Thursday 29 August 2019

Tivoli Skandia • Scandia Funfair

1968.

Se oli 60- ja 70-luvuilla, kun suomalainen sirkustoiminta oli koomassa. Tivoli Skandia oli yksi niistä monista tivoleista, jotka pystyivät tarjoamaan työpaikkoja kotimaisille artisteille. Paljolti tivolien ansiosta sirkuskulttuuri ei päässyt kokonaan kuolemaan Suomessa.

1969.

Vuoden 1969 julisteessa mainostetaan jättiläissirkusta, mutta ei sitä tivolissa ollut. Siksi julisteessa luki, että oikeus ohjelman muutokseen pidätetään. Oikeassa reunassa poseeraava taikuri Casso oli omalla side show -teltallaan. Samoin oli Aimo Leikas Tähti Show'llaan. Myös 15-vuotias nouseva taikurilupaus Lasse Grönlund oli yksi Tivoli Skandian tähdistä. Kansa kohisi myös Marja Purhosta, joka oli naiseksi pukeutunut humoristi.

13.7.1969.

Tivoli Skandiaa pyörittivät Vilho (Ville) ja Elsa Pellikka. He pitivät  60-luvulla myös ampumatelttaa Toivo Sariolan Tivolissa. Lisäksi Pellikalla oli strip tease -teltta useilla markkinoilla. Kuuluisin esiintyjä siinä oli kaikkien markkinamiesten tuntema Sipriina. Onni Suuronenkin pärisytteli moottoripyörineen puisessa kirnussa Tivoli Skandiassa.
Milloin Pellikka aloitti ja milloin lopetti tivoliuransa?

Kommentit:

••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Ha, tästä ei ole kuin pari vuotta, kun pyörittiin ihmispalloina sellaista parikuperkeikkaa mun painikaverin kanssa Esun molskilla. Ja hän oli Pellikka. Vitsailtiin vielä, että mennään sirkukseen. Nimien puolesta olisi passannut.
Johanna Sariola
••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Muistikuvani Pellikan perheestä on 60- luvun alusta, jolloin he pitivät ravintola telttaa markkinoilla ja muissa tilaisuuksissa. Perheemme Tivoli Matti Sariolassa he olivat ainakin v 63 ravintolan kanssa. Sittemmin he hoitivat erilaisia alan bisneksiä kuten kerroit vaihtelevalla menestyksellä. Uskoisin heidän lopettaneen 70 alkupuolella. Heidän tyttärensä Raija voisi varmaan kertoa tarkemmin.
Jukka Sariola 
••••••••••••••••••••••••••••••••••••



.

No comments: