Sunday, 9 December 2012

Sirkustaulu



Maineikkaan sirkus- ja tivolisuvun jäsen Kalevi Sariola teki mittavan uran muunmuassa Tampereen Särkänniemen huvipuistossa. Taitaapa jatkaakin sitä vielä aina silloin tällöin. Useina vuosina hän on vaimonsa Tepan kanssa pitänyt myös omaa karusellia Finlaysonin Tallipihalla. Onpa siellä joskus ollut pieni pelikojukin.

Kale on myös taiteilija. Yllä näkyvän pienoistaulun sain häneltä jouluna 1977. Se on kooltaan 8 x 8 cm ja kuvaa pientä sirkusleiriä. Ilmeisesti Kale jo silloin haaveili omasta sirkusvaunusta. Verratkaapa taulussa näkyvää sirkusvaunua alla olevaan vaunuun, jonka Kale hankki itselleen 2000-luvulla. Sama väritys, samat vihreät ikkunaluukut. Mutta miksi kyljessä lukee puolaksi sirkus? Se on varmaan ihan oma tarinansa.


Kommentit:

Kalevi Sariola oli ensimmäinen pomoni kun valmistuin Montrealin sirkuskoulusta vuonna 2001 ja hakeuduin trapetsitaiteilijan töihin Särkänniemen ulkoilmalavalle nimellä Fly Girl. Kalevi hoiti kaikki ohjelmakuulutukset ja järjestelyt todella upeasti: hän kiikkui jopa tikkailla yhdeksään metriin kiinnittämään trapetsiani ennen esitystä ja tutkailimme yhdessä pilviä, sataako vai ei, onnistuuko keinuva trapetsi vai ei. Taisin joskus saada myös lohiruispitsaa lounaaksi, joka kovasti harmitti järjestysmiehiä. Kalevi sariola on mahtava artistiläheinen asiakaspäällikkö, joita on kyllä harvassa.
Pauliina Räsänen

.

1 comment:

  1. Kalevi Sariola oli ensimmäinen pomoni kun valmistuin Montrealin sirkuskoulusta vuonna 2001 ja hakeuduin trapetsitaiteilijan töihin Särkänniemen ulkoilmalavalle nimellä "Fly Girl". Kalevi hoiti kaikki ohjelmakuulutukset ja järjestelyt todella upeasti: hän kiikkui jopa tikkailla yhdeksään metriin kiinnittämään trapetsiani ennen esitystä ja tutkailimme yhdessä pilviä, sataako vai ei, onnistuuko keinuva trapetsi vai ei. Taisin joskus saada myös lohiruispitsaa lounaaksi, joka kovasti harmitti järjestysmiehiä. Kalevi sariola on mahtava artistiläheinen asiakaspäällikkö, joita on kyllä harvassa.

    ReplyDelete