Suomen Tivoli 1933

Nämä ilmoitukset olivat Kansan Lehdessä keväällä 1933. Ensimmäisessä ilmoituksessa halutaan lukijoitten huomaavan, että kyseessä on nimenomaan Suomen Tivolin osasto A 2. Samalla Kerrotaan, että Arenaseurue Kastor saapuu tivoliin vasta 22.5. "Pyhäjärven rannalla" on aika iso alue, mutta tarkoitetaankohan tässä Tampereen Eteläpuistoa?

Vuonna 1933 Suomen Tivolilla oli kiertueella kaksi tivolia: A ja B. Tämä ilmoituksessa mainittu kokoonpano ei stemmaa kumpaankaan osastoon, sillä Hj. Hautamäen omistama Kastor-teltta ja Vo-Chau-Te eli Moritz Voigt kuuluivat B-osastoon. Tässä on ilmeisesti sävelletty ihan oma kokoonpano Tampereelle nimellä A 2.

Terveys- ja kansantieteellinen näyttely on sama kuin Hartkopfin vahamuseo, jonka kanssa Niels Nielsen kierteli Suomessa jo ennen itsenäisyyttämme – tosin vain rippeet siitä.

Suomen Tivoli Terijoella 1932 tai 1933. Vasemmalla virolaisen taikurin Ernst Peernan esitysteltta, 

keskellä vuonna 1929 uusittu Iso Messukaruselli ja oikealla Sirkus Kastorin teltta. 

Niels Nielsen ja vahamuseo – wax museum

Toissapäivänä oli juttua Sirkus Fenniasta 1913. Sen mukana liikkui Hartkopfin vahamuseo, jonka omisti tanskalainen Niels Nielsen (k. 2.5.1938). Tämä lehti-ilmoitus vuodelta 1916 kertoo samaisesta vahakapinetista vaikka sen nimeä ei mainita. Sen sijaan käytetään termejä Panoptikon ja Anatoomillinen museo. Onkohan niin, että se tuli Tampereelle ihan yksin. Paikaksi oli valittu Aleksanterintori eli nykyinen Pyynikintori. Huomio ilmoituksessa kiinnittyy myös pääsylippujen hintoihin, joissa mainitaan Sotavero 10 penniä. Ensimmäisen maailmansodan ja itsenäistymisemme aikoihin perittiin sotaveroa monesta muustakin asiasta kuin huveista. Huviveroa Suomessa kerättiin
1915–1981.

Todennäköisesti ensimmäistä kertaa Suomessa nähtiin anatominen museo 1857, mutta kenen se oli? Nielsenkin kierteli vahamuseonsa kanssa Suomessa jo 1800-luvun lopulla. Suomessa hän kiersi lähes yhtäjaksoisesti vuoteen 1917 saakka. Uudelleen hän tuli vuosina 1923–25 ja senkin jälkeen hän teki lyhyempiä vierailuja. Bisnes kuitenkin hiipui, Nielsen velkaantui ja joutui luovuttamaan osan kokoelmasta mm. J.A.F. Sariolan Suomen Tivolille. Pari blogijuttuani tästä samasta vahakabinetista löytyy täältä ja täältä.

Vahanukkien lisäksi Hartkopfin museossa vieraili eläviä erikoisuuksia. 

Yksi vetonauloista oli karvainen Juliana Pastrana sekä hänen karvainen lapsensa. 

Kuva on vuonna 1895 ilmestyneestä Saltarinon kirjasta Fehrend  Folk.

Hartkopfin vahamuseo

Vielä juttua eilisistä vahakabineteista. Hartkopfin vahamuseossa esiteltiin intiimejä sairauksia, kidutusvälneitä, eri rotuja edustavia nukkeja sekä historiallisia tapahtumia. Valokuvia ja lehtiä ei siihen aikaan kovin paljoa ollut tavallisen rahvaan saatavilla, mutta uutiset kansainvälisistä selkkauksista kuitenkin kulkivat. Vahakabinetissa sitten esitettiin kyseiset tapahtumat ja henkilöt luonnollista kokoa olevien vahanukkien avulla. Vahanukkeina olivat niin kuninkaalliset henkilöt kuin murhamiehetkin.

Tanskalaisen Niels Nielsenin omistama Hartkopfin vahamuseo kiersi Suomea 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa useita vuosia. Suurimmillaan sen kujettamiseen tarvittiin kahdeksan rautatievaunua. Museo oli jaettu erilaisiin osastoihin ja "vain miehille"-osastoon oli erillinen pääsymaksu. Oheinen kuva on otettu Vaasassa 1910 ja siinä on museon mukana todennäköisesti Sirkus Fennia. Teltta on ns. galgtält, jossa mastorakenteet muistuttavat kahta vastakkain asetettua hirsipuuta. Hartkopfin museo oli Suomessa lähes yhtäjaksoisesti vuoteen 1917 saakka. Uudelleen se tuli vuosina 1923-25 ja senkin jälkeen se teki lyhyempiä vierailuja.

Vahanäyttelyn suosio hiipui, Nielsen velkaantui ja joutui luovuttamaan osan kokoelmasta J.A.F. Sariolan Suomen Tivolille. Suuri osa Suomeen jääneistä nukeista sulatettiin lattiavahaksi. Niels Nielsen kuoli 2.5.1938 edelleen Tanskan kansalaisena.  Vahanukkien lisäksi Hartkopfin museossa vieraili eläviä erikoisuuksia, mm. jättiläinen Gustaf Edman. Nielsen on todennäköisesti itse mukana Edmanista 1906 otetussa muistokortissa alhaalla. Osa Nielsenin kokoelmasta on edelleen olemassa ja sen omistaa ruotsalainen Per Edström.

Lähde: Sven Hirn: Kaunotar ja hirviöitä.