Sunday 11 February 2018

1966 Alexader Casso, taikuri • Magician


Aleksander Casso, oikealta nimeltään Johannes (Hannes) Hyvärinen (2.6.1933–13.11.1976) oli suomalainen taikuri. Hän syntyi Polvijärven Martonvaaran kylässä ja aloitti viihdetaiteilijan uransa 17-vuotiaana Arvo Kangasniemen omistamassa Sirkus Panakoksessa 1950. Hänen ensimmäinen taiteilijanimensä oli Carambo. Myöhemmin hän työskenteli myös Sirkus Magyarissa ja Sirkus Huhtalassa. Alexander Casso saavutti suurimman menestyksen Linnanmäen Teatterihallissa 1966.


Keväällä 1966 Linnanmäen lehti-ilmoitus houkutteliasiakkaita kansainvälisesti korkeatasoisella ohjelmalla. Ulkoilmanäyttämöllä kuunneltiin afrikkalaisia rytmejä Woodpeckersien esittämänä. Lavan läheisyydess Roy Fransen sukelsi korkeuksista liekkejä loimuavaan altaaseen. Rondossa tanssittiin Leo Lindblomin musisoidessa. Kolibrissa nähtiin salaperäinen Vodooshow Nii Afadin johdolla. Teatterihallissa suomalainen ihmemies A. Casso pisti yleisön päät sekaisin ilmiömäisillä tempuillaan. Mainoslehtinen kertoi, että hän on ainoa ”henkimaailman” edustaja Suomessa, jonka ohjelmisto on niin laaja, että hän yksin pystyy esittämään koko illan kestäviä ohjelmia.

Linnanmäen huvipuisto 1966.
Kommentit:

••••••••••••••••••••••••••••••
Casso kuoli meidän vanhaan asuntovaunuun Keravalla ja jouduin hautaamaan kaikki häneltä jääneet vaatteet ja etenkin esiintymisvälineet jotka kaikki olivat menneet pilalle.
Jukka Sariola
••••••••••••••••••••••••••••••
Jukka, Alexander Casso teki minuun nuorena miehenä vaikutuksen Kotkan Meripäivillä 1970-luvulla. Voisitko raottaa hieman, että mihin mies kuoli, ja miksi ja välineet olivat pilalla?
Kettil Cedercreutz 
••••••••••••••••••••••••••••••
Ei ollut arvoisensa loppu hyvälle artistille.
Kari Nieminen 
••••••••••••••••••••••••••••••
Tämä kertomus on uutta minulle. Minulle on kerrottu toisenlainen tarina Casson kuolemasta. Tarinassa Casso kuoli Joensuussa pikkujouluesiintymisen yhteydessä. Tuomivaara kertoi pelastaneensa jonkun Casson esiintymisvälineen Polvijärveltä kuoleman jälkeen sukulaistensa navetan takaisesta kaatopaikasta.
Casso soitti minulle muutamia kuukausia ennen kuolemaansa . Sanoi asuvansa Joensuussa ja tarjosi yöpaikkaa, jos liikun sielläpäin.
Jorma Airaksinen 
••••••••••••••••••••••••••••••
Casso oli sopinut isäni kanssa tivolin varastoalueen vartioinnista ja oli hyvin alkoholistunut ja siihen hän ilm kuolikin ja poliisit löysivät hänet.
Kaikki hänen tavaransa olivat siivottomuudesta ja kosteudesta johtuen aivan pilalla ehkä jotain olisi voinut pelastaakin mutta silloin en sitä ajatellut.
Jukka Sariola 
••••••••••••••••••••••••••••••
Kiitos Jukka!
Kettil Cedercreutz 
••••••••••••••••••••••••••••••
Casso kuoli 13.11.1976 Pyhäselällä lyötyään vetoa että pystyy juomaan kossupullon yhdellä kulauksella. Casso tais asustella Keravalla 1973 aikoihin.
Markku Purho 
••••••••••••••••••••••••••••••
Purhon kertoman tiedon vahvisti myös Casson veljenpoika, joka asuu Tampereella. Wäinö Hamarin kokoelmissa on Casson käyttämä miekka ja kyyhkyspannu. Allekirjoittaneen kokoelmissa Casson tekemät kiinalaiset renkaat ja leikekirja. Minulle ne ajautuivat Timo Tuomivaaran kautta Kaikki ne olivat esillä Keravalla pari vuotta sitten olleessa Sariola-näyttelyssä.
Markku Aulanko 
••••••••••••••••••••••••••••••
Kiitos Jukka. Saatiin lopulta selväksi Casson kuolinpaikka. Tässä tapauksessa Casson puhelinsoitosta minulle täytyy olla enemmän kuin muutama kuukausi. Mitään tarkkoja merkintöjä ajankohdasta minulla ei ole. Pelkkä muistikuva. Tietääkö joku minne Casso on haudattu ?
Jorma Airaksinen 
••••••••••••••••••••••••••••••


.

1 comment:

Anonymous said...

Purhon kertoman tiedon vahvisti myös Casson veljenpoika, joka asuu Tampereella. Wäinö Hamarin kokoelmissa on Casson käyttämä miekka ja kyyhkyspannu. Allekirjoittaneen kokoelmissa Casson tekemät kiinalaiset renkaat ja leikekirja. Minulle ne ajautuivat Timo Tuomivaaran kautta Kaikki ne olivat esillä Keravalla pari vuotta sitten olleessa Sariola-näyttelyssä. Markku Aulanko