Suomen Pelimuseo – Finnish Game Museum

Pelikonepeijoonien Mikko Heinonen eilisessä tiedotustilaisuudessa.

Museokeskus Vapriikkiin Tampereelle avataan loppiaisena 2017 Suomen pelimuseo. Samalla tehdään museohistoriaa avaamalla hankkeelle joukkorahoituskampanja, joka alkoi 31.3. ja päättyy 30.9.2015. Tällä joukkorahoituksella katetaan osin noin kahden–kolmensadantuhannen investointibudjetti. Kampanja toteutetaan Mesenaatti.me-palvelun kautta. Näyttelylle on alustavasti varattu Vapriikista noin 400 neliön tilat. Museoon tulee pääasiassa digitaalisia pelejä 1970-luvun lopulta nykypäivään. Museossa asiakas pääsee myös itse pelaamaan.

Linnanmäen pelimerkki arvoltaan 5 mk.

Mielestäni museon nimi voisi olla joku muu kuin Suomen Pelimuseo, jos mukaan ei oteta muita kuin digitaalisia pelejä. Luvassa on vain pieni osasto muillekin peleille. Onhan Suomessa pelattu pelejä jo ennenkuin tietokoneet keksittiin. Ihminen on aina pitänyt peleistä. Esimerkiksi 1900-luvun alkupuoliskolla oli suuri joukko pelialan yrittäjiä, jotka kiersivät yleisötapahtumista toiseen pelitelttojen kanssa. Useimpien sirkusten mukana kiersi yhteistyökumppani erilaisten pelien kanssa. Kiertäviin tivoleihin kuuluivat pelit oleellisena osana.

Sirkus Bonnin väliajalla Parikkalassa 1951 asiakkaat innostuivat peleistä.

Ainakin minulle tulee mieleen sanasta Pelimuseo ensimmäisenä pajazo, flipperit, yksikätiset rosvot, corona, pokeri, Afrikan tähti, peliteltat.... No minulla onkin ikää aikalailla. Sana museo tuo mieleeni vanhat asiat, mutta se on ehkä väärin. Kyllähän nykyaikaakin täytyy pistää talteen. Kulttuurimme elää koko ajan ja eilinen on jo mennyttä. Hyvä että jotain pistetään ajoissa talteen.

Lievestuoreella Nokkakiven puistosta löytyy yli sata vanhaa pelikonetta.

.

Anatoominen museo

Tämä nyt ei ole ihan sirkusta, mutta liippaa niin läheltä, että pakko on kertoa. Varsinkin kun aiemmin on ihmetelty mikä oli Museo, josta puhuttiin aikoinaan tivolien ja sirkusten yhteydessä.

Isoisovanhempiemme aikaan, kun ei vielä tunnettu sähköisiä viestimiä, tieto kulki vähän toisella tavalla ja toisella nopeudella. Sirkuksilla ja tivoleilla oli merkittävä rooli tiedon ja uutisten levittämisessä. Varsinkin vieraanvärisiä tai epämuodostuneita ihmisiä ja eläimiä käytiin innokkaasti katsomassa. Silloin sitä ei vielä koettu rasismiksi kummaltakaan puolelta. Myöhemmin elokuva mullisti tiedonkulun täysin. Meille näytettiin valkokankaalta kaikki luonnonmullistukset ja maailman hallitsijat ihan elävinä.

Vahakabinetti on museo tai näyttely, jossa on julkisuuden henkilöitä esittäviä luonnollisuuteen pyrkiviä vahanukkeja. Ne olivat ja ovat edelleen hyvin suosittuja. Kiinteä vahakabinetti löytyy tänään Visulahden matkailukeskuksesta. Maailman kuuluisin lienee Madame Tussaud'n (1761–1850) vahakabinetti, joka nykyään on levinnyt Lontoosta ympäri maailmaa.

Anatoomiset vahakabinetit poikkesivat noista edellisistä tarjoten nähtäväksi myös ihmisruumiin osia esitettynä luonnollisessa tai epäluonnollisissa muodoissa. Viimeisin tällainen Suomessa kiertänyt Vahakabinetti taisi olla taikuri Wäinö Hamarin ja akrobaatti Esa Karttusen Panoptikon vuosituhannen vaihteessa. Vahanuket olivat peräisin 1800-luvun lopulta, jolloin saksalaiset kuvanveistäjät Rudolf Pohlin ja Emil Kotschin muovasivat ne Dresdenin yliopistolle lääketieteelliseen opetuskäyttöön.

Ylhäällä on Kansan Lehdestä leikattu ilmoitus 1.10.1930. Tarkempaa tivolin nimeä siinä ei ole, olisikohan Hesperian Tivoli, joka mainitaan tekstissä? Yksi tivolin vetonauloista karusellien lisäksi oli Museo. Sillä ilmeisesti tarkoitettiin vahakabinettia, jonka sisällä oli erikseen anatoominen osasto. Siellä oli tarjolla vähän rajumpaa nähtävää ja sen vuoksi perittiin lisämaksu.

Toinen lehti-ilmoitus on vähän vanhempi. Se julkaistiin Helsingin Sanomissa 29.8.1914. Tämä Hartkopfin Panoptikon Anatoominen Museo oli suurin matkustava vahakabinetti. Se ei ollut siis minkään tivolin osana. Esillä oli kaikki elävät ihmisrodut ja kuuluisat henkilöt. Näyttely sisälsi yli 1000 numeroa, ryhmiä ja kuvia, vahasta valmistettuja luonnolliseen kokoon. Yksi vetonauloista oli karvainen Juliana Pastrana sekä hänen karvainen lapsensa. Pääsymaksu oli 50 penniä, mutta anatoomiseen osastoon piti maksaa 25 pennin lisämaksu. Museon omisti Niels Nielsen.

Helmiä lahden takaa

Monista yrityksistä huolimatta Suomeen ei ole vielä saatu arkistoa, joka keräisi ja huolehtisi siitä valtavasta määrästä aineistoa, joka pikkuhiljaa kulkeutuu kaatopaikoille vahojen sirkuslaisten perinnönjakojen yhteydessä. Mitä enemmän me tietäisimme menneisyydestä, sitä helpompi olisi kulkea tulevaisuuteen. Onneksi meillä on fiksuja naapureita. Ruotsin Sirkusakatemia on jo kauan säilönyt pohjoismaista sirkuskulttuuria jälkipolville nähtäväksi. Sieltä nämäkin kaksi julistetta ovat kotoisin. Kuka se sanoikaan, että sillä aikaa kun suomalaiset yrittävät läpi harmaan kiven, ruotsalaiset kiertävät sen?

Yläkuvassa yksi Cirkusakademienin julisteaarteista. Suomalainen Cirkus Panakos eli vajaat kaksi vuotta 1957–1958 ja katosi sitten kuin tuhka tuuleen.

Alakuvassa Suomen Tivolin Sirkuksen vanha juliste ilmeisesti ennen sotia, sillä taikuri Julius Sundman käytti nuorempana taiteilijanimeä Julius Leoni.

Sirkusmuseo

Jos liikutte Jyväskylän suunnalla, pistäkää navigaattoriin osoite Ruuhimäentie 3, Lievestuore. Sieltä löytyy sympaattinen Nokkakiven huvipuisto. Sen vieressä toimii Sirkusmaailma-niminen Suomen ainoa sirkusmuseo.

Sirkusmaailma on viihdekeskus, jonka 600 neliön kokoisesta tilasta noin kolmannes on varattu sirkusmuseolle. Lisäksi tiloissa on pelihalli ja pelimuseo sekä minitivoli. Tiloja vuokrataan myös juhla- ja kokouskäyttöön. Erityisen suosittu se on synttäreiden pitopaikkana.

Kannattaa poiketa. Näytteillä on iki-ihania vanhoja julisteita, esiintymisasuja ja -välineitä, valokuvia jne.

www.sirkusmaailma.fi
www.nokkakivi.fi
.