Tuesday 30 August 2022

2022 • Pelle Hermanni • Elokuva • Movie


Pelle Hermanni on Timo Koivusalon ohjaama suomalainen elokuva, joka saa ensi-iltansa valkokankailla 9. syyskuuta 2022. Sirkuspelle Hermanni oli TV2:n Pikku Kakkoselle vuosina 1978–1988 tehty lastenohjelmasarja. Sen pääosaa Pelle Hermannia esitti Veijo Pasanen. Sarjan käsikirjoittaja oli Simo Ojanen. Muistan posetiivilla soitetun tunnusmusiikin, ainakin aina alussa. Noina vuosina se tuli tutuksi useammalle sukupolvelle. Siitä piti niin aikuiset kuin lapsetkin. Uskon, että samat ihailijat löytävät tämän uuden elokuvankin. 


Tässä näkyvät kuvat ovat viime vuodelta näihin samoihin aikoihin, kun Pelle Hermanniin kuvattiin muutama otos Sirkus Finlandiassa Tampereella. Elokuvan pääkuvauspaikkana oli Porin Kirjurinluoto, jonne rakentui suuri lavastekokonaisuus sirkustelttoineen ja karavaanialueineen, ohjaaja Timo Koivusalo kertoo. 


Elokuva on vauhdikas ja hyväntahtoinen tarina, joka sopii kaikenikäisille, teemanaan toisista välittäminen ja ystävyys. Sen verran uskallan juonesta kertoa, että Pelle Hermanni lähtee etsimään isäänsä, jota ei ole nähnyt sen jälkeen kun tämä lähti mittaamaan maapalloa jaloillaan. Perään karkaa salaa Taikuri Maxin poika, kymmenvuotias Roni. Tästä alkaa riemastuttava seikkailu täynnä taikuutta, hullunkurisia käänteitä ja värikästä sirkuselämää, elokuva uuden sukupolven lapsille ja nostalgian nälkäisille aikuisille.





.

Saturday 20 August 2022

2022 • Circus I Love You • Suomessa • In Finland



Tämä tuli minulle ihan mukavana yllätyksenä. Tammisaaressa oli tänään Circus I Love You. Seuraavaksi se menee Hyvinkäälle 25–28.8. ja Loviisaan 1.–4.9., mutta sen jälkeen he siirtyvät Ruotsin puolelle. 
Keväällä 2016 Sade Kamppila ja Julien Auger päättävät perustaa Circus I love you yhteisestä visiosta. Loppuvuoden Sade ja Julien johtivat toimistotyötä, ostivat laitteet, opettelivat ajamaan kuorma-autoja ja toivat apua projektin hallintoon, tuotantoon ja tekniikkaan. Kesä 2018 oli Circus I love you -tapahtuman ensimmäinen kiertue, joka matkusti Ranskasta Liettuaan ja Ruotsiin. Vuosina 2019 ja 2021 yritys kiersi Hollannissa, Belgiassa, Saksassa ja Ranskassa. Tänä vuonna he ovat kiertäneet jo Ranskassa ja Ahvenanmaalla. Toivottavasti ehdin käydä katsomassa heitä täällä Suomessa. 

.

Friday 5 August 2022

2022 • Circus Ruska Festival


Circus Ruska on vuonna 2003 Tampereelle perustettu sirkustaiteilijoiden yhteistoiminnallinen yksikkö. He järjestävät vuosittain festivaalin, jonka tarkoitus on tuoda Tampereelle nykysirkusta sekä toimia kohtaamispaikkana sirkuksen harrastajille ja ammattilaisille. Circus Ruska Festival on myös osa vuonna 1968 perustetun Tampereen Teatterikesän Off Tampere -ohjelmistoa. 
Kävin viime keskiviikkona Pakkahuoneen aukiolla katsomassa kaksi festivaalin katusirkusesitystä. Molemmat kestivät noin puoli tuntia. Aukio oli täynnä yleisöä ja aurinkokin helli meitä varsinkin ensimmäisessä esityksessä.



Rosa Aution teos oli sooloesitys vaikka sen nimi oli Rosa ja Risto. Tai oli se sittenkin oli duetto, sillä hän keksi itselleen kaverin jalkajonglöörin putkesta. Esitys oli fyysistä teatteria ja klovneriaa taustamusiikilla ilman puhetta. Pääsin aika hitaasti kärryille. Tein tyhmästi kun en lukenut teoksen esittelyä etukäteen. Se olisi paljon helpommin avannut esityksen minulle. Nyt kun tiedän mikä on tarina, taidankin mennä katsomaan sen pitemmän tarinan ensi vuonna. Tämä näkemäni esitys oli nimittäin vain lyhyt demo-versio tästä 2023 ensi-iltaan tulevasta teoksesta.




Toinen esitys oli nimeltään Muiat. Teoksessa esiintyivät Kamilla Nisso, Iitu Kivimäki ja Anniina Peltovako eli ryhä Akropatit. Se oli rentoa menoa. Ihmispyramidit ja nuorallatanssi esitettiin ilman turhaa kaunistelua ja tyylittelyä. Katsojilla oli hauskaa. Naiset olivat sellaisia kuin ovat, ilman teeskentelyä. Kommelluksia sattui vähän väliä, mutta kaikesta paistoi vahva ammattitaito. Se oli iloista ja nautittavaa katseltavaa. Teos on Suomen Kulttuurirahaston ja Taiteen edistämiskeskuksen tukema. 



.