Saturday 13 December 2014

Teltta-auto

Teltta-auto 2012.

Apulaistelttamestari Ivan Savitski 2014.

Teltta-auto taitaa olla Sirkus Finlandian tärkein ja arvokkain osa sirkuskaravaanissa. Joskus se kulkee erillisessä perävaunussa ja joskus rekan nupin perässä. Auton kuormana kulkee koko sirkusteltta, joka nostetaan siitä ylös ja levitetään. Kuormassa kulkevat myös teltan tukipilarit ja kaikki mitä tarvitaan teltan pystyttämiseen. Katsomorakenteet tulevat toisilla kuorma-autoilla.  Vetoauton on syytä olla melko ketterä ahtaisiinkin paikkoihin mentäessä. Mitä ulottuvampi nosturi siinä on mukana, sen parempi.

Sirkusteltta on valmistettu 2009 Italiassa. Se vaatii noin 50 x 50 m kokoisen alueen. Lisäksi tarvitaan tilaa myös kymmenille ajoneuvoille perävaunuineen. Jos tila riittää ja paikkakunnalla ollaan useampia päiviä, pystytetään myös etuteltta, joka kulkee omalla autollaan. Sen pinta-ala on laajimmillaan 14 x 46 metriä. Alle mahtuvat kioskivaunut ja se antaa asiakkaille sateensuojan väliajalla.

Kiertue alkaa yleensä huhtikuun alussa ja päättyy loka-marraskuussa Helsinkiin. Sirkuskaravaani kulkee kauden aikana lähes 10 000 km Suomea ristiin rastiin etelästä pohjoiseen. Sirkusteltta pystytetään ja puretaan joka vuosi noin 120 kertaa.

Vanhaa telttaa vuokrataan. Kuva 2013.

Karavaanin kärjessä kulkee teltta-auto 2010.

Teltta-autoa puretaan 2001.

Joskus 80-luvulla.

.

No comments: