Sunday 3 May 2020

2020 • Finlandian talvileiri • Winter quartier of Finlandia

Aluksi kuva-arvoitus: Missä Hantta luuraa?

Kuljatuspäällikkö Hannu Laaksosen tapaa useimmiten jonkun auton alta.

Pohja (ruots. Pojo) on entinen kunta ja vanha uusmaalainen kirkkopitäjä, joka on nykyään osa Raaseporin kaupunkia. Pohjan pitäjä on perustettu 1300-luvun alkupuolella ja useimpien Pohjanpitäjänlahden suurtilojen historia ulottuu 1400-luvulle tai vieläkin kauemmas. Pohjan läpi kulkee historiallisesti tunnettu matkareitti – Kuninkaantie, jonka päätepisteet ovat Oslossa ja Pietarissa. Tie on aikoinaan ollut kuninkaiden, muiden aatelisten ja kauppiaiden käytössä. Sitä pitkin kulkivat 1800-luvulla myös ulkolaiset sirkukset matkalla Pietariin ja takaisin. Pohjasta löytyy Bollsta (Bollstad) -niminen kylä, jossa Sirkus Finlandia pitää talvileiriään.

Sirkus Finlandialla on käytössään kaksi valtavaa hallia, joihin mahtuu melkein kaikki autot talven ajaksi.

Normaalioloissa talvileirin pitäisi olla jo tyhjä tähän aikaan, mutta maailmanlaajuisen pandemian vuoksi siellä edelleen paiskitaan töitä ja odotetaan lupaa lähteä liikkeelle. Toivottavasti se tapahtuu pian. Ympärivuotista henkilökuntaa on noin 10 henkeä. Jouten ei tarvitse kenenkään olla. Odotellessa kunnostetaan välineitä. Jokaisen omasta kunnosta on myös pidettävä huolta niin fyysisesti kuin henkisestikin. Liikkeelle lähdettäessä henkilökunnan määrä kasvaa 80–90 henkeen.

Nämä kuvat ovat muutaman vuoden takaa, jolloin talvikin näytti talvelta.


.

No comments: