Tuesday 27 August 2019

Sirkus Eurooppa


Euroopassa on vuosien saatossa ollut useita Eurooppa-nimisiä sirkuksia. Tässä kuvia muutamista niistä.  Yläkuvassa Sirkus Eurooppa, jonka omistivat Elisabeth Romanoff (tai Romanow) ja Lasse Patrikainen. Heidän edellisen yrityksensä nimi oli Sirkus Bonn. Euroopan toiminta alkoi 1952 tai 1953 ja loppui 1955 kovin onnettomissa merkeissä.  Patrikainen joutui miestaposta vankilaan ja ilma-akrobaatti, klovnin taloudenhoitajana toiminut intialaistyttö Indra putosi numerossaan ja kuoli.


Vuonna 1976 ja 1977 Ohjelma-Apu Oy:n Janne Hakulinen tuotti Suomeen Cirkus Europan. Sirkuksen johtajana oli Alfred Scholl Saksasta. Kuvioissa mukana oli myös ruotsalainen rouva Schreiber.


Seuraava eurooppalainen tuli Suomeen vuonna 2007. Toisten tietojen mukaan myös 2006. Kyseessä oli ruotsalainen Cirkus Bambino, jonka nimeksi maalattiin Circus Eurooppa. Vetäjänä toimi Kille Koskinen.

Kommentti:
Alun perin Saksalainen Sirkus Bambino. Ennen suomen kiertuetta toimivat Ruotsissa keskieuroopan kovan kilpailutilanteen vuoksi.
Jarmo Palomäki



Onkohan tänään lähin eurooppalainen Ruotsin Cirkus Europa, jonka omistaa Sundéliuksen sirkusperhe?


Seuraavaksi lähin eurooppalainen on saksalainen Circus Europa, josta kuva yllä.


Saksassa toimii myös Europa Park -toimintapuisto, jonka yhtenä vetonaulana oli viime vuonna Zirkus Revue.


Tässä näitä eurooppalaisia muutama. Kerron näistä lisää myöhemmin.


.

No comments: