Leo Paularinne, surmanajaja • Wall of death rider

Eipä sitä silloin kuulosuojaimista eikä vahingollisista kaasuista tiedetty yhtään mitään. Iso puinen tynnyri huojui ja tärisi. Yleisö seisoi ylhäällä tynnyrin reunalla katsellen alas hornan kattilaan. Se oli surmanajoa. Onko vielä surmanajopyttyjä käytössä vai käyttävätkö kaikki teräspalloja?

Surmanajajat olivat ihailtuja tähtiä. Yksi heistä oli Leo Paularinne. Hän ajoi paljon esimerkiksi Ludvig  ja Niilo Syversenin omistamassa Tivoli Hippodromissa Helsingissä 1946. Suomen Tivolissa Paularinne ajoi yhdessä Eino Pönkäsen kanssa 1952. Hän on ajanut ilmeisesti sekä pytyssä että pallossa. Surmanajajia olivat myös Ludvigin lapset Sylvi ja Otso.

Sylvi Syversen ajoi surmanajoa myös Tivoli Hippodromissa. Toisena ajoi hänen veljensä Otso Syversen. Kuvassa sisarukset muistokortissa vuodelta 1946. Sylvi meni naimisiin Leo Paularinteen kanssa. Thelma Paularinteen puoliso  oli Arvo Paularinne. Arvo ja Leo Paularinne olivat veljeksiä ja menivät naimisiin  sisarusten Thelma ja Sylvi kanssa.

Muuten – Surmanajosta käytetään englanninkielisiä käännöksiä Wall of Death, Well of Death, Motordrome, Silodrome tai Globe of Death. Mutta mitä on surmanajaja englanniksi?

Kommentit:

••••••••••••••••••••••••••
Reisjärveläisillä Surmanveljillä on käytössä perinteinen puinen pytty.
Harri Karvonen
••••••••••••••••••••••••••
Minulla on olemassa joitakin kuvia noilta vuosilta. Mummoni vanhoja.
Nina Matero
••••••••••••••••••••••••••
Loistavaa! Lähetä ihmeessä lainaksi, jos et saa itse skannattua niitä. Tai kerro missä päin asut, niin voisin tulla kuvaamaan ne. Lähetä tiedot osoitteeseen info@reklaamikari. fi tai soita 050 557 5922. Terv. Kari.
Kari Nieminen
••••••••••••••••••••••••••

.

Huvivero 1946–1947

Markku Aulanko on kynä savuten pistänyt ylös mm. impressaari Tom Hertellin muisteluja värikkään uransa varrelta. Tässä yksi monista:

Tom Hertell kiersi Suomea ryhmänsä kanssa. Ryhmään kuuluivat vakiovetonauloina tanssijatar Leena Rintala, tanssiakrobaatti Keijo Invenius, akrobaatit 3 Powers, steppitaituri Edy Hyyppä  ja hanuristina ahvenanmaalainen Boman. Taiteilijaryhmällä ei ollut autoa, vaan he kulkivat junalla. Talvi oli kylmä. Siihen aikaan oli taiteilijoiden tehtävänä sytyttää tuli esiintymispaikkojen kaminoihin. Kaminat olivat suuria jättimäisiä rautakaminoita, jotka savuttivat runsaasti.

Suomessa oli siihen aikaan huvivero, joka oli 40–50 %. Veroliput piti ostaa postista etukäteen. Nimismies määräsi veron suuruuden. Oli siis oltava rahaa ennen kuin ensimmäistäkään lippua oli myyty. Jos ohjelmassa oli jotain ihmistä kehittävää kulttuuria, niin verosta oli mahdollisuus saada alennusta. Tomi kumppaneineen päätti rukata iltamaesitystä kulttuurin suuntaan. Ohjelman alkuun sijoitettiin esitelmä, jonka piti Tom. Ohjelman loppuun lisättiin sambakoulu. Suomalaiset eivät siihen aikaan juuri matkustaneet ulkomaille, joten sambassa oli tuulahdus etelästä. Tämä lienee ollut Leena Rintalan heiniä.

Viinijärvellä Pohjois-Karjalassa esiintyjäryhmä oli tarpomassa lumessa kohti esiintymispaikkaa, kun kohdalle pysähtyi reki. Siellä istui susiturkissa suuriviiksinen mies. Mies kysyi "oletteko työ niitä komeljanttareita, jotka ovat tulossa tänne esiintymään". Tomi vastasi myöntävästi. "Minä olen tämän paikan vallesmanni ja olen saanut huvilupa-anomuksenne postitse. Voitte lunastaa luvan ennen kello 16 minun toimistossani."  "Selvä on, herra nimismies", vastasi Tomi. Reki jatkoi matkaansa, mutta pysähtyi äkkiä uudelleen. Nimismies kääntyi ja sanoi, että ”sen mie vaan sanon, että jos jalka nousee sentinkin lattiasta, niin se on Kapareeta ja silloin saatte maksaa 50 %".

"Meillä oli vain vähän rahaa. Minä kävin lunastamassa luvat ja annoin samalla henkilökohtaisen kutsun nimismiehelle ja hänen rouvalleen", kertoi Tom Hertell. Kulttuuria vai ei kulttuuria? Siinäpä pulma! Tom pyysi nimismiestä myös lähettämään paikalle poliisin, joka voisi myydä lippuja ja sillä tavalla pitää kassaa.

"Homma meni hyvin. Sijoitin nimismiehen ja hänen jättikokoisen vaimonsa etupenkkiin. Molemmat näyttivät happamilta joten olin epävarma siitä miten veron kanssa käy. Sambakoulu alkoi ja pyysin nimismiestä mukaan riviin ja asetin tämän vastapäätä hyvämuotoista kauppa-apulaista. Nimismies tanssi, hiki valui, mies viihtyi hyvin tanssiparinsa kanssa. Esityksen jälkeen hän tuli taakseni ja sanoi, että ”Kyllä tämä on puhrasta tairetta, ei huviveroa”. Nimismiehen vaimo istui sambakoulun ajan nurkassa ja tuijotti pahaenteisesti tanssivaa miestään. Oletettavasti tämä sai moitteita kotona, mutta se päivä oli pelastettu."

Esityspaikat olivat siihen aikaan nuorisoseurantaloja tai työväentaloja. Kun Markku kertoi tätä tarinaa työkaverille syyskuussa 2012 Helsingin Rautatieaseman kahvilassa, niin viereisestä pöydästä nousi nelikymppinen kaveri joka pyysi anteeksi sitä, että oli kuunellut mielenkiintoisen tarinan. Hän sattui olemaan kotoisin Viinijärveltä ja halusi vain kertoa, että siellä sen paikan nimi on VALISTUSTALO.

Muuten – huvivero poistui 1981. Tuo 10 % huviverolipun kuva on niiltä viimeisiltä vuosilta.

.

Jalkataiteilija V. Tamminen

Kädetön sirkus- ja varieteetaiteilija Väinö Tamminen esiintyi 1940-luvulla. Tamminen tuli kuuluisaksi varsinkin veitsenheittotaidoistaan. Maalitaulu oli kahdeksan metrin päässä ja sen edessä seisoi hänen vaimonsa.

Björn Gammals muistaa hänet Sariolan Tivolista Helsingin Kaisaniemessä 1946 ja 1947. Lopetettuaan esiintymiset Tamminen kiersi Suomea peli- ja ampumateltalla.