Thursday 5 November 2020

Suomen Sirkusmuseot • Finnish Circus Museums

Sirkuksen harrastajat ja ammattilaiset ovat jo vuosikymmeniä haaveilleet suomalaisesta sirkusmuseosta. Tietysti tivoli-ihmisetkin, onhan sirkustaide usein liitetty myös osaksi tivoleita ja huvipuistoja. Suurena huolena heillä kaikilla on ollut se valtava määrä kallisarvoisia dokumenttejä, jotka kuolinpesien siivouksissa heitetään roskalavoille ja sitä kautta savuna taivaan tuuliin. Museo olisi oikea paikka näille tavaroille. Sirkusmuseoita on vuosien mittaan suunniteltu Suomeen moniakin. Jotkut niistä on myös toteutuneet – ja hävinneet. Tässä muutamia sirkusmuseoita, joita on mieleeni jäänyt.

Vas. Solmu Mäkelä ja Kari Nieminen Solmu julistenäyttelyssä 13.10.1977.

Suomen Sirkusmuseosta en ole vielä löytänyt kunnollista varmaa tietoa, mutta sellainen on merkitty kaupparekisteriin 6.3.1986–24.8.2017. Sen osoitteeksi ilmoitetaan Hietalahdenkatu 4 A 3 Helsingissä. Eikös taikurimestari Solmu Mäkelä (18.6.1922–25.7.2018) asunut Hietalahdessa? Mäkelä keräsi uransa aikana vaikuttavan, jopa 10 000 sirkusjulisteen kokoelman. Vaikka Mäkelän näyttelyt olivat suosittuja, haaveet pysyvästä kotimaisesta sirkusmuseosta eivät toteutuneet. 

Linnanmäen Lelu- ja Sirkusmuseo taitaa olla myös vanha juttu. Joskus Lintsillä käydessäni päätin siellä poiketa seuraavalla kerralla, mutta sitten se unohtui. Myöhemmin museo siirtyi Emmaan W&G -taloon Tapiolaan. Siellä kyllä oli sitten jossain vaiheessa sirkusleluihin painottunut näyttely.  

Sirkusmaailma Lievestuoreella 2008.

Nokkakiven puisto Laukaan Lievestuoreella avasi 2008  Sirkusmaailma-nimisen museon. Isossa 600 neliön näyttelytilassa esiteltiin muun muassa sirkuselämää, huvipuistoja ja vanhoja peliautomaatteja. Museo oli auki ympäri vuoden. Sirkusmaailmassa oli iso pelihalli, peliautomaattimuseo, sirkusmuseo sekä lapsille suunnattu minihuvipuisto. Sirkusmaailmassa sai pelata vanhoja pelikoneita, ilmakiekkoa, ampumapelejä ja biljardia. Peli- ja toimintahalli toimi hyvin, mutta sirkuspuoli kuihtui pikkuhiljaa ja loppui koevuosien jälkeen.

Osa tulevan sirkusmuseon rakennuksista 2020.

Toivon hartaasti, että Sirkus Finlandian suunnitelma sirkusmuseosta Karjaalle toteutuisi pian. Korona-epidemia taisi kuitenkin sekoittaa Finlandian bisnekset pahimman kerran tänä vuonna. Vanhat Sisun autotehtaan rakennukset odottavat remonttimiehiä. Uuden sirkusmuseon sijainti Karjaan rautatieaseman vieressä on erinomainen. Paljon se vaatii kuitenkin työtä, ennen kuin voidaan viettää ensimmäisen näyttelyn avajaisia. 

Teatterimuseon Suurenmoinen sirkus -näyttelyn julistetta kiinnitetään Kaapelitehtaan ulkoseinään Helsingissä 12.2.2004.

Asiantuntija-apua ja yhteistyötä Finlandialle on luvattu Teatterimuseosta, joka ylläpitää suomalaisen teatterin, tanssin, oopperan, sirkuksen ja esitystaiteen kansallista kokoelmaa ja keskittyy ensisijaisesti ammatillisen toiminnan sekä alan järjestöjä ja ammattilaisia koskevan aineiston keruuseen.

Kommentit:

Kiinnostava listaus! Sirkus tuli virallisesti Teatterimuseon tallennusvastuulle vuoden 2019 alussa. Sirkusaiheisia näyttelyitä museossa on ollut jo aikaisemminkin, esim. juuri tuo Suurenmoinen sirkus, jonka banderollia blogitekstin kuvassa kiinnitetään. Sirkuskokoelmien tallennus Teatterimuseoon on alkanut. Museossa ollaan käynnistämässä myös pysyvien näyttelyiden uudistustyötä. Uudet näyttelyt avataan näillä näkymin syksyllä 2023, ja niissä tullaan sitten näkemään myös sirkusta! Tässä linkissä parin vuoden takainen uutinen tallennusvastuualueen laajenemisesta. 

https://www.teatterimuseo.fi/fi/Teatterimuseon-vastuukentta-laajenee--sirkus-ja-esitystaide-museon-vastuulle

Terveisin Ilona Kemppainen, Teatterimuseon tiedottaja 

.

1 comment:

Unknown said...