Katu-urut ja posetiivit • Street and hand organs

Sirkus Finlandian isommat katu-urut. Yläkuva vuodelta 2004 ja 

alakuva vuodelta 2010. Väritys on hieman vaihtunut.

En tiedä onko termit ihan oikein, mutta nimitän katu-uruiksi noita isoja mekaanisia soittopelejä ja posetiiveiksi noita yhden miehen kannettavia soittimia. Posetiivarit kiersivät ennen muinoin soittamassa talojen pihoissa keräämässä rahaa musisoinnillaan. Nykyään sirkukset ja tivolit ovat niitä harvoja paikkoja, joissa voi kuunnella tuota hieman surumielistä sointia. Suomessa taitaa olla nykyään enemmän tai vähemmän aktiivisia posetiivareita kymmenkunta. Heillä on oma yhdistyskin: Suomen Posetiivarit ry.

Reikänauha-nuoteissä näyttää olevan seuraavana numerona Lapaloma.

Harri Karvonen hallitsee nämä Sirkus Finlandian soittopelit. 

 Yläkuvassa Sirkus Finlandian pienempi katu-urku.

Alhaalla posetiivari Risto Autio toimi sirkusleirin hierojanakin 2010.

 Yläkuvassa katu-urut Monte-Carlon Sirkusfestivaaleilla 2006.

Alhaalla Särkänniemen elämyspuiston katu-urut.

Kommentit:
•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Jostain kuulin aikoinaan, että tuo olisi ollut Mäen vanhat urut? Lintsillä Karusellia pyöritellessä joutui aina jännäämään, että kuinka nopean vaihdon ehti tehdä kun ”nauha” loppui. Harmi, että menivät vaihtamaan ne urut cd soittimeen 😢.
Pia Lindström
•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Jompi kumpi noista uruista on Lintsiltä.
Kari Nieminen
•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Se, missä on kapeampi nauha 😉
Pia Lindström
•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Lintsin vanha kone on tuo teltassa kuvattu
Harri Karvonen.
•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Ison katu-urun perusväritys ei ole muuttunut vuosien varrella, ainoastaan lentsikka on ilmestynyt fasadin yläosaan ja alaosaan vähän koristelua ja punainen lista. Joku valokuvaaja osannee selittää kuvien värieron. ;)
Harri Karvonen.
•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

.

Yvonne ja Geovanni Otto

Sinikka Lehtinen löysi korttikokoelmastaan kaksi kuvaa, jotka lienevät isä ja tytär eli Geovanni Otto ja tytär Yvonne. Tässä blogissa on ollut kertomusta isästä, mutta olisi kiva tietää enemmän perheestä. Tietäisikö joku Yvonnen urasta?

Geovanni Otto oli tanskalainen sirkusalan monitoimimies. Hän oli taikuri, ajatustenlukija, kirjailija,taiteilija-agentti, bisnesmies, ohjelmajohtaja, ohjaaja ja ties vaikka mitä. Otto toimi tanskalaisen Cirkus Brdr Schmidtin palveluksessa ainakin vuosina 1947–1951. Vuonna  1949 impressaario Geovanni Otto hankki ohjelmaa myös Sirkus Sariolalle.


.

Sirkusviinit • Circus wines

En ole mikään viiniasiantuntija vaikka aina kun on mahdollista, tutkin tarkaan kaikki viinihyllyt. Näitä sirkusviinejä minä etsin. Eipä vielä ole eteeni sattunut muita kuin nämä kaksi. Täytyyhän näitä sirkusaiheisia viinejä olla enemmänkin.

Artistin työturvallisuus • The artist's work safety

Laurie Vatan trapetsilla 2012. Turvavaijeri vyöyäisiltä kulkee 

mutkien kautta alas avustajan käsiin. 

Sirkustaiteilijoiden työturvallisuus on nykyään jo huippuluokkaa. Aina ei artisti kuitenkaan halua käyttää joskus hankalanakin pidettyjä turvamenetelmiä. Jotkut ilmeisesti ajattelevat, että heidän numeronsa menettää hohtonsa liiallisella varovaisuudella. Isot, tiheäsilmäiset turvaverkot taas estävät joskus myös yleisön näkökenttää. Toisaalta siinä myös turvataan yleisöä.

Brasilialainen katossakulkija Super Silva ei käyttänyt turvavaijeria hyppiessään

teltan katossa trapetsilta toiselle.

Klovnit Bonbon ja Tiina viihdyttävät yleisöä ilmapalloilla. 

Maneesipojat pystyttävät suojaverkkoa samaan aikaan.

The Flying Jarz vieraili The Flying Jarzssa ainakin 1982–1984. Maria Elena Jarz

(toinen vas.) työskentelee tänään Suomessa Finlandian kioskissa, Marian vasemmalla puolella

hänen miehensä Giovanni, toimi useita vuosia telttamestarina.

Suojaverkko lentotrapetsin esityksessä 2006.

.

Suomi 100 vuotta • Finland 100 years

Itsenäisen Suomen satavuotisjuhlinta on tuottanut myös monta hyvää kirjaa. Yksi niistä on Kirjakaaren tuottama Suomi 100 menestyksen vuotta. Tyylikkäästi taitettu kirja tuntuu arvokkaalta vaikka se itse asiassa on kokoelma enemmän tai vähemmän tunnettujen yritysten mainoksia. Kaikki toki ansaitsevat paikkansa Suomen historiassa. Tässä kolme poimintoa:

Tanskan Dyrehavsbakken perustettiin vuonna 1583. Maailman ensimmäinen nykyaikainen huvipuisto avattiin New Yorkin Coney Islandilla vuonna 1895. Suomen vanhin huvipuisto, Linnanmäki avattiin 1950. Vuonna 1957 perustettiin Lasten Päivän Säätiö vastaamaan Linnanmäen taloudesta ja kehittämisestä. Lintsi kukoistaa edelleen. Vesilinnanmäki alkaa käydä vain ahtaaksi sille.

Vuonna 1976 Carl-Gustaf Jernström ja Leena Jurvakainen pistivät likoon koko omaisuutensa ja herättivät henkiin jo kuolonkouristuksissa vääntelehtineen Suomen sirkuskulttuurin. Ilmeisesti sanonta "kerran sirkuslainen on aina sirkuslainen" pitää paikkansa, sillä muutaman konkurssinkaan jälkeen he eivät ole antaneet periksi. Nyt Sirkus Finlandialla menee jo hyvin. Calle Jr on ottanut ohjat käsiinsä ja sirkussuvun kolmas polvikin pyörii jaloissa.

Vuoden 1943 kohdalle kirjassa on sijoitettu Karhumäen rintamativolin tarina  Tivoli Sariolan logon kera. Miksi siinä ei ole Suomen Tivolin logoa? Tivolin laitteet ja henkilökunta kun olivat peräisin Suomen Tivolista. Vai onko tämä turhaa pilkun viilaamista? Sukulaisistahan tässä on kyse. Tässä alhaalla kuva Karhumäen Tivolin sisäänkäynnistä 1942.

.