Sunday 18 September 2011

Pat Clarrison's Hotdogs



Patrick James Harrison on eläinkouluttaja, jota jatkuvasti haukutaan selän takana ja jopa päin naamaa. Hän nimittäin esittää Sirkus Finlandiassa Pat Clarrison's Hotdogs -nimisen hullunhauskan koiranumeron, jonka artistit pitävät välillä aikamoista haukkumista yllä.

Lontoossa syntynyt Patrick on jo kolmannen polven sirkusartisti. Hänen isoisänsä ja tämän veli (Syd ja Max Harrison) olivat koomikkoja, jotka esiintyivät ympäri maailmaa. Hänen vanhempansa ovat kiertäneet eri sirkusten mukana Euroopassa ja esiintyneet merileijonien kanssa.

Patrick esiintyi aiemmin myös merileijonien kanssa, mutta 2000-luvun alusta lähtien koirien kanssa. Nelitassuiset sirkustähdet Zora, Vicks, Roxie, Max ja Oliver ovat kaikki löytökoiria. Koirista vain neljä on esityksessä mukana. Viides vielä opiskelee koirien sirkustaidetta.

Koira oppii mitä moninaisimpia ohjelmanumeroita. Se kulkee sirkusseurueen ja omistajansa mukana huomattavasti vaivattomammin, kuin jokin suurempi eläin. Koirat selvästi nauttivat esiintyjänä olemisesta. Jo luontonsakin puolesta ne pitävät taidollisista haasteista ja ottavat ne leikkinä.

Kun menette juttusille Patrickin kanssa, kannattaa muistaa, että hän kannattaa jalkapallossa Chelseaa.

www.comedydogs.net
www.sirkusfinlandia.fi

No comments: