikansa sirkuksessa, useimmiten vahtimestarina.

Tuesday, 10 February 2015

Pelle Alpertti – Clown Albert


Tässä poseeraa Pelle Alpertti 13-vuotiaan Simonan kanssa, joka Sirkus Finnstarissa esiintyessään väänsi itsensä melkein solmuun. Klovnin nimi kirjoitettiin joskus hienomminkin pehmeällä peellä Albert. Jotkut kutsuivat häntä nimellä Ransu.  Hän aloitti muusikkona, rumpalina mm. Veikko Lavin bändissä. Talvisirkuksessakin hän oli soittamassa. Alpertti pyöri vuosikaudet Sarioloiden mukana, sitten Kansallissirkuksessa ja sieltä Sven Berglundille hommiin. Nykyään hän asustelee eläkeläisenä Lahden seudulla. Toki tekee vielä karaokekeikkoja. Pelle Alpertti eli Pentti Rantanen ehti työnsä ohessa opettaa monta nuorta sirkusalalle. Jotkut ovat alalla edelleen, jotkut jaksoivat vain hetken. Kun Alpertilta kysyttiin millaista sirkuselämä on, tuli vastauksena usein: "Ensimmäiset kymmenen vuotta on kovaa, mutta sitten helpottaa". Alakuva Alpertista lienee vuodelta 1985.