1942–1944 • Karhumäen Talvitivoli • Karhumäki Winter Funfair

Karhumäen tivoli toimi sota-aikana 1942–1944 sotilaiden hengähdyspaikkana. Se sijaitsi noin 30 kilometrin päässä rintamasta vanhan venäläisen huvipuiston paikalla. Osa esiintyvistä taiteilijoista teki myös keikkoja Karhumäestä lähemmäs rintamaa. 1940-luvulla tivolien kiertämistä maaseudulla rajoitettiin rajusti. Tivoli katsottiin tuolloin pahuutta herättäväksi toiminnaksi. Rintamativoli oli merkittävä ennakkoluulojen murtaja. Se lisäsi koko tivolialan arvostusta. Myös maaseudulla kiertämisen kielto kumottiin. Suomessa oli käytössä huvivero, mutta koska Karhumäki oli valloitetulla alueella, siellä huviveroa ei ollut. Osa tivolin tuloista meni puolustusvoimille ja osa huvipuistoa ylläpitävälle Sariolalle. Toimintaa pyöritettiin ympäri vuoden. Talvitivolin toiminta oli talvella tietenkin hieman riisutumpaa. Yläkuvassa Karhumäen rintamativolin Talvitivolirakennus. Sisällä oli kanttiini, huvinäyttämö, pelihalli ja erilliset sirkus- ja kabareenäyttämöt. Talvihuvittelukeskus sijaitsi Kumsajoen vastakkaisella puolella varsinaiseen Karhumäen tivoliin nähden.

Osa Talvitivolirakennusta sisältä. Edessä Zeppeliini-peli ja nyrkkeilypallo. 

Taustalla esiintymislava. 

Mielenkiintoinen kuva Zeppeliini-pelistä. 

Akrobaattien tasapainonäytös Karhumäen Talvitivolissa. Matti Kaksonen, Alpo Malinen ja Anita Lappalainen (1921–1996).  Lappalainen oli naimisissa hanuristi Urpo (Upe) Simolan (1920–2003) kanssa vuosina 1944–50.

Totisia poikia ihailemassa notkeaa naiskauneutta sirkusesityksessä. 

Ehkä se rintamalla koettu pelko ja jännitys unohtui pieneksi hetkeksi.

.

Lupaviidakko – Permit Jungle

Voimistelu- ja Urheiluseura Toverit ry vuonna 1949 lähestyi vallesmannia tällaisella 

lomakkeella. "Lausuntaa" esitti Edward Hyyppä, "ksylofoonisooloja" 

esitti Eino Katajavuori ja "voimistelua" Olli Lehtinen ja Yrjö Irjanne.

Kun yhteiskunta ja sen viranomaiset eivät oikein tunne jotain asiaa, se koetaan helposti uhkatekijäksi.  Silloin viranomaiset asettavat sääntöjä ja määräyksiä, millä uhkaavaksi koettua ilmiötä yritetään rajata. Suomi on tällaisten rajoitusten ja määräysten luvattu maa. Sven Hirn sanoikin 1970-luvulla, että jos lakia tulkitaan oikein tiukasti, niin sirkusta ei voi pyörittää. Sirkus Finlandian aloittaessa toimintansa 1970-luvulla, oli voimassa seuraavia lupia. Tämä siis ajalla ennen EU:ta ja euroa.
Ennen kiertuetta hankittavat luvat:

– taiteilijoille työluvat ja viisumit
– joka paikkakunnalla maanomistajalta lupa pystyttää sirkus
– eläinten esitysluvat lääninhallitukselta
– musiikin esittämislupa Teostolta (per. 1928)

Toimenpiteet kiertueen aikana jokaisella esiintymispaikkakunnalla:
– anotaan poliisilta/vallesmannilta huvilupa
– maksetaan vastuuvakuutusmaksut
– terveyslautakunnalle meluilmoitus
– tehdään elintarvikkeiden myynti-ilmoitus
– eläinlääkärille ilmoitus mukana olevaista eläimistä

Silloin kun huvivero vielä oli voimassa (1915–1981), huvilupa-anomusten täyttäminen se vasta taidelaji olikin. Anomuksessa piti näyttää, että  esitettävä ohjelma on ihmistä henkisesti jalostavaa. Esimerkiksi sirkusakrobatia katsottiin viihteeksi, mutta taitovoimistelu oli hyväksyttävää. Kuplettilaulajaa ei kannattanut mainita, sen sijaan kannatti puhua lausuntaesityksestä. Taikuri oli viihdettä, mutta teatteritaide eli näytelmä sallittua; voitiin siis sanoa, että ohjelmassa on taika-aiheinen näytelmä. Jos ohjelma voitiin katsoa tarpeeksi taiteelliseksi, saattoi olla mahdollista saada huvivero pieneksi, jopa kokonaan pois ja sitten saatiin järjestää 1.5 tuntia tanssia; sehän oli kaiken tavoite. Paikallinen nimismies eli vallesmanni päätti veron suuruudesta. Veroliput piti ostaa etukäteen, joten rahaa piti olla ennen kuin ensimmäistäkään lippua oli myyty. Asiakkaalle piti antaa sekä varsinainen pääsylippu että verolippu.

Nykyään asiat hoidetaan hiukan yksinkertaisemmin, mutta aikamoista rumbaa lupien kanssa pidetään edelleen. Jopa samoilla virkamiehillä eri paikkakunnilla on hiukan erilaisia käytäntöjä tänäänkin. Onneksi nuo huviveron aiheuttamat kommervenkit ovat taakse jäänyttä elämää.

Lähde Markku Aulanko

Valmis lomake eri paikkakunnille mentäessä vuodelta 1955. Anottiin lupaa "juhlatilaisuudelle". Leena Rintala huolehti "tanssiesityksistä" ja Reijo Salmista ei manittu taikuriksi vaan hän näytti "sorminäppäryysesityksiä". Soittoa oli paljon. Taiteellinen taso pidettiin korkealla. Ja tietysti tanssia puolitoista tuntia ohjelman päätteeksi.

.

Huvivero 1946–1947

Markku Aulanko on kynä savuten pistänyt ylös mm. impressaari Tom Hertellin muisteluja värikkään uransa varrelta. Tässä yksi monista:

Tom Hertell kiersi Suomea ryhmänsä kanssa. Ryhmään kuuluivat vakiovetonauloina tanssijatar Leena Rintala, tanssiakrobaatti Keijo Invenius, akrobaatit 3 Powers, steppitaituri Edy Hyyppä  ja hanuristina ahvenanmaalainen Boman. Taiteilijaryhmällä ei ollut autoa, vaan he kulkivat junalla. Talvi oli kylmä. Siihen aikaan oli taiteilijoiden tehtävänä sytyttää tuli esiintymispaikkojen kaminoihin. Kaminat olivat suuria jättimäisiä rautakaminoita, jotka savuttivat runsaasti.

Suomessa oli siihen aikaan huvivero, joka oli 40–50 %. Veroliput piti ostaa postista etukäteen. Nimismies määräsi veron suuruuden. Oli siis oltava rahaa ennen kuin ensimmäistäkään lippua oli myyty. Jos ohjelmassa oli jotain ihmistä kehittävää kulttuuria, niin verosta oli mahdollisuus saada alennusta. Tomi kumppaneineen päätti rukata iltamaesitystä kulttuurin suuntaan. Ohjelman alkuun sijoitettiin esitelmä, jonka piti Tom. Ohjelman loppuun lisättiin sambakoulu. Suomalaiset eivät siihen aikaan juuri matkustaneet ulkomaille, joten sambassa oli tuulahdus etelästä. Tämä lienee ollut Leena Rintalan heiniä.

Viinijärvellä Pohjois-Karjalassa esiintyjäryhmä oli tarpomassa lumessa kohti esiintymispaikkaa, kun kohdalle pysähtyi reki. Siellä istui susiturkissa suuriviiksinen mies. Mies kysyi "oletteko työ niitä komeljanttareita, jotka ovat tulossa tänne esiintymään". Tomi vastasi myöntävästi. "Minä olen tämän paikan vallesmanni ja olen saanut huvilupa-anomuksenne postitse. Voitte lunastaa luvan ennen kello 16 minun toimistossani."  "Selvä on, herra nimismies", vastasi Tomi. Reki jatkoi matkaansa, mutta pysähtyi äkkiä uudelleen. Nimismies kääntyi ja sanoi, että ”sen mie vaan sanon, että jos jalka nousee sentinkin lattiasta, niin se on Kapareeta ja silloin saatte maksaa 50 %".

"Meillä oli vain vähän rahaa. Minä kävin lunastamassa luvat ja annoin samalla henkilökohtaisen kutsun nimismiehelle ja hänen rouvalleen", kertoi Tom Hertell. Kulttuuria vai ei kulttuuria? Siinäpä pulma! Tom pyysi nimismiestä myös lähettämään paikalle poliisin, joka voisi myydä lippuja ja sillä tavalla pitää kassaa.

"Homma meni hyvin. Sijoitin nimismiehen ja hänen jättikokoisen vaimonsa etupenkkiin. Molemmat näyttivät happamilta joten olin epävarma siitä miten veron kanssa käy. Sambakoulu alkoi ja pyysin nimismiestä mukaan riviin ja asetin tämän vastapäätä hyvämuotoista kauppa-apulaista. Nimismies tanssi, hiki valui, mies viihtyi hyvin tanssiparinsa kanssa. Esityksen jälkeen hän tuli taakseni ja sanoi, että ”Kyllä tämä on puhrasta tairetta, ei huviveroa”. Nimismiehen vaimo istui sambakoulun ajan nurkassa ja tuijotti pahaenteisesti tanssivaa miestään. Oletettavasti tämä sai moitteita kotona, mutta se päivä oli pelastettu."

Esityspaikat olivat siihen aikaan nuorisoseurantaloja tai työväentaloja. Kun Markku kertoi tätä tarinaa työkaverille syyskuussa 2012 Helsingin Rautatieaseman kahvilassa, niin viereisestä pöydästä nousi nelikymppinen kaveri joka pyysi anteeksi sitä, että oli kuunellut mielenkiintoisen tarinan. Hän sattui olemaan kotoisin Viinijärveltä ja halusi vain kertoa, että siellä sen paikan nimi on VALISTUSTALO.

Muuten – huvivero poistui 1981. Tuo 10 % huviverolipun kuva on niiltä viimeisiltä vuosilta.

.

Ilman huviveroa yli 30 vuotta

Suomalaiset sirkus- ja varieteeihmiset hymisivät hiljaa itsekseen eilen. Jotkut jopa juhlivat sitä. Meidän on syytä muistaa, että 15.8.1980 tehtiin päätös lopettaa huviveron kerääminen. Kokonaan huvivero poistettiin seuraavana vuonna. Useista taidemuodoista ja monenlaisesta hauskanpidosta tuli sallittua viihdettä. Siitä ei enää rangaistu. Suurimmillaan huvivero oli 50 % pääsylipputuotoista. Jo 1800-luvulla rokotettiin huvitilaisuuksien järjestäjiä eri tavoilla. Huvivero perustui vuonna 1914 annettuun Venäjän keisarilliseen säädökseen "Armollinen asetus julkisista näytännöistä ja huvitilaisuuksista kannettavasta väliaikaisesta verosta". Huomioikaa sana väliaikainen.

Hyvä, että huvivero poistettiin. Se ehti kuitenkin tuhota monta viihdealan yritystä, artisteista puhumattakaan. Sirkus-ja tivolikulttuuri oli yhteen aikaan häviämässä kokonaan Suomesta. Tänään on tilanne toisin. Suomalaisten klassisten sirkusten vuotuiset katsojamäärät lähenevät kohta 300 000 rajaa.

Oheiset sirkuskuvat ovat huviveron viimeisiltä vuosilta. Yläkuvassa Sirkus Finlandian auto kurvaa sirkuskentälle Hämeenlinnassa. Alhaalla Markku Aulanko Suomessa vierailleen Circo Citta di Roman norsun parturoitavana. Alimmaisena kuva Tampereen Teatterikesästä 70-luvun lopuilla. Helppoheikin Markkinateatterin klovni Rainer Kaunisto viihdyttää yleisöä Saukonpuistossa.

Tekosyitä?

Tämä sanomalehti-ilmoitus oli tamperelaisessa Hämeen Yhteistyö -lehdessä torstaina 31.8.1950. Tanskalainen Cirkus Brdr Schmidt pahoittelee, sitä että suur-helsinkiläiset niin kovasti pitävät heistä, eivätkä päästä heitä lähtemään sovittuna aikana Tampereelle. Olenkohan pirullinen luonteeltani, kun mieleeni tulee, että nyt on pojilla joko raha- tai kuljetusvaikeuksia ja matkaa on täytynyt siirtää viikolla?

Olihan heillä iso teltta, mutta elokuun lopussa jo 200 000 kävijää tuntuu myös aika kovalta luvulta. Nykyään Sirkus Finlandia pääsee vähän tuon yli lokakuun loppuun mennessä.

Tuohon aikaan päästiin vähän pienemmällä huviverolla, kun osa tuotosta luovutettiin johonkin hyvään tarkoitukseen. Tällä kiertueella lahjoituskohteena olivat sotainvaliidit.

Täytyypä jostain vielä selvittää, mitä olivat nuo Tanskan kuninkaan erikoisoikeudet sirkukselle. Ja saisikohan Sauli Niinistöltä vastaavia Suomessakin?

Carl Jernström Junior

Hauskaa syntymäpäivää! Pikku-Calle syntyi 15.8.1980 Vaasassa. Ja tapahtui sinä samana päivänä, että presidentti Urho Kekkoselta kävi käsky, että kaikki huvivero oli poistettava Suomesta. Pahimpina vuosina huvivero oli viennyt sirkuksilta puolet niiden lipputuloista. On siis aihetta tuplajuhliinkin.

Jonglööri Calle Jr aloitti säännöllisen harjoittelun jo 10-vuotiaana. Määrätietoinen harjoittelu johti hänet ulkomaille melko nuorena. Puolalainen Sirkus Zalewski kiinnitti hänet taiteilijaryhmäänsä 1998. Takana on myös pitkä Japanin kiertue. Carl-Johan Jernström toi Silver Clown -palkinnon tuliaisina Suomeen Varsovan kansainvälisiltä sirkusfestivaaleilta syksyllä 1999.

Sirkus Finlandia on suomalainen vuonna 1976 perustettu sirkus. Sirkuksen omistaa Jernströmien sirkusperhe. Sirkuksen johtaja eli sirkustirehtööri on Calle Jr, joka on toiminut tehtävässään isänsä Carl-Gustaf Jernströmin jälkeen keväästä 2011 alkaen.

Kommentit:

Calle Jr on niin söpö... <3 

.

Huvivero

Kuvassa Sirkus Finlandian klovni Nick Miehe, joka kävi valtiovarain ministeriössä kertomassa huviveroon liittyvistä vaikeuksista vuonna 1976. Kuvaaja oli Pressfoton Kaj Hagström.

Huvivero on ikivanha ja sitkeästi hengissä pysynyt keino rokottaa varsinkin rahvaan suosimia huvitilaisuuksia, jotka eivät olleet taidetta. Jo vuonna 1818 säädettiin, että kaupunkien maistraattien tuli velottaa huvitilaisuuksien järjestäjiä hopearuplalla ja vuosittain tilittää varat senaatille.

Minun ikäisteni paremmin muistama huvivero oli voimassa 1915–1981. Huvivero perustui vuonna 1914 annettuun Venäjän keisarilliseen säädökseen "Armollinen asetus julkisista näytännöistä ja huvitilaisuuksista kannettavasta väliaikaisesta verosta". Siis väliaikaisesta! Huviveron piiriin kuuluivat mm. konsertit, lavatanssit, teatterit, elokuvat ja tivolit.

Alkuun vero oli 10 % pääsymaksusta. Vuonna 1921 vero määrättiin erisuuruisena eri huveille, ollen elokuvista 40 % sirkusnäytöksistä, kabaree-esityksistä ja tansseista 50 % ja muista huvitilaisuuksista 10 %.  Ja se otettiin brutosta.

Huviveron perinnässä käytettiin alkuun postimerkkejä. Vuoden 1922 alusta tulivat käyttöön Suomen Pankin painamat huviveroliput. Lippu muodostui kolmesta osasta. Kuittiosalla pääsi tilaisuuteen, keskiosa jäi ostajalle (kuva alla) ja kantaosa oli myyjälle jäävä tarkastusosa.

Tottakai tähänkin keksittiin kaikenlaisia kiertoteitä. Esimerkiksi Suurosten surmanajoa ei verotettu, koska se laskettiin kilpa-ajoksi, josta ei veroa tarvinnut maksaa. Yleistä oli naamioida tanssit iltamiksi juhlapuheineen. Joissakin paikoissa myytiin samat liput kahdesti.

Sirkus Finlandian omistajat muistavat hyvin huviveron lopettamisen. Presidentti Urho Kekkonen allekirjoitti 15. elokuuta 1980 lain, jonka mukaan huvivero poistuu seuraavan vuoden alusta. Samana päivänä päivänä syntyi nykyinen sirkustirehtööri Carl-Johan Jernström.

Itselläni on henkeäsalpaava muisto huviverosta samoilta ajoilta. Särkänniemen huvipuistolla oli lupa käyttää lipunmyynnissään nk. Bireka-lippuja. Aina kauden lopussa myymättä jääneet vajaat lippurullat poltettiin poliisilaitoksen sihteerin Raimo Tannerin valvonnassa suuressa tynnyrissä. Lippujen päälle kaatamani neste osoittautui myöhemmin bensaksi. Heitin palavan tikun mielestäni aika kaukaa, mutta mutta naama siinä humauksessa paloi. Pari viikkoa meni kasvot siteissä.

Muuten – Tyyne Leivo-Larsson (1902–1977) muistetaan kansanedustaja-ajaltaan muun muassa siitä, että hän ehdotti merimiehiltä huviveron perimistä, koska he pääsevät matkustamaan ilmaiseksi ja näkemään maailmaa.