Thursday 30 April 2020

2020 • Vlad Olondar • kissoineen • with cats


Toivottavasti tämä pandemia katkeaa pian, jotta nähtäisiin vielä loppukesästä sirkustakin. Yksi Sirkus Finlandian mielenkiintoisimmista artisteista tänä vuonna on venäläinen Vladislav "Vlad" Olondar (s. 19.12.1976). Nimi on joskus lehdissä vääntynyt Olanderiksikin. Hän on sirkussukunsa kuudennen polven edustaja. Useimpien sirkuslaisten tapaan hän hallitsee monia taitoja. Vladislav työskenteli ensin ekvilibristinä isänsä pärssinumerossa. Sen jälkeen hän toimi jonglöörinä ja myöhemmin ajoi yksipyöräisellä. Vuonna 1991 hän innostui angorakissoista ja on nyt kiertänyt niiden kanssa ympäri maailmaa.



Vlad Olondarin esitys on aina vauhdikas. Koko ajan tapahtuu. Olondarin aristokatit osaavat ja tottelevat, vaikka tiedetään, että kissat eivät ole niitä helpoimmin opetettavia. Ne näyttävät jopa nauttivan esiintymisestään. Olondar nähtiin Suomessa edellisen kerran vuonna 2012. Viime kerralla kissoja oli 6 tai 7. Varmaan siinä laumassa on tapahtunut vähän vaihtumistakin. Sirkusalan julkaisuissa kuitenkin kehutaan Olondaria edelleen yhdeksi maailman parhaimmista kissakouluttajista. Pidetään peukkuja, että nähtäisiin Olondar Suomessa tänä kesänä.


.

Monday 27 April 2020

Spottimies • Spot Man

Sirkus Caliban spottimies paikallaan katsomon takaosassa 7.8.2019. 

Sirkus Florentinon valo- ja äänimies istui sisääntulon yläpuolella 8.8.2013. 

Sirkus Tähden spottimies tonttulakissaan Joulusirkuksessa 17.11.2019.

Spottimies on yksi tärkeistä osatekijöistä sirkusohjelmissa. Hän ohjaa manuaalisesti kohdevaloa taiteilijan esiintyessä. Artisti suorittaa numeronsa joka kerta sovitun mukaisesti, mutta aina saattaa numerossa tapahtua poikkeamia, joita ei voi etukäteen tietää. Silloin ainakin tarvitaan spottimiehen kättä ohjaamaan valo sinne missä sitä tarvitaan. Siihen ei mikään tietokoneohjattu valaistusjärjestelmä pysty. Spottimiehen arvo korostuu varsinkin pienissä sirkuksissa, joissa ei ole isoja lukuisten valoyksiköiden tietokonepattereita.

Sirkus Finlandian kaksi spottimiestä istuvat kumpikin oman mastonsa yläosassa. Ylös kiivetään turvavaljaan varmistamana. Karjaa 8.4.2017.

Ylhäällä Sirkus Finlandian katonrajassa on helteellä tosi kuumat oltavat. Helsinki 4.10.2012. 

Sirkus Finlandian spottimies pääsi esiintymäänkin Clown Andrén kanssa kesällä 2019. Toinen spottimies valaisi tilanteen.

Muuten – spottinaisia en ole koskaan nähnyt. Monet sirkusammatit ovat kovasti miesvoittoisia kioski- ja toimistotöitä lukuunottamatta. Artistien joukossa se jakauma taitaa olla tasapainoisempi?

Kommentit:

–––––––––––––––––––––––––––– Finlandiassa oli vuosia, vuosia sitten spottinainen Virpi.
Kalle 
––––––––––––––––––––––––––––
Valonheittimen virallinen nimitys on suomeksi seurantaheitin, tuttavallisemmin seuris ja yleisesti muuten esitystekniikan alalla seurismiehistä ja -naisista. Joita niitäkin on muuten roudarien joukossa ihan siinä missä miehiäkin ja hoitaa homman ku homman. Miksei nainen vois olla valaisijana sirkukssakin, ei sille mitään estettä ole :)
-Opa 

––––––––––––––––––––––––––––

.

Friday 24 April 2020

2020 • Fumagalli & Daris


Veljekset Fumagalli & Daris kuuluvat tänään maailman kirkkaimpien sirkustähtien eturiviin. He ovat todellisia sirkuksen moniosaajia jo vuosikymmenien takaa. Katsokaa vaikkapa tämä video vuodelta 1982. He hallitsevat akrobatian, nuorallatanssin ja vaikka mitä. Viime vuodet he ovat keskittyneet lähinnä klovneriaan. Heillä on kiinnitys Sirkus Finlandian tämän vuoden ohjelmaan. Heitä on yritetty saada Suomeen jo pidemmän aikaa. Kyseessä saattaa olla arvostetun kaksikon viimeinen kiertue. Nyt vain toivotaan, että Corona virus hellittää ja sirkus pääsee liikkeelle vielä tänä kesänä. Joka tapauksessa kiertuelista menee kokonaan uusiksi.


Italialaisveljesten sukunimi on Huesca. Hiukset pystyyn kammatun Fumagallin oikea nimi on Natalino Giovanni "Gianni" Huesca (s. 25.12.1956). Daris on myös oikealta nimeltään Daris Huesca (s. 15.5.1952). Veljesten isä pakeni Itävallan Gratzista natsien tultua valtaan ja saapui Italiaan. Siellä hän työskenteli klovnina nimellä Enrico "Enrichetto" Fumagalli yhdessä Circo Lianan, Nando e Rinaldo Orfein kanssa. Enrico Fumagalli esiintyi Federico Fellinin elokuvassa Clowns (1970), ja sitten hän jäi eläkkeelle. Veljesten äiti Daisy Huesca (s. 1920) oli syntynyt espanjalaiseen sirkusperheeseen, joka oli asettunut Italiaan. Äidin kautta löytyy sukulaissiteitä Canestrellin ja Lariblen sirkussukujen kanssa. Veljesten setä Francesco "Nené" Huesca oli tunnettu klovni Italiassa. Veljesten velipuoli Hans Bruckson opetti pojille kaiken akrobatiasta ja tasapainotaidoista. Yhdessä he loivat huomattavan uran Feller Boys -nimisellä akrobatiaryhmällä.



.

Tuesday 21 April 2020

Tuli • Fire

Kuka oli tämä herrasmies tulisoihtuineen Sirkus Finlandiassa
joskus 70–80 -luvulla?

Jey Jey oli kumimies, tulennielijä ja limbotanssija Keniasta
Sirkus Tähden Joulusirkuksessa 17.11.2019.

Tuli on kiehtonut ihmistä siitä lähtien kun hän keksi, että sitä voi myös hallita jotenkin. Joissakin uskonnoissa sillä on paljonkin merkitystä. Esimerkiksi hindut todistavat hengellisiä saavutuksiaan tulennielennällä. Tulitemput alkoivat yleistyä sirkuksissa 1880-luvun lopulla. Yhä tänä päivänä tulen käsittely kiinnostaa yleisöä. Urheilukilpailuissa ja nuorten konserteissa näkee usein myös tuliefektejä. Tulennielentä tarkoittaa palavan soihdun viemistä suuhun ja suun sulkemista sen ympärille siten, että liekki tukahtuu ja sammuu. Puhekielessä tulennielentä sekoittuu usein tulenpuhallukseen, jossa luodaan suuria lieskoja puhaltamalla suuhun laitettua sytytysnestettä palavaan soihtuun. Myös polttoaineista syntyvää höyryä käytetään näytöksissä tulen ohella. Yksi tunnetuimmista tulennielijöistä taitaa olla Guy Laliberté. Miljonääri Laliberté aloitti sirkusuransa harmonikansoittajana, puujaloilla kävelijänä ja tulennielijänä. Kuuluisuus ei tullut tulen kanssa esiintymisestä vaan siitä, että hän perusti Cirque du Soleil´n vuonna 1984 Montréalissa Kanadassa. Näissä kuvissa esittelen muita tulenkäsittelyn kuuluisuuksia.

Marokkolaissyntyinen Langry Jr eli Abdeslam Chellaf on esiintynyt Sirkus Finlandiassa ainakin 1980, 1981, 1992 ja 2007.

Calle Jr eli Carl Johan Jernström jongleerasi tulisoihduilla juoksevan hevosen selässä ja lähti yllättäin lentoon Sirkus Finlandiassa 2015.

Tulijongleerausta kuolemanpyörässä nähtiin Moskovan Suuren Sirkuksen näytöksessä Helsingissä 18.6.2016.

Sirkus Florentinon tähti oli bulgarialainen Miss Stilyana eli Stilyana Tomova  28.4.2013.

Sorin Sirkuksen moniosaaja on Sampo Suihkonen. Hänen alaansa ovat tilanteen mukaan tulennielijä, taikuri,  jonglööri, yksipyöräinen, tasapainotikkaat, löysä nuora, akrobatia, venäläinen aisa, fakiiri jne, jne. Kuva on Joulushowsta 2018.

Tulijonglööri englantilaisen Cirque Berserkin näytöksessä Nottinghamissa 2018.

Tulishow Sirkus Calibassa Tampereella 12.6.2017.


.

Saturday 18 April 2020

HELP Mistä saan apua Bloggerin ongelmiini suomenkielellä???

Olen kirjoittanut ja kuvittanut parikymmentä blogia etukäteen. Nyt valtaosa kuvista on hävinnyt taivaan tuuliin ja tilalla on vain kielletyä ajosuuntaa muistuttava symboli. Tekstit ovat tallella.  Kaksi päivää olen penkonut ohjeita – turhaan. JA MISTÄÄN EI LÖYDY LINKKIÄ SUOMENKIELISEEN TUKEEN. Auttakaa. Sulkeudun suosioonne. Kari

Kommentit:

––––––––––––––––––––––––––––––––
Moi. Kysymyksesi on hyvä; olen itsekin joskus kaipaillut selkokielistä ohjetta Bloggeriin, vaan löytymättä jäi :(
Kuvien katoamiseen en osaa muuta kuin heittää arvauksia: Olivatko liian isokokokoisia? Onko joku blogikohtainen tallennustila/-määrä tullut täyteen?
Kiitos hyvästä blogista - tätä lukee mielellään ja usein :D 
––––––––––––––––––––––––––––––––
Apua löytyi yllättävän nopeasti Facebook-ryhmästä Tietokonetuki. 
Ihan kaikki ei selvinnyt, mutta eiköhän tämä tästä . . .
Kari
––––––––––––––––––––––––––––––––

1986 • Lasten Sirkus • Children's Circus

Villieläinnumeron Pikku-Kalle veti läpi rutiinilla .


Vuosina 1984–1988 Sirkus Finlandia järjesti Helsingin vierailullaan Lasten Sirkus -näytöksiä. Niissä esiintyi yleensä kaikki alle 17-vuotiaat taiteilijoiden lapset. Kesän aikana treenattiin tosissaan tai huvikseen ohjelmanumeroita. Innokkaina valmistettiin pukuja ja suunniteltiin yhteisiä numeroita, kuten paraati ja Charivari. Teltan takana tehtiin rekvisiitta-rekasta pukuhuone, jossa vaihdettiin vaatteet ja sitten jännitettiin yhdessä. Tässä kyseisessä näytöksessä oli vieraana presidentin puoliso Tellervo Koivisto ja nämä näytökset olivat ilmaisnäytöksiä  ainakin lastenkodeille. Monien nuorten taiteilijoiden ura lähti käyntiin juuri näistä näytöksistä. Illalla näytöksen jälkeen Sirkus Finlandian tirehtööri Karl-Gustaf Jernström vei kaikki lapset pizzalle.  Töölössä oli ja taitaa olla vieläkin pieni pizzeria, joka oli italialaisten omistama.

Tasavallan presidentin puoliso Tellervo Koivisto vieraili Lasten Sirkuksessa 1986.

Pikku-Kalle hämmästyttää yleisöä taikatempuillaan.

Sirkus Finlandian Anna Jernström muisteli vuoden 1986 ohjelman menneen näin;

-Paraati
-Majoretit
-Salima – Amadeo Folcon nuorin tytär esitti heidän ponit.
-Evi ja Öcsi – Lajos Nereuksen lapsia, esittivät yhdessä nuoranumeron.
-Sharon – Amadeo Folcon keskimmäinen tyttö teki rengas-trapetsi -numeron.
-Heidi – Heidi Jernström esiintyi yhden merileijonan kanssa joka kuului Adi Jepsenille.
-Salima-Anna-Janos – Perch-numerossa Salima Folco, Anna Jernström ja Jan Zalewskin. Jan ja Maria Zalewski tekivät yhdessä perch-numeron, joka on kaunein ja paras numero mitä on ikinä ollut sirkuksissa. 
-Tauko
-Pironkovi – ryhmä Bulgariasta ja ryhmässä oli kaksi nuorta.
-Charivari – numero jossa oli kaikki lapset mukana.
-Pikku-Kalle – Carl Johan Jernströmin taikuri-numero.
-Trio Biasini – Ikaarisetleikit  numero, siinä oli 3 tyttöä. Sisarukset jotka kuuluivat Biasini perheeseen. Larisa oli yksi mutta en muista toista tyttöä ja kolmas tyttö oli Svetlana hän kuului Pironkovi ryhmään.
-Jurovski – kasakkanumero. Anna Jernström,Salima ja Sharon. Tätä esitettiin normaalissa näytöksessä myös.
-Francini – Olisikohan ollut joku pelle?
-Sharon – Sharon Folco esiintyi yhden norsun kanssa .


Vanni-norsu saa herkkupaloja Annalta.

Hedi Jernström ja Pikku-Kalle.



.

Wednesday 15 April 2020

2020 • Maailman Sirkuspäivä peruttu • World Circus Day Canceled

Sirkuskoulu Arx juhli Maailman Sirkuspäivää Sirkus Finlandiassa
Hämeenlinnassa 18.4.2014. 

Ensi lauantaina oli tarkoitus viettää 11. kerran Maailman Sirkuspäivää. Viime kuun 25. päivänä Maailman Sirkusliitto eli  Fédération Mondiale du Cirque ilmoitti peruvansa tapahtuman ja kenties järjestävänsä sen korona-pandemian rauhoittumisen jälkeen vielä tänä vuonna.

Maailman sirkuspäivä on ainutlaatuinen tilaisuus ympäri maailmaa juhlia yhdessä tätä elävää esittävän taiteen muotoa. Se on upea tilaisuus käyttää päivää jakamaan iloa ja yhdessäolon onnellisuutta. Näin on tehty joka vuosi huhtikuun kolmantena lauantaina. Toivottavasti tähän asiaan voidaan palata jo kesällä.





.

Sunday 12 April 2020

Venäläinen aisa • Russian Bar

Venäläinen aisa Sirkus Finlandiassa 1984.
Romanialainen Troupe Cornea (Cornea, Teodora Ungureanu, Sorin Cepoi & co.)
Taustalla teltta- ja maneesimestari Giovanni Jarz.

Venäläinen aisa on yksi hurjimmista sirkustaiteen lajeista. Koen sen hyvin jännittävänä katsottavana - osuuko hän todellakin aisalle!? Venäläinen aisa (Russian Bar - Russian Pole - Russian barre - Wurfstange - Stanga) vaatii artistilta monta erilaista voimistelutaitoa, trampoliinitaitoja, vahvan fysiikan ja selkeän pään. Joustava aisa on noin 4 metriä pitkä ja valmistettu yleensä lasikuidusta. Aisaa pitelee molemmista päistä hartioillaan mies. Oheisissa kuvissa tosin näkyy muitakin otteita. Aisan päällä tekee temppujaan hyppien akrobaatti, kun aisa katapultin tapaan sinkoaa lentäjän korkeuksiin. Ylös-alas hyppivälle akrobaatille on tärkeää päästä hypyllään ylös, mutta vähintään yhtä tärkeää on alastulossa osua aina aisalle. Hyppijällä pitää olla ehdoton luottamus aisan kannattelijoihin. Tämän numeron puitteissa on maailmalla tapahtunut useampikin vahinko, joku vakavampikin. Tämän numeron luojaksi mainitaan venäläinen Alexander Moiseev.

Romanialainen Troupe Stoian 8.4.2012. Nimensä ryhmä on saanut veljesten 
Cosmin Bogdan Stoianin ja Alexandru Valentin Stoianin mukaan. Muut ryhmän 
jäsenet ovat Corina Icleanu, Marinel Soare ja Oxana Maldur.

Tässä kysytään luottamusta lentäjän ja kiinniottajien välillä.

Troupe Shatirov Monte-Carlon kansainvälisillä sirkusfestivaaleilla 16.1.2015. 

Venäläinen aisa Cirkus Scottissa Ruotsissa.

Miss Iva lentäjänä. Keskellä varmistamassa Anatoli Grigoriev
Sirkus Piccolo, 6.5.1990.

Venäläinen aisa Sorin Sirkuksen Joulushowssa Tampereella 23.11.2018. 

Kommentit:


Wow 😯
Truppe Cornelia!
And in the back on the right my father!
Beautiful picture thanks
Juancarlos Jarz 
(Ylimmässä kuvassa Sirkus Finlandia 1984)


.

Thursday 9 April 2020

Koti pyörien päällä • Home on wheels


Vasta toisen maailmansodan jälkeen alkoi Suomessa laajemminkin näkyä nykymuotoisia asuntovaunuja, joita myös matkailuvaunuiksi kutsutaan. Sitä ennen raskastekoisia, pääosin puusta valmistettuja asumuksia vetivät autot, traktorit ja hevoset. Isommat sirkukset liikkuivat myös junilla lastaamalla vaunut avonaisiin tavaravaunuihin. Niin tekee muutama sirkus tänäänkin Euroopassa. 1900-luvun alussa artistit ja sirkustyöntekijät etsivät yöpymispaikkansa paikkakunnan taloista. Jotkut nukkuivat sirkusteltassa. Muistan sirkushaitaristi Veikko Ahvenaisen kertoneen nukkuneensa yöt leijonahäkin katolla. Tuo yläkuvassa näkyvä Suomen Tivolin "pömpeli" oli erinomainen keksintö aikoinaan. Se koottiin palasista ja siitä saatiin vaikkapa lippukoppi päiväksi tai makuusoppi yöksi.


Tanskalainen Sirkus Stella Nova Lempäälässä joskus 80-luvulla. Kaunishan tuo asuntovaunu on, mutta ei varmaan kovin käytännöllinen. Se kulki kuorma-auton perässä. Onkohan tuo toiminut kioskinakin?


Yksinkertaisimmastakin työmaakopista saatiin makea asuntovaunu sirkuksen henkilökunnalle pienellä remontilla. Tuosta puuttuu nyt kokonaan romanttisuus, mutta kätevä se oli aikanaan.


Sirkus Sariolan kuorma-autojen peräkärryille rakennettuja majoitusvaunuja parkkeerattuina vastakkain vuonna 1953. Tällaisia vaunuja oli rakennettu sekä kahdenhengen "kämpiksi" että suuremmiksi kuuden hengen majoittamiseen tarkoitetuiksi "poteroiksi". Jälkimmäisissä oli lähinnä vain kerrossängyt, ensin mainittujen pitäen sisällään mm. täysmittaiset vuoteet, vaatekaapit sekä pienet pöydät.


Sirkus Finlandian klovni Carlo Bergman hallitsi erilaiset soittimet. Tässä on pieni treeni käynnissä kotirappusilla ennen esitystä. Carlo perusti jo 70-luvun lopulla Hindsby Minicirkus -nimisen nuorisosirkuksen.


Tanskalaisen taikuri Spinozan uudenuutukainen asuntovaunu Suomen Tivolissa vuosikymmeniä sitten. Erikoista oli se, että sitä sai vetää henkilöautolla.


Tekniikka kehittyi, asuntovaunut suurenivat ja linjat muuttuivat sulavammiksi. Tämä vaunu kuvattiin Sirkus Caliban leirissä 2008. Still going strong.


Vuonna 1984 asuntovaunut olivat jo niin hienoja, että Sirkus Finlandian Leena Jurvakainen ja Calle Jernström uskalsivat pyytää tasavallan presidentin puolison Tellervo Koiviston adjutantteineen kahville näytöksen väliajalla.


.

Monday 6 April 2020

Samat kuvat eri julisteissa • Same pictures on different posters



Harvemmin näitä näkee, mutta joskus sattuu silmiin kuva tai piirros joka tuntuu jotenkin tutulta. Vuosia sitten sirkukset ympäri maailmaa käyttivät aika paljon julisteinaan valmiiksi painettuja julistepohjia, joihin liitettiin vain oma logo. Se oli paljon edullisempaa kuin tilata taiteilijoilta yksilöllisiä julisteita. Joskus niitä vain rohkeasti kopioitiin naapurisirkukselta. Tässä muutamia vanhoja julisteita, joissa on käytetty samoja kuvia.Ylhäällä näkyy Sirkus Finlandian iso juliste vuodelta 1979. Sen alla on Sirkus Apollon ja Sirkus Finnstarin neljä julistetta. Niissä on sama hevonen kuin Finlandian julisteen kuvan oikeassa reunassa.


Tässä kaksi julistetta, joissa on samanlaisen klovnin kasvot. Tarkkaan katsoen ei ihan jokaista piirtoa myöten, mutta niin paljon että niiden voidaan katsoa olevan samoja. Sirkus Caliba toimii Suomessa. Veikkaan, että Circus Henry Renz Manege liikkuu Saksassa. Arvaus johtuu siitä, että laajaan Renz'in sirkussukuun kuuluu useita sirkuksia Euroopassa.


Tämä klovnikasvo on yksi käytetyimmistä sirkusjulisteissa. Tuo maski on maailmankuulu. Johann Ludwig Jacob (1.1.1903–13.9.1992), joka tunnetaan taiteilijanimellä Lou Jacobs, oli saksalaissyntyinen amerikkalainen Auguste-klovni, joka esiintyi Ringling Bros. and Barnum & Bailey Circus'ssa yli 60 vuotta. Hänet kutsuttiin International Clown Hall of Fame'een vuonna 1989. Häntä kutsutaan usein myös punaisen kumipallo-nenän keksijäksi, jota nykyään käytetään monissa klovnimaskeissa. Hän oli ensimmäinen elävä henkilö, jonka muotokuva näkyi amerikkalaisessa postimerkissä.


Tässä hieman erilainen punanenä. Suomen Talvisirkus toimi vuodenvaihteessa 1984–85. Sirkus Apollo käytti julisteessaan samaa kuvaa. Olisikohan tuo oikeanpuoleinen juliste se alkuperäinen kuva?

Kommentit:

Hei kaikille!
Finnstarin, Apollon ym perustamani eri sirkuksien osalta voin todeta, että meillä oli ja on vieläkin omat kouluttamani orit, joka siis ko kuva esittää, ei ole myöskään sattuma, että sirkuksieni kotipaikkakunnalla Raumalla, on " saman " sirkushevosen patsas ( Emil Cedercreutzin teos ). Samanlainen löytyy ainoastaan Cedercreutz museon puistossa ( Harjavalta ).
Voimia ja siunausta kaikille.
Ystävällisin terveisin
Sven Berglund ( Mr Apollo / Captain Sven ) Sirkus Finlandian toinen perustaja.
Ps Vaimoni Aila Virtanen on se onnellinen, joka sai tämän vuoden Valtion ylimääräinen taiteilijaeläke ( sirkuslaisille on valitettavasti varattu vain yksi p.a ).


.

Friday 3 April 2020

2020 • Sirkukset odottavat • Circuses are waiting

Di Lello, Sirkus Tähti.

Reilu 220 vuotta sitten eli 3.4.1793 Yhdysvaltain Philadelphiassa, Pennsylvania Avenuella aloitti esityksensä Amerikan ensimmäinen sirkus. Euroopan ensimmäinen sirkusesitys oli 25 vuotta aiemmin. Sen järjesti Philip Astley Lontoossa 9.1.1768 kello 15. Eikä tämä sirkushistoria yhteen Korona-virukseen tukehdu. Nyt on vähän vaikeaa, mutta tästä noustaan. Euroopassa on yli tuhat sirkusta ja ilmeisesti kaikki ovat nyt suljettuja. Sähköisissä medioissa on uutisia erilaisista tavoista lahjoittaa rahaa vaikeuksissa oleville sirkuksille ja tivoliyrittäjille. Huolta kannetaan myös valtavasta joukosta sirkuseläimiä. Vaihtoehtoisia toimeentulotapoja ei näillä aloilla paljoa ole.

Sirkus Tähden piti aloittaa kiertueensa perjantaina 10.4. kello 18 Kurikassa, mutta Korona-virus sekoitti kaiken. Karavaanin pysähdyspaikkoja oli tänä vuonna suunniteltu noin 150. Nyt vain odotellaan. Show kestää väliaikoineen noin puolitoista tuntia. Pääsyliput 19–26 euroa. Tässä vielä esiintyvät sirkustähdet:
• Duo TN / Quick chance, duo cube
• Lia / Web spinning
• Mia Silvennoinen / Aerial silks
• Natalie / Hula hoop
• Di Lello / Clowns
• Sebastian / Wheel of death
• Samir / Ringmaster, magic

Fumagalli & Daris.

Sirkus Finlandian tämän kauden ensi-iltaa odotellaan ehkä pitkään. Vierailupaikkakuntia piti tänä kesänä olla yhteensä tasan sata. Nyt vain jännitetään milloin pahin pandemia on ohi. Näytös kestää kaksi tuntia sisältäen väliajan. Pääsylippujen hinnat ovat 16–33 euroa.
Tässä ohjelma:
• Fumagalli & Daris / Clowns
• Vlad Olondar / Cat dresseur
• Oleg Izossimov / Equilibrist
• Alan Sulc / Juggler
• Lucky Hell / Sword swallow
• Sokolov Truppe / Springboard, 13 pers.
• Aleksandr Batuev / Contortionist
• Maria Cordwell-Ignatova & Ignat Ignatov / The Spanish High School
• Sebastian / Ringmaster
• Finlandia Big Band / Living music, 9 men


Finlandian kiertuelistaa on sutattu jo toukokuun loppuun asti. Toivotaan ettei
listaa tarvitse sutata kovin pitkälle. Pahalta kuitenkin näyttää. 
Joka tapauksessa koko lista menee uusiksi.

Sirkus Caliba ei itsestään paljoa melua pidä. Nettisivun osoite ohjautuu Facebook-sivulle.





.