Wednesday 14 September 2011

Einlass


Klassinen sirkus on muodoltaan ja toiminnaltaan melko samanlainen ympäri Eurooppaa. Mantereelta toiselle siirryttäessä löytyy selvempiä erojakin. Artistijoukko ja muu sirkuksen työväki on aina kansainvälistä. Sirkus Finlandiassa on tänä vuonna mahdollisuus kuulla ehkä kymmentä eri kieltä. Kaikki ei niitä osaa, joten kädet otetaan avuksi. Tässä sekamelskassa on sirkusalalle syntynyt useiden sukupolvien aikana oma terminologia. Ja samoja sanoja käytetään ympäri Eurooppaa.

Einlass (ainlas) tarkoittaa aikaa, joka on sirkusalueen porttien avaamisen ja ohjelman alun välillä. Sana tulee saksankielestä ja on suomeksi sisäänpäästö. Portit yleensä avataan tunti ennen esitystä. Einlassin aikana asiakkailla on mahdollisuus tehdä ostoksia kioskeissa tai katsella yleisön joukossa kierteleviä esiintyjiä. Joissakin sirkuksissa on myös tivolilaitteita lasten käytössä. Musiikki kuuluu tietysti asiaan, niin sisällä kuin ulkonakin.

Yläkuvassa sirkushaitaristi Anne-Mari Kanniainen viihdyttää sisään saapuvia katsojia. Alhaalla kuva Sirkus Florentinon lastenlaitteista viime vuonna. Alinna Sirkus Finlandian tunnushahmot Aatos ja Elmeri toivottavat asiakkaat tervetulleiksi vuonna 2006. Herrojen klovnien naamat ja puvut ovat vähän muuttuneet vuosien varrella.

www.sirkusfinlandia.fi
www.sirkusflorentino.com



No comments: