1954–1955 Sirkus Eurooppa

Ylhäällä Sirkus Euroopan lehti-ilmoituksia tamperelaisessa Hämeen Yhteistyössä 1954 ja 1955. Villipetoeläimiä mainostetaan molemmissa ilmoituksissa. Se taisi olla kova juttu, sillä muusta ohjelmasta ei puhuta mitään.

Sirkus Euroopan omistivat Elizabeth (ent. Romanoff) ja Lasse Patrikainen. Teltta ostettiin 1954 keväällä Linnanmäeltä ja siihen mahtui 750 henkeä. Alakuvassa esiripun edessä Kalle Nyman, Tarmo Vilén ja Yrjö Niitlahti. Poikien takana ylhäällä orkesterikorokkeella näkyy Sirkus Euroopan merkki. Vuonna 1956 sirkus myytiin Nelli ja Arvo Kangasniemelle ja se sai nimen Sirkus Panakos.

Kommentit:

Sirkus Eurooppa lähti kiertueelle Haminasta, (kaupunki oli palkanut kaupunginlääkärikseen isäni Claës Cedercreutzin).
Keväällä 1954 Claës joutui todistamaan taksinkuljettaja Anatol Romanoffin kuoleman. Anatolin oli ryyppyreissun päätteeksi ampunut hänen isäpuolensa yksijalkainen leijonankesyttäjä Lasse Patrikainen.
Patrikainen oli niin pahansisuinen, ettei häntä vastaan tahtonut perheen sisältä löytyä todistajia. Oikeus tuomitsi Lassen tahallisesta taposta kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen.
Tarmo Vileen kertoi Sirkus Finlandian kiertueella 1978 Lassen ei vain tunnustaneen tapon vaan todenneen oikeudessa, että "Jos en ois ampunu, niin ampuisin vieläkin!"
Kiertueelle lähtö myöhästyi tämän johdosta, mutta Sirkus pääsi lähtöön Helluntaipyhien jälkeen. Elisabet vei määrätietoisena johtajana 1954 kierueen päätökseen.
Kettil Cedercreutz

.

Henrico yksipyöräisellä – Henrico with unicycle

Muutama päivä sitten oli tarinaa saksalaisista pyöräakrobaateista Die Bräuers vuonna 1955 Tivoli Matti Sariolassa. Tarina jatkuu vielä, kun Henrico eli Björn Gammals innostui harjoittelemaan heidän yksipyöräisillään. Yläkuvassa hän jongleeraa kirahvipyörällä. Kolmen keilan heitto meni mallikkaasti. Pyörästä puuttui niklaus ja kiilto, koska se oli harjoituspyörä. Henrico innostui kovasti yksipyöräisistä. Hän sai jopa pyörän omakseen Bräuerseilta. Myöhemmin hän sai kuitenkin todeta, että monet esiintymispaikat olivat aika matalia ja hankalia esiintyä pyörällä.

Vuonna 1957 Henrico tutustui jonglööri Sagittoon, joka esiintyi sen kesän Sirkus Panakoksessa. Joissakin ohjelmatiedoissa hänet esitelltiin nimellä Sagith, heittotaituri Amerikasta Yksi temppu oli, kun hän lattialla seisten heitti kynttiläjalan päänsä päälle ja sitten kynttilän jne. Hän oli kovasti kiinnostunut Henricon pyörästä, jonka Henrico sitten antoikin vuorostaan hänelle.

Vuosia myöhemmin Henricon kokoelmiin tuli yllä oleva kuva, jossa Sagitto tekee sen saman kynttilänjalkatempun yksipyöräisellä. Henricolla puolestaan on viimeiset lähes 60 vuotta ollut aina vähintään toinen jalka lattialla. Tai ainakin tässä 1977 otetussa kuvassa Tampereen Mini-Sirkuksen harjoituksista Särkänniemen ulkoilmalavalla.

Henrico and Die Bräuers

Parikymmenvuotias Henrico olkapäillään Monika Bräuers vuonna 1955.

Björn Ulf Henrik Gammals (s. 26.11.1935) eli jonglööri Henrico lähti mukaan Tivoli Matti Sariolaan heinäkuussa vuonna 1955 ja oli mukana kiertuen loppuun saakka. Sinä kesänä oli mukana myös Die Bräuers -perhe. Siihen kuuluivat  isä ja äiti ja Monika-tytär sekä nuorempi velipoika. Heillä oli käytössään erillinen side show -harjateltta. Bräuersit tekivät pyöränumeroa. Henrico esiintyi sirkusteltassa. Hänellä oli mukanaan pieni yksipyöräinen ja niinpä hän alkoi harjoitella myös yhdessä Bräuersin kanssa.

Sirkusteltan ohjelmassa oli mm. Pelle August eli Nils Berkovits. Tällä kiertueella Henrico tutustui Berkovitsin tytärpuoleen Briitta Boeliukseen ja he alkoivat myös harjoitella yhdessä. Briittasta tuli jonglöörin avustaja. Muutama vuosi myöhemmin heistä tuli myös aviopari.

Die Bräuers Hansa-Theaterissa.

Vuoden 1955 kiertueen kaksi viimeistä paikkakuntaa Bräuersit siirtyivät muualle. Niinpä Henrico ja Briitta saivat käyttöönsä side show -teltan ja tekivät siinä parikymmenminuuttisen ohjelman, jossa oli jongleerausta, yksipyöräisellä ajoa ja niiden tasapaino-yhdistelmiä.

Joku aika sitten tässä blogissa oli juttua  2 Bellhardys duosta vuonna 1958, joka on isä Bräuers poikansa kanssa. Henrico muistaa heidän harjoitelleen 1955. Vuosien varrella Die Bräuersin kokoonpano on myös vaihdellut.

.

Linnanmäki 1955 – Amusement Park

Kesällä 1955 Linnanmäellä oli 5 toimintavuotta takanapäin. Opasvihkosessa oli ensimmäistä kertaa kannessa väripainatus ja se oli vaaka-asennossa. Takakannessa oli SOK:n kahvimainos. Siinä oli kansien lisäksi 48 sivua ja niistä oli 16 mainossivua.  Esitteessä oli huvipuistoa koskevan informaation lisäksi  Arijoutsin eli kirjailija Heikki Marttilan Helsingin sanomissa julkaisema pakina, jossa hän kertoo perheensä käynnistä Linnanmellä. Esitteessä on myös muutamia Linnanmäkeen liittyviä kaskuja. Linnanmäenn ohjelmapäällikkönä oli Sara Ekelund ja hän oli se, joka oli julkisuudessa. Toimitusjohtaja Bo Ekelund pysytteli taustalla. Moni luulikin, että Linnanmäen johtaja on nainen.

Tämä kansikuva on otettu nykyisen Peacock-teatterin suunnasta. Kuvassa näkyy vasemmalla keltainen puutalo ja se oli Ekelundin perheen asunto. Kun perhe hajosi, niin Sara Ekelund asui siinä pitkään yksin. Ennen purkamista rakennus toimi järjestysmiesten toimipisteenä ja putkana. Laite oli nimeltään Vauhtivirveli ja sen takaa oikealta pilkottaa keltainen Teatterihalli.

Teatterihallissa oli vuosina 1953 ja 1955 lilliputtiryhmä Siebold's Liliputaner. Lilliputit ovat lyhytkasvuisia, joilla raajojen ja vartalon suhde oli sopusuhtainen.  He tanssivat ja tekivät akrobatiatemppuja, yksi ryhmästä teki temppuja pyörällä.

Peacock-varietee toimi Helsinginkadun puolella olevassa sirkusteltassa. Siellä ohjelma vaihtui kuukausittain. Ohjelmistoon kuului suuriakin ryhmiä, kuten esimerkiksi 8 tanssijan Rita Clair Ballet,  joka oli Peacockissa peräti kahden kuukauden ajan.

Mario Weberin varieteeorkesteri säesti Peacockin esiintyjiä koko kesän. Hänen vaimonsa Lu Nova rakensi jokaista esiintyjää varten esittelytanssin.

Sara Ekelund oli Linnanmäen kasvot. Hän oli julkkis, jota käytettiin myös mainoksissa.

.

Lupaviidakko – Permit Jungle

Voimistelu- ja Urheiluseura Toverit ry vuonna 1949 lähestyi vallesmannia tällaisella 

lomakkeella. "Lausuntaa" esitti Edward Hyyppä, "ksylofoonisooloja" 

esitti Eino Katajavuori ja "voimistelua" Olli Lehtinen ja Yrjö Irjanne.

Kun yhteiskunta ja sen viranomaiset eivät oikein tunne jotain asiaa, se koetaan helposti uhkatekijäksi.  Silloin viranomaiset asettavat sääntöjä ja määräyksiä, millä uhkaavaksi koettua ilmiötä yritetään rajata. Suomi on tällaisten rajoitusten ja määräysten luvattu maa. Sven Hirn sanoikin 1970-luvulla, että jos lakia tulkitaan oikein tiukasti, niin sirkusta ei voi pyörittää. Sirkus Finlandian aloittaessa toimintansa 1970-luvulla, oli voimassa seuraavia lupia. Tämä siis ajalla ennen EU:ta ja euroa.
Ennen kiertuetta hankittavat luvat:

– taiteilijoille työluvat ja viisumit
– joka paikkakunnalla maanomistajalta lupa pystyttää sirkus
– eläinten esitysluvat lääninhallitukselta
– musiikin esittämislupa Teostolta (per. 1928)

Toimenpiteet kiertueen aikana jokaisella esiintymispaikkakunnalla:
– anotaan poliisilta/vallesmannilta huvilupa
– maksetaan vastuuvakuutusmaksut
– terveyslautakunnalle meluilmoitus
– tehdään elintarvikkeiden myynti-ilmoitus
– eläinlääkärille ilmoitus mukana olevaista eläimistä

Silloin kun huvivero vielä oli voimassa (1915–1981), huvilupa-anomusten täyttäminen se vasta taidelaji olikin. Anomuksessa piti näyttää, että  esitettävä ohjelma on ihmistä henkisesti jalostavaa. Esimerkiksi sirkusakrobatia katsottiin viihteeksi, mutta taitovoimistelu oli hyväksyttävää. Kuplettilaulajaa ei kannattanut mainita, sen sijaan kannatti puhua lausuntaesityksestä. Taikuri oli viihdettä, mutta teatteritaide eli näytelmä sallittua; voitiin siis sanoa, että ohjelmassa on taika-aiheinen näytelmä. Jos ohjelma voitiin katsoa tarpeeksi taiteelliseksi, saattoi olla mahdollista saada huvivero pieneksi, jopa kokonaan pois ja sitten saatiin järjestää 1.5 tuntia tanssia; sehän oli kaiken tavoite. Paikallinen nimismies eli vallesmanni päätti veron suuruudesta. Veroliput piti ostaa etukäteen, joten rahaa piti olla ennen kuin ensimmäistäkään lippua oli myyty. Asiakkaalle piti antaa sekä varsinainen pääsylippu että verolippu.

Nykyään asiat hoidetaan hiukan yksinkertaisemmin, mutta aikamoista rumbaa lupien kanssa pidetään edelleen. Jopa samoilla virkamiehillä eri paikkakunnilla on hiukan erilaisia käytäntöjä tänäänkin. Onneksi nuo huviveron aiheuttamat kommervenkit ovat taakse jäänyttä elämää.

Lähde Markku Aulanko

Valmis lomake eri paikkakunnille mentäessä vuodelta 1955. Anottiin lupaa "juhlatilaisuudelle". Leena Rintala huolehti "tanssiesityksistä" ja Reijo Salmista ei manittu taikuriksi vaan hän näytti "sorminäppäryysesityksiä". Soittoa oli paljon. Taiteellinen taso pidettiin korkealla. Ja tietysti tanssia puolitoista tuntia ohjelman päätteeksi.

.