Wednesday 29 July 2020

Feikki sirkus • Fake Circus


Tässä palasia lehtien uutisista ja ilmoituksista. Kaikissa on käytetty sanaa sirkus, vaikka se ei mitenkään liity kyseiseen asiaan. Tässä syntyy väkisin ajatus siitä, että nykyihmisten suussa sirkus-sana tarkoittaakin jotain sekamelskaa. Käykääpä lukemassa vaikka täältä mitä sirkus  todellisuudessa on.








Sunday 26 July 2020

Mursu sirkuksessa • Walrus in circus


Sanokaa nyt viisaammat: olenko oikeassa kun sanon, että kuvassa on mursu, vaikka sillä ei ole syöksyhampaita? Kuvasin sen Pietarin Sirkuksessa 2012. Se oli aika lupsakka esiintyjä ja osasi muutaman tempunkin. Paljon vikkelämmät merileijonat esiintyivät myös samassa numerossa.


Mursu on suurikokoinen, vesielämään sopeutunut arktinen nisäkäslaji. Urokset saattavat painaa jopa puolitoista tonnia ja kasvaa yli neljä metriseksi. Mursut ovat maapallolta vähenemään päin. Joskus muinoin niitä oli meilläkin päin. Esimerkiksi Ruotsissa on maaperästä löydetty jääkauden aikaisia mursun jäännöksiä.


Thursday 23 July 2020

Leo Frilander • Taikuri • Magician

Taikuri Leo Frilander esiintymisvuorossa Voimisteluseura Tampereen Sisun sirkusesityksessä Sampolassa 1980-luvun alussa. Taustamusiikista huolehti TTY:n soittokunta.

Leo Ilmari Frilander (17.5.1939–18.5.2003) oli yksi tunnetuimmista taikureistamme. Urallaan hän teki kunnioitettavan suuren työn taikureiden opettajana ja yhdistäjänä. Hän oli mukana Taikaneliössä ja liittyi jo varhain Suomen Taikuriklubiin. Leo saavutti 1970 Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa kolmannen palkinnon. Jorma Airaksisen kanssa he perustivat Tampereelle 16.5.1970  Viihdetaikurit ry:n. Jorman muutettua muualle Leosta tuli yhdistyksen puheenjohtaja 30 vuodeksi 1973–2003. Puheenjohtaja on tällä hetkellä taikuri Peter Daniels eli Pekka Pekkonen. Kouvolan Taikapäivillä  on jaettu Viihdetaikureiden  Leo Frilander Kiertopalkinto joka toinen vuosi huumoritäärisistä ansioista taikuuden saralla. Minä tutustuin Leksaan 70-luvun lopulla kun hän kävi opettamassa Tampereen Mini-Sirkuksen nuoria taikuuden saloihin. Moni muistaa hänet myös TV2:n lastenohjelman Sirkuspelle Hermannin taikurina vuosina 1978–1988.

Leo Frilander opettaa Tampereen Mini-Sirkuksen nuoria Sampolan Kerhohuoneella 1978. 

Taikurin käyntikortti oli tietysti pelikortti.

Taikurit vasemmalta lukien Leo Frilander, Raimo Patronen ja Timo Tiikkainen
Sirkus Finlandian vieraillessa Tampereen Nalkalan kentällä 2001.



.

Monday 20 July 2020

Sirkus Finlandia • Lippukioski • Ticket booth


Sirkuksessa asiakkaan ensimmäinen kontakti tapahtuu lippukioskilla, tai kuten useimmat sitä nimittävät: kassalla. Sieltä saatu palaute määrittää usein illan onnistumisen. Tosin nykyään suurin osa lipunmyynnistä tapahtuu netin kautta. Kaikki kiertävän sirkuksen kalusto on tietenkin pyörien päällä. Pyörien takia pitää siis rakentaa koroke asiakkaille tai jotenkin pudottaa myyntiaukkoa alas. Joku maan tasalle laskettava kontti olisi asiakkaan kannalta miellyttävin vaihtoehto, mutta käytännössä ehkä vähän hankala.
Sirkus Finlandia täyttää ensi vuonna 45 vuotta. Tässä on näytillä heidän kassavaunujaan vuosikymmenten varrelta:

Sirkus Finlandia lähti liikkeelle 1976 tällaisella varustuksella. Ruotsalaiselta Circus Ray Milleriltä ostettu fasadi oli komea. Lippukioski ja muukin ajokalusto oli suomenlipun väreissä.

Kesällä 1981 lippukioski oli jo kasvanut jo kolme kertaa suuremmaksi.

Sirkus Finlandia organisoi 1982–1984 liikkeelle myös hieman pienemmän Sirkus Kalevan. Kuvassa asuntovaunusta junailtu lippukioski vuonna 1983. 

Tämä kassa toimi samalla sisääntuloporttina 1984. Keskeltä sisälle leirialueella ja kassat molemmin puolin. 

Tämä pröystäilevän kaunis pääportti on kuvattu Tampereen Mustassalahdessa 1988. Mielestäni koko Finlandian historian komein.

Sirkus Finlandia sai pikkuveljen Sirkus Finlandia Juniorin 1985–1991. Kuva on vuodelta 1988.

Kolmas Finlandian sirkuksista oli Circus Piccolo 1988–1990. Kuva on vuodelta 1990.

Vuonna 1994 Sirkus Finlandia esiintyi jo uusissa väreissä: sininen, keltainen ja punainen, eli samat värit kuin vuoden 1976 fasadissa. Nämä vaunut ovat palasia siitä kehumastani jättifasadista.

Vuonna 2003 oli käytössä iso kassavaunu, jonka lippuluukut saatiin laskettua alas, joten korokkeita ei tarvittu.

Tämä viimeisin lippukioski on kuvattu viime kesänä. 

Luin jostain, että monissa  maailman kielissä sanat lyhenevät vuosikymmenten ja -satojen aikana. Ihmiset käyttävät mieluiten lyhyitä sanoja. Englanti on kuulemma hyvä esimerkki siitä. Siitäkö se johtuu, että suomalaiset asiakkaat puhuvat lippukioskista, mutta sirkuslaiset käyttävät siitä sanaa kassa? Ruokakaupassa asioidessani minä kyllä käytän sanaa kassa, enkä tiedä sille muutakaan versiota. Paitsi pikkupoikana, kun käytin kuulemma sanaa "kaupan täti".


.

Friday 17 July 2020

2020 • Maria Cordwell-Ignatova & Ignat Ignatov


Maria Cordwell-Ignatova & Ignat Ignatov, tytär ja isä, tuovat Sirkus Finlandian maneesille 6.8.2020 alkaen espanjalaistyylisen hevosnumeron, jossa on vaikutteita myös kouluratsastuksesta, ja jollaisia nähdään sirkuksessa vain harvoin. En ole nähnyt tämän numeron harjoituksia, mutta tietäen Ignatovin ammattitaidon, odotan sykähdyttävää elämystä.


Ignat Ignatov poimittiin 14-vuotiaana voimistelukoulusta työskentelemään silloisen Bulgarian valtionsirkukseen. Hän päätyi Valdemar-nimisen hevosakrobaattiryhmän jäseneksi. Myöhemmin Ignatov toimi vuosikausia legendaarisen Circus Barum'n pääeläintenkouluttajana, ennen  siirtymistään Finlandiaan. Hänellä on vankka kokemus useista villi- ja kesyeläimistä. Ensimmäisen kerran nimi Ignatov esiintyy Finlandian ohjelmassa 1995 jockey-ratsastusryhmässä.


Ignatovin perheeseen kuuluu vaimo Sandra Cordwell Sandow ja tyttäret Maria ja Sofia. Tytöt ovat syntyneet sirkuksessa. Vanhemmat ovat opettaneet tyttärilleen akrobatiaa ja ratsastusta. Molemmat tytöt ovat loistavia vikeltäjiä. Maria oli ensi kerran esiintymässä kuusivuotiaana vuonna 2006. Kaksi vuotta nuorempi sisar oli maneesissa ensimmäisen kerran samana vuonna.

Vuonna 2014 isä ja tyttäret harjoittelivat päivittäin.

Ignatov hallitsee monien eläinten koulutuksen, hoidon ja esiintymisen.
Finlandian hevostallit Kaisaniemessa 2015.



.

Tuesday 14 July 2020

Kirahvi sirkuksessa • Giraffe in the circus


Klassisen sirkuksen syntyhetkellä sen pääesiintyjiä olivat hevoset. Yli 250-vuotisen historian aikana sirkuksen mukaan on liittynyt paljon muitakin eläimiä. Yksi harvinaisimmista on kirahvi, jota kutsuttiin suomen kielessä 1960-luvulle asti myös sirahviksi. Onkohan niitä ollut suomalaisissa sirkuksissa tai tivoleissa?

Jozsef Richter Jr, eläinkouluttaja ja Magyar Nemzeti Cirkusz'n johtaja valoin koristellun kirahvinsa kanssa 2018. 

Kirahvi on Afrikassa luonnonvaraisena elävä sorkkaeläin. Se on korkein maanisäkäs. Yhdeksästä kirahvin alalajista on kolme äärimmäisen uhanalaisia tällä hetkellä. Syksyllä 2016 tuli myös julki geenitutkimukseen tieto, että kirahvilajeja on neljä, jotka eivät risteydy keskenään. Lajien eriytymisen johdosta määrän pieneneminen on entistä suurempi uhka lajin häviämiselle täysin.

Magyar Nemzeti Cirkusz eli Unkarin kansallissirkus esitteli Monacossa 2018 vapaasti liikkuvan kirahvin. Temput jäivät aika vähiin, mutta pelkkä liikkuminen maneesilla sai valtavat suosionosoitukset.

Kirahviuroksen korkeus saattaa olla jopa 6 metriä ja paino noin 1 200 kiloa. Naaraat ovat hieman lyhyempiä ja painavat vähemmän. Kaulanikamia on seitsemän kuten muillakin nisäkkäillä, ja niiden pituus on noin 40 senttimetriä. Kirahvi ei ole laumaeläin. Ne elävät yksikseen tai pieninä ryhminä. Useimmiten ne kuljeskelevat 5–6 kokoisina ryhminä, joiden kokoonpano vaihtuu jatkuvasti. Kirahvi voi elää luonnossa noin 25-vuotiaaksi, tavallisesti elämänkaaren pituus on noin 15–20 vuotta. Suurin kirjattu ikä vankeudessa elävällä kirahvilla on 34 vuotta, joidenkin lähteiden mukaan 39,5 vuotta.

Circus Kronen kirahvin kuljetusvaunu, jonka katon korkeutta voi säätää. Veikkaan kuitenkin, että kirahvi matkusta istuen.

Tämäkin on kirahvi. Rake Tamminen kirahvipyörällään Suomen Tivolin mainosparaatissa jossain kauan sitten.

.

Saturday 11 July 2020

2020 • Sirkus Valentino


Ehkä jotain tällaista oli odotettavissakin, kun Sirkus Calibasta ei kuulunut mitään. Kalajoelta lähtikin liikkeelle ihan uusi Sirkus Valentino.  Kaupparekisteriin se merkittiin maaliskuussa 2020 ja vastuuhenkilöksi ilmoitettiin Gabriel Cirstea
Kun vaan tietäisi missä päin Suomea se liikkuu! Menisin mielelläni katsomaan. Kertokaa, jos näette jossain tienvarsikylttejä.

Ohjelmassa ei artistien nimiä paljoa näy. Borko klovni tekee vanhaan tapaan eniten hommia.

Pääsylippujen hinnat ovat melkein ennallaan. Pikkulasten tuolikatsomolippu on euroa halvempi ja aikuisten aitiopaikka 40 senttiä halvempi kuin viime vuonna. 

Saippuakuplat näyttävät hienoilta.

Kommentit:

–––––––––––––––––––––––––––––
On nyt ainakin 15.7. Ylivieskassa. Googlailin tätä, kun oli ihan uusi tuttavuus. No eipäs ollutkaan vaan tavallaan vanha tuttu.
–––––––––––––––––––––––––––––
Teuva 27.7.2020 klo 18
–––––––––––––––––––––––––––––
30.7 Hervannassa Tampereella
–––––––––––––––––––––––––––––
TAMPERE Atalan kenttä MA 3.8. klo 18
KANGASALA Pikkolan tap.kenttä Finnentie 27 KE 5.8. klo 18
–––––––––––––––––––––––––––––
Ei pääse sisälle jos on vähän myöhässä.Ja myös maksaa liikaa. 
–––––––––––––––––––––––––––––
Onko tietoa missä sirkus liikkuu nyt syyskuussa?
–––––––––––––––––––––––––––––
Ei aavistustakaan!
–––––––––––––––––––––––––––––
Espoossa nyt syyskuun alussa. 
–––––––––––––––––––––––––––––
Tänään 19.9.2020 Matinkylässä, Espoossa. 
Markus
–––––––––––––––––––––––––––––


.

Wednesday 8 July 2020

2020 • Arctic Ensemble • Kesäsirkus • Summer Circus




Ensimmäisen kerran ihastuin suomalaiseen Arctic Ensemble -ryhmään sen esiintyessä Sirkus Finlandiassa 2018. Ryhmän koko oli silloin yli kymmenen nuorta. Nyt heillä on oma Kesäsirkus Kyrön hevosmaneesissa Orimattilassa. Tosin joukko on hieman pienempi Korona-pandemian sekoitettua kaikkien suunnitelmat. Näytöksen tähtiä ovat Ada Forsberg, Anselmi Kaisanlahti, Armas Lintusaari, Orfeo Llewellyn, Minna Pulsa ja Linnea Purontaus. Tunnin mittainen nykysirkusesitys on täynnä jännittävää ja hauskaa toimintaa.

Kyllä autoilijoiden pitäisi huomata nämä.

Cyr niskahierontaa.

Kävin katsomassa näytöksen maanantaina. Paikkavaraus piti tehdä etukäteen sähköpostilla arctic.liput@gmail.com. Paikan päällä lippua maksaessani minulta kysyttiin myös puhelinnumero, jotta Koronaviruksen jäljittäjien työ helpottuisi tarvittaessa. Yleisö ohjattiin paikoilleen yksittäin tai perhekunnittain. Palvelu pelasi joustavasti ja hymyillen. Joka puolella oli siistiä. Baja-majassakin oli käsidesiä. Näytökset jatkuvat vielä ensi sunnuntaihin asti. Istuinpaikat eivät ole numeroituja. Varaukset kannattaa tehdä ajoissa.

Tanssia kireällä vaijerilla.

Shown huipennus Korean Cradle.

Olen vannoutunut klassisen sirkuksen ystävä, jonka mielestä sirkus ei ole sirkus jos mukana ei ole hevosia. Autoa Orimattilassa pysäköidessäni huokaisin kuitenkin helpotuksesta, sillä katsoit minne tahansa, aina näkyi hevosia ja ratsastajia. Maneeseja näytti olevan useampia. Tässä Kesäsirkuksen käyttämässä maneesissa ovat lahtelaiset pitäneet sirkusta aikaisempina kesinä. Heidänkin suunnitelmansa pandemia sekoitti kevätkesällä.

Tää savukone oli hyvä keksintö.



.

Sunday 5 July 2020

Sähköä omasta takaa • Self-made electricity

Monacon 7. sirkusfestivaaleilla joulukuussa 1980 esitykset tapahtuivat teltassa. Sisäänkäynnin oikealle puolelle oli ajettu generaattorivaunu (Electric Plant) kaiken kansan ihmeteltäväksi.

Kumpi se nyt on: generaattori vai aggregaatti? Se vehje jolla tehdään sähköä siellä mihin ei johda ainoaakaan sähkölinjaa. Yksi puhuu yhdestä ja toinen toisesta, mutta tarkoittavat samaa vempainta. Jokaisella sirkuksella on sellainen - isompi tai pienempi. Aggregaatti eli polttomoottori-generaattori tai sähkövoimakone on laitteisto, joka tuottaa sähköä esimerkiksi bensiini- tai dieselmoottorin voimalla. Se voi käydä myös vesiturbiinilla tai höyryllä.   

Italialainen Circo Citta’ di Roma vieraili Suomessa 1977. Mainosmielessä sisäänkäynnin viereen ajettiin generaattori-vaunu, jossa oli lasi-ikkunat. Katolla luki Centrale Elettrica.

Arkikielessä käytettynä generaattori tarkoittaa samaa kuin aggregaatti – eli yksinkertaisesti kone joka tuottaa moottorin liike-energiaa käyttämällä sähkövirtaa laitteiden pyörittämiseen. Generaattorilla saatetaan kuitenkin tarkoittaa suurempaa ja tehokkaampaa, esim. sirkukseen, työmaalle tai sairaalaan sopivaa aggregaattia.

Circus Piccolon agregaattiauto vuonna 1990 oli nimeltään Prinsessa. 

Isoilla sirkuksilla sähköntarve on niin suuri, että monilla paikoilla ei ole edes mahdollista saada heidän tarvitsemaansa määrää energiaa tolpista. Lisäksi tilattu sähkö on aika kallista. Energia itse ei juurikaan maksa mitään mutta liitos-, purku- ja mittarointityöt ovat arvokkaita puhumattakaan energian siirtomaksuista. Jos paikkakunnalla viivytään pitempään, voidaan sähkö ostaa myös sähkölaitoksilta, mutta valtaosa kiertueesta kuljetaan vain omien aggregaattien varassa.

Sirkus Finlandian sähkökeskus Vaasassa 10.8.2010. 

Esimerkiksi Sirkus Finlandialla on käytössään kaksi aggregaattia, joista toinen pyörii koko ajan tuottaen ns. taloussähköä vaunuihin ja kioskeihin ym., toisella ajetaan vain näytökset myös silloinkin kun leirissä on valtion virtaa. Näin turvataan sähkön riittävyys varmasti näytöksen läpiviemiseen. Aggregaateissa on isot polttoainetankit ja tankillisella kone pyörii kylmillä ilmoilla noin kaksi vuorokautta ja kesäaikaan kun vaunuissa ei ole lämmityksiä tankillinen voi kestää jopa viikon.
   
Sirkus Florentinon generaattoriauto ei turhia koristeita tarvinnut vuonna 2013.

Kommentit:

Esim. Tivoli Sariola tekee kaiken sähkönsä Tuurin takapihan leiriä lukuunottmatta itse. Sinä kesänä ku Kaitsun apupoikana pillareita huolsin, oli ajossa 150kVA yökone ja 300 tai 800kVA aukiolokone. Kylmillä keleillä keväisin ja syksyisin, polttoainetta paloi 800-1000L/vrk, josta vaihtelevasti 40-60% oli aukiolossa kulunutta
-Opa


.