Lupaviidakko – Permit Jungle

Voimistelu- ja Urheiluseura Toverit ry vuonna 1949 lähestyi vallesmannia tällaisella 

lomakkeella. "Lausuntaa" esitti Edward Hyyppä, "ksylofoonisooloja" 

esitti Eino Katajavuori ja "voimistelua" Olli Lehtinen ja Yrjö Irjanne.

Kun yhteiskunta ja sen viranomaiset eivät oikein tunne jotain asiaa, se koetaan helposti uhkatekijäksi.  Silloin viranomaiset asettavat sääntöjä ja määräyksiä, millä uhkaavaksi koettua ilmiötä yritetään rajata. Suomi on tällaisten rajoitusten ja määräysten luvattu maa. Sven Hirn sanoikin 1970-luvulla, että jos lakia tulkitaan oikein tiukasti, niin sirkusta ei voi pyörittää. Sirkus Finlandian aloittaessa toimintansa 1970-luvulla, oli voimassa seuraavia lupia. Tämä siis ajalla ennen EU:ta ja euroa.
Ennen kiertuetta hankittavat luvat:

– taiteilijoille työluvat ja viisumit
– joka paikkakunnalla maanomistajalta lupa pystyttää sirkus
– eläinten esitysluvat lääninhallitukselta
– musiikin esittämislupa Teostolta (per. 1928)

Toimenpiteet kiertueen aikana jokaisella esiintymispaikkakunnalla:
– anotaan poliisilta/vallesmannilta huvilupa
– maksetaan vastuuvakuutusmaksut
– terveyslautakunnalle meluilmoitus
– tehdään elintarvikkeiden myynti-ilmoitus
– eläinlääkärille ilmoitus mukana olevaista eläimistä

Silloin kun huvivero vielä oli voimassa (1915–1981), huvilupa-anomusten täyttäminen se vasta taidelaji olikin. Anomuksessa piti näyttää, että  esitettävä ohjelma on ihmistä henkisesti jalostavaa. Esimerkiksi sirkusakrobatia katsottiin viihteeksi, mutta taitovoimistelu oli hyväksyttävää. Kuplettilaulajaa ei kannattanut mainita, sen sijaan kannatti puhua lausuntaesityksestä. Taikuri oli viihdettä, mutta teatteritaide eli näytelmä sallittua; voitiin siis sanoa, että ohjelmassa on taika-aiheinen näytelmä. Jos ohjelma voitiin katsoa tarpeeksi taiteelliseksi, saattoi olla mahdollista saada huvivero pieneksi, jopa kokonaan pois ja sitten saatiin järjestää 1.5 tuntia tanssia; sehän oli kaiken tavoite. Paikallinen nimismies eli vallesmanni päätti veron suuruudesta. Veroliput piti ostaa etukäteen, joten rahaa piti olla ennen kuin ensimmäistäkään lippua oli myyty. Asiakkaalle piti antaa sekä varsinainen pääsylippu että verolippu.

Nykyään asiat hoidetaan hiukan yksinkertaisemmin, mutta aikamoista rumbaa lupien kanssa pidetään edelleen. Jopa samoilla virkamiehillä eri paikkakunnilla on hiukan erilaisia käytäntöjä tänäänkin. Onneksi nuo huviveron aiheuttamat kommervenkit ovat taakse jäänyttä elämää.

Lähde Markku Aulanko

Valmis lomake eri paikkakunnille mentäessä vuodelta 1955. Anottiin lupaa "juhlatilaisuudelle". Leena Rintala huolehti "tanssiesityksistä" ja Reijo Salmista ei manittu taikuriksi vaan hän näytti "sorminäppäryysesityksiä". Soittoa oli paljon. Taiteellinen taso pidettiin korkealla. Ja tietysti tanssia puolitoista tuntia ohjelman päätteeksi.

.

Huvivero 1946–1947

Markku Aulanko on kynä savuten pistänyt ylös mm. impressaari Tom Hertellin muisteluja värikkään uransa varrelta. Tässä yksi monista:

Tom Hertell kiersi Suomea ryhmänsä kanssa. Ryhmään kuuluivat vakiovetonauloina tanssijatar Leena Rintala, tanssiakrobaatti Keijo Invenius, akrobaatit 3 Powers, steppitaituri Edy Hyyppä  ja hanuristina ahvenanmaalainen Boman. Taiteilijaryhmällä ei ollut autoa, vaan he kulkivat junalla. Talvi oli kylmä. Siihen aikaan oli taiteilijoiden tehtävänä sytyttää tuli esiintymispaikkojen kaminoihin. Kaminat olivat suuria jättimäisiä rautakaminoita, jotka savuttivat runsaasti.

Suomessa oli siihen aikaan huvivero, joka oli 40–50 %. Veroliput piti ostaa postista etukäteen. Nimismies määräsi veron suuruuden. Oli siis oltava rahaa ennen kuin ensimmäistäkään lippua oli myyty. Jos ohjelmassa oli jotain ihmistä kehittävää kulttuuria, niin verosta oli mahdollisuus saada alennusta. Tomi kumppaneineen päätti rukata iltamaesitystä kulttuurin suuntaan. Ohjelman alkuun sijoitettiin esitelmä, jonka piti Tom. Ohjelman loppuun lisättiin sambakoulu. Suomalaiset eivät siihen aikaan juuri matkustaneet ulkomaille, joten sambassa oli tuulahdus etelästä. Tämä lienee ollut Leena Rintalan heiniä.

Viinijärvellä Pohjois-Karjalassa esiintyjäryhmä oli tarpomassa lumessa kohti esiintymispaikkaa, kun kohdalle pysähtyi reki. Siellä istui susiturkissa suuriviiksinen mies. Mies kysyi "oletteko työ niitä komeljanttareita, jotka ovat tulossa tänne esiintymään". Tomi vastasi myöntävästi. "Minä olen tämän paikan vallesmanni ja olen saanut huvilupa-anomuksenne postitse. Voitte lunastaa luvan ennen kello 16 minun toimistossani."  "Selvä on, herra nimismies", vastasi Tomi. Reki jatkoi matkaansa, mutta pysähtyi äkkiä uudelleen. Nimismies kääntyi ja sanoi, että ”sen mie vaan sanon, että jos jalka nousee sentinkin lattiasta, niin se on Kapareeta ja silloin saatte maksaa 50 %".

"Meillä oli vain vähän rahaa. Minä kävin lunastamassa luvat ja annoin samalla henkilökohtaisen kutsun nimismiehelle ja hänen rouvalleen", kertoi Tom Hertell. Kulttuuria vai ei kulttuuria? Siinäpä pulma! Tom pyysi nimismiestä myös lähettämään paikalle poliisin, joka voisi myydä lippuja ja sillä tavalla pitää kassaa.

"Homma meni hyvin. Sijoitin nimismiehen ja hänen jättikokoisen vaimonsa etupenkkiin. Molemmat näyttivät happamilta joten olin epävarma siitä miten veron kanssa käy. Sambakoulu alkoi ja pyysin nimismiestä mukaan riviin ja asetin tämän vastapäätä hyvämuotoista kauppa-apulaista. Nimismies tanssi, hiki valui, mies viihtyi hyvin tanssiparinsa kanssa. Esityksen jälkeen hän tuli taakseni ja sanoi, että ”Kyllä tämä on puhrasta tairetta, ei huviveroa”. Nimismiehen vaimo istui sambakoulun ajan nurkassa ja tuijotti pahaenteisesti tanssivaa miestään. Oletettavasti tämä sai moitteita kotona, mutta se päivä oli pelastettu."

Esityspaikat olivat siihen aikaan nuorisoseurantaloja tai työväentaloja. Kun Markku kertoi tätä tarinaa työkaverille syyskuussa 2012 Helsingin Rautatieaseman kahvilassa, niin viereisestä pöydästä nousi nelikymppinen kaveri joka pyysi anteeksi sitä, että oli kuunellut mielenkiintoisen tarinan. Hän sattui olemaan kotoisin Viinijärveltä ja halusi vain kertoa, että siellä sen paikan nimi on VALISTUSTALO.

Muuten – huvivero poistui 1981. Tuo 10 % huviverolipun kuva on niiltä viimeisiltä vuosilta.

.

Suomen Tivoli 1952

Helsingin Olympialaiset heinä–elokuussa 1952 olivat vielä edessäpäin, kun Suomen Tivoli tuli ottamaan vauhtia Tampereelta vappuna. Lehti-ilmoituksissa mainostettiin Sirkus Arkadiaa, joka oli melko iso teltta tivolialueen reunalla. Sen vieressä oli side show -teltta La Miquela. Kuva näistä vetonauloista alhaalla. Sorin nuorisotalo ja rautatiesilta näkyvät taustalla. Ulkoilmanäyttämöllä esiintyi saksalainen Deblars Revy -pyöräakrobaattiryhmä.

Sirkus Arkadian ohjelmassa esiintyi mm. silloin 16-vuotias suomalainen jonglööri Henrico. Vappupäivänä oli peräti 14 näytöstä. Se oli rankka alku uralle joka myöhemmin johti maailman tunnetuimmille estradeille.

La Miguela oli tanskalainen tanssijatar. Hänen kumppaninaan esiintyi "intialainen" Li-Hua Seidehichan eli suomalainen Leena Rintala. Leenaa avusti Toivo Pesonen ja 7-metrinen Prinssi-verkkopython. Ohjelmalehdessä käärmeen nimeksi oli merkitty Aurora.

La Miguela 1952

Viimeviikkoinen postaus Sirkus Arkadiasta sai Björn Gammalsin eli Henricon muistinystyrät hyrräämään. Jutussa ollut kuva oli otettu vappupäivänä 1952 ja yleisöä oli paljon. Henrico oli juuri lopettanut koulunsa ja pääsi 16-vuotiaana Sirkus Arkadian esiintyjäksi. Tuolloin vappupäivänä oli Arkadiassa peräti 14 näytöstä. Se oli kova koulutus nuorelle jonglöörille vaikkakin numeroita oli lyhennetty.

Henrico lähetti ylhäällä näkyvän kuvan 14 x 21 cm kokoisesta ohjelmalehdestä. Sitä myytiin sekä La Miguelan show-teltassa että Sirkus Arkadiassa. La Miguelan esityksen oli ohjannut Kauko Jaatinen. Tässä koko ohjelma:

1. Il Hua - Seidchichan – Espanjalainen tanssi (julisteessa Li-Hua Seidehichan)
2. La Miguela – Pizzicato Af Sylvia
3. Il Hua - Seidchichan – Intialainen käärmetanssi
4. La Miguela – Tanssi meren pohjassa
5. Käärme "Aurora" – esittelee Toppy Pesonen

La Miguela oli tanskalainen tanssijatar, joka näkyy ohjelmalehden kannessa. Li-Hua Seidchichan puolestaan oli suomalainen Leena Rintala vaikka hänet esiteltiinkin intialaisena temppelitanssijattarena. Silloisessa julisteessa nimi oli kirjoitettu muotoon Li-Hua Seidehichan. Alakuvassa Leena Rintala esittelee 8-metristä Aurora-pytonia Toppy (Topi) Pesosen kanssa.

Kommentit:

1956 taisi olla vuosi, kun näin Leena Rintalan esiintyvän puolisonsa, taikuri Reijo Salmisen avustajana, Lohjalla Maksjoen koulussa. He olivat kiertueella Euroopassa, Suomessa, Saksassa jne. Kaunis ja lumoava taiteilija tuo Harbinissa syntynyt Leena Rintala, Li-Hua Seidehichan, Renee, Pavlette... Taiteilijanimien kätköt ovat haaste sukututkijoille.
Tietää RRR. 

Punainen Mylly

Sirkus Myllystä on ollut jo aikaisemmin juttua. Sirkuksen omisti Punainen Mylly, joka oli Helsingissä toiminut Ossi Elstelän ja Anna-Liisa Hämeensalon vetämä revyyteattteri. Se toimi pitkään Hämäläisten talolla eli Hämiksellä Helsingin Kampinkadulla, joka nykyään on nimeltään Urho Kekkosen katu.

Punainen Mylly aloitti toimintansa vuonna 1945 revyyllä nimeltä Lähtölaukaus, minkä oli käsikirjoittanut Palle eli Reino Hirviseppä. Viimeinen esitys joulukuussa 1964 oli uusinta samasta Lähtölaukauksesta. Revyyn ohjelma koostui lyhyistä sketseistä, tanssi- ja musiikkinumeroista. Orkesteriin ovat kuuluneet mm Tauno Marttinen. Ohjelmassa oli mukana lähes poikkeuksetta ainakin yksi varieteenumero. Mukana ovat olleet mm. Edy Hyyppä, Keijo Invenius, The 3 Amicos jne.

Esitykset sisälsivät usein paljasta pintaa, mikä oli jonkin verran paheksuttavaa. Itseään arvostavat lehdet eivät juurikaan kirjoittaneet asiallisia arvosteluja. Tekijöiden joukossa oli usein mm. Repe Helismaa ja Toivo Kärki, jotka katsottiin pilipalihuumorin edustajiksi. Se ei ollut kulttuuria. Peacock-teatterissa toiminut Uusi Iloinen Teatteri eli UIT noudatti pitkälti samaa rakennetta, mutta ilman varieteenumeroita.

Kuvissa oleva ohjelmalehti koskee vuotta 1959, jolloin teatteri toimi Alppilan kesäteatterissa. Ohjelmalehti oli 44-sivuinen vihkonen, joka oli täytetty lähinnä mainoksilla. Mainosten lomassa on 13 kuvaa, mitkä liittyivät esitykseen, joka oli nimeltään Satu Persiasta. Ohjaus oli Ossi Elstelän. Ohjelmalehti on Esiintyvät Taiteilijat ry:n arkistossa.

Punaisen Myllyn tarina kerrotaan vuonna 2008 ilmestyneessä erinomaisessa kirjassa nimeltä Punainen Mylly. Sen ovat koonneet ja kirjoittaneet Jukka Pennanen ja Kyösti Mutkala ja se perustuu valokuvaaja Vilho Uomalan kuva-arkistosta löytyneeseen kuva-aineistoon.

Punaisen Myllyn Baletin vakiotanssijoihin kuului monta vuotta mm. Leena Rintala, joka sittemmin kiersi Tom Hertellin ryhmässä Pohjois-Suomea. Se on sitten oman juttunsa väärti.

Kommentit:

xxxxxxxxxxxxxxxxx

Lienen eniten Punaisen Myllyn näytöksiä nähnyt henkilö, joka siis ei ollut millään lailla henkilökuntaa. 

xxxxxxxxxxxxxxxxx