Saturday 31 August 2019

2019 • Jumalanpalvelus sirkuksessa • Divine service in circus

Sirkusmessun yleisöä Helsingissä 10.10.2010.

Syvemmällä Euroopassa jumalanpalvelukset, messut, häät ja ristiäiset ovat tavallisia tilaisuuksia järjestää myös sirkuksissa. Meillä Suomessa näitä tapahtuu harvemmin. Sirkus Finlandiassa näitä on pidetty jo monina vuosina varsinkin Helsingin vierailun yhteydessä. Onpa joskus evankelis-luterilainen kirkkomme saanut avukseen myös ortodoksikirkonkin. Ekumenia on tervetullut lisä, sillä valtaosa sirkuksen työntekijöistä ja artisteista on ulkomaalaisia.

Maailmankuulu amerikkalainen viheltäjä Sean Lomax esiintyi Helsingissä 10.10.2011. 

Sirkus Finlandia vierailee Tampereella 6.–15.9.2019 ja silloin on tarkoitus järjestää sirkus-messu ensimmäisen kerran Tampereella. Tampereen seurakunnat järjestävät messun Finlandian sirkusteltassa Eteläpuistossa 8.9. klo 12. Pastori Jussi Laine jakaa tapahtuman kirkolliset tehtävät Kai Sadinmaan kanssa. Sirkuspappi Sadinmaa on suorittanut jumalanpalveluksia Sirkus Finlandiassa jo kymmenisen vuotta.

Hiljentyminen ehtoolliselle Helsingissä 7.10.2018. 

Sirkusmessussa ei esitetä sirkusnäytöstä, pieniä näytöspaloja toki nähdään. Onpa sirkuksen maneesilla nähty eläimiäkin joskus messun yhteydessä. Ehtoollinenkin vietetään tapahtuman yhteydessä. Sirkustelttasta löytyy yli tuhat istumapaikkaa. Luvassa on siis vähän rennompi uskonnollinen tapahtuma. Vapaa sisäänpääsy.

Sirkuksen juontaja Sebastian luki raamattua Helsingissä 8.10.2017. 
Sebastian eli Seppo Tauriainen on myös tunnettu klovni ja vatsastapuhuja.



.

No comments: