Posetiivarit • Organ grinders

Posetiivari 1900-luvun alussa Tampereella.

Pidän posetiivin äänestä. Siinä on jotain, joka tuo mieleen vanhat ajat. Riippuu tietysti posetiivista, mutta aika usein sen soitto on yksitoikkoistakin. Isoissa katu-uruissa on tilaa monipuolisemmille soittimille. Katu-urut vaativat liikkuakseen hevosvoimia, posetiivi liikkuu kantamalla tai rattaita työntämällä.

Tammelantorilla 2018.

Tivolien ja huvipuistojen ajolaitteissa on aikoinaan käytetty paljonkin tällaista mekaanista musiikkia. Tietääkö kukaan onko sirkusnumeroita säestetty posetiivilla tai katu-uruilla? Sirkus Finlandian teltassa oli katu-urut sisällä vuonna 2010. Se soitti viihdemusiikkia ihmisten tullessa sisään, mutta se ei säestänyt taiteilijoita heidän esityksissään.

Ilmeisen vahva usko ihmisten anteliaisuuteen. Helsinki 2001.

Harri Karvosella koko orkesteri kainalossa 2011.

Bändillä tauko. Tampere joskus 1980–90.

Sir Väinämö hartaiden kuuntelijoiden keskellä kirkon rappusilla 2018.

Elämäntaitojen moniosaaja Risto Autio hallitsi posetiivin ja hieronnan lisäksi 

miljoona muutakin asiaa. Potilaana Kalle Roos Oulunsuun kentällä 2010.

.

Mekaanista musiikkia

Koko tämän vuoden kiertueen ajan Sirkus Finlandiassa ei ole kuultu vanhan katu-urun ihanaa ääntä. Olikin yllätys kun Helsingin ensi-iltaan tullessa jo heti Kansallisteatterin jälkeen kuului tuttu tuttu ääni. Se oli joku vanha shlaageri, joka jäi korvaan pitkäksi aikaa. Sirkusteltan eteen astuessa yllätys oli vielä suurempi, kun näki Finlandian pienemmän katu-urun pauhaavan tunnelmaa asiakkaille.

Tätä pienempää katu-urkua on harvemmin nähty – varsinkaan ulkoilmassa. Aikoinaan se viihdytti yleisöä Linnanmäellä. Joku ehkä osaa kertoa sen historian. Ja mitä on ollut tuon ruskean läntin kohdalla ylhäällä. Täytyy kyllä sanoa, että tässä katu-urussa on parempi ääni kuin isoveljessään.

Iloista Joulumieltä kaikille

Hauskaa Joulua! Uskaltakaa hetkeksi heittäytyä lapselliseksi ja unohtakaa työasiat pariksi päiväksi. Nauttikaa glögin, pipareiden ja joulukinkun tuoksuista. Ja jos allergiat sallivat, niin vielä hyasinttien ja joulukuusenkin tuoksuista. Lipeäkalaan en koske, mutta syökää te. Toivottavasti ympärillänne on paljon teille tärkeitä ihmisiä. Pitäkää hauskaa. Jokainen oman uskontonsa ja vakaumuksensa mukaan.

Katu-urut

Aika monessa tapahtumassa, sirkuksessa ja tivolissa käytetään katu-urkuja yleisön viihdyttämiseen. Surumielisestä äänen väristä huolimatta sillä voi soittaa iloisiakin kappaleita. Keski-Euroopassa niitä näkee enemmän kaupunkien katuvilinässä. Sama sointu on myös tivoliuruissa, joita vanhoina hyvinä aikoina käytettiin huvipuistojen ja tivolien ajolaitteissa. Sama tekniikka, mutta soittopeli oli kiinteä osa karusellia.

Sirkus Finlandialla on käytössään kaksi katu-urkua – isompi ja pienempi. Molemmat toimivat pahvisilla reikäkorttinauhoilla ja sähkömoottori pyörittää vauhtipyörää. Pienempi on nyt väliaikaisesti käytössä Helsingin vierailulla (yläkuvat). Vuonna 2010 sitä kokeiltiin lyhyt aika myös osana sirkusohjelmaa teltan sisällä. Se on hankittu käytettynä Linnanmäeltä. Isompi hankittiin aikoinaan Hollannista (kuva alhaalla vuodelta 2004). Alimmaisena vielä kuva vähän isommasta katu-urusta Monte-Carlon Sirkusfestivaaleilla vuonna 2006.

Tällaista mekaanista musiikkia on suuressa maailmassa joskus soitettu tansseissakin hieman jalostuneemmilla uruilla. Näiden katu-urkujen pikkuserkku on posetiivi, jota yksi henkilö voi kuljettaa mukanaan. Kyllä noita isoja urkujakin joku kutsuu posetiiveiksi. Ehkä joku uskaltaa kertoa mitkä ovat oikeita termejä.

           

Calliope

Calliope oli eeppisen runouden muusa Kreikan mytologiassa. Tunnetummaksi calliope on tullut soittopelin nimenä. Se tuottaa äänen kaasun, höyryn tai paineilman avulla. Vanhanajan veturinpillikin oli calliope. Hevosten vetämät calliope-vaunut kuuluivat ennenvanhaan sirkusparaateihin, varsinkin USA:ssa, mutta on niitä Euroopassakin käytetty. Musiikki raikui kilometrien päähän. Yläkuvassa 1920 rakennettu Two Jesters calliope-vaunu, jossa oli 36 pilliä.

Suomenkielistä nimeä tälle soittimelle en ole löytänyt. Höyrykäyttöisiä calliope-soittimia kutsuttiin myös höyry-uruiksi tai höyry-pianoiksi. Höyrykäyttöisiä oli runsaasti jokilaivoilla ja sirkuksissa. Samasta höyrykoneesta kun saatiin sähköä ja voimaa erilaisiin laitteisiin. Calliopeta voi soittaa joko käsin tai mekaanisesti kuten automaatista pianoa. Höyry-calliopen viritys on lähes mahdoton tehtävä, johtuen kuuman ilman aiheuttamasta elämisestä metallipillissä.

En ole koskaan kuullut tätä luonnossa, mutta uskallan veikata, että Sirkus Finlandian katu-uruissa on kauniimpi sointi. Sekin on joskus osallistunut paraateihin kuorma-auton lavalla.

Risto Autio

 

Sirkusleirit ovat hyvin monipuolisia ja omavaraisiakin yhteisöjä. Sirkuslaisten joukosta löytyy usein parturi, kampaaja, ompelija, suutari ja vaikka mitä. Hyvänä esimerkkinä käy posetiivari Risto Autio. Oman työnsä lisäksi hän toimi leirin hierojana. Yläkuvassa potilaana on Kalle Roos viime kesänä Oulussa.

Risto Autio hoiti pitkään Sirkus Finlandian katu-urkuja. Yllättäin Risto kuitenkin menehtyi. Uskoisin, että tuolla ylhäälläkin varmaan tarvitaan asiantuntijaa urkujen käyttöön. Ehkei niinkään hierojaa.

Harmi etten ehtinyt tutustumaan häneen lähemmin. Joka kerta kun nähtiin,  Risto tuli tervehtimään ja kyselemään vointeja. Mukavan tuntuinen kaveri. Risto johti aikoinaan suomalaisia posetiivareita ja eli aktiivisesti mekaanisen musiikin parissa.

Alakuvassa Risto Autio esittää dueton Prof. Bluffon kanssa keväällä 2004.

www.posetiivi.net
www.sirkusfinlandia.fi

Konemusaa Sirkus Finlandiassa

Sirkus Finlandian näytöksiä säestää aina elävä orkesteri. Toki on myös artisteja, jotka haluavat oman cd-levynsä taustalle soimaan, mutta valtaosa käyttää elävää musiikkia. Tämän lisäksi Finlandiassa kuulee myös mekaanista musiikkia ulkokentällä tullessa ja lähtiessä sekä väliajalla.

Sirkus Finlandialla on kaksi katu-urkua. Useimmin nähty on yläkuvassa. Alakuvassa on enimmäkseen piilossa pidetty toinen soitin. Se oli kuitenkin merkittävässä osassa vuoden 2010 ensi-illassa Karjaalla. Se soi hyvin kauniisti.

Sirkuksen katu-urkuja soittaa posetiivari Harri Karvonen. Posetiivareita löytyy Suomesta tällä hetkellä noin 15 ja heillä on oma yhdistyskin: Suomen Posetiivarit ry. Posetiivarit välittivät muotisävelmiä kansalaisille 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussakin, kunnes gramofoni ja radio korvasivat tämän viihdemuodon.

Mitä eroa sitten on posetiivilla ja katu-urulla? Ainakin koko. Äänivalikoima on myös runsaampi katu-uruissa. Kysykää lisää Harrilta. Siellä hän hääri urkujen ympärillä joka päivä. Miehen tunnistaa sirkusleirin komeimmista viiksistä.

http://koti.mbnet.fi/hartu/
http://www.posetiivi.net/posetiivarit.html
http://www.sirkusfinlandia.fi
.