Sunday, 28 January 2018

Naurettavan hauska El Seppo • Laughable funny El Seppo

El Sepon privaattishow Sirkus Finlandiassa 20.9.2014.

Taikuri El Sepon esiintymisessä on villiä menoa ja vaarallisia tilanteita. Osa tempuista menee aina pieleen niin tyylikkäästi, että on pakko nauraa. Mutta kyllä hän hallitsee hommat totisenakin. Ja onhan Seppo esiintynyt juontajanakin paljon, esimerkiksi Sirkus Finlandiassa juontajana ja taikurina 1983–1986. Ainakin vuodenvaihteen 86–87 hän taikoi vielä Finlandian Joulusirkuksessa Sally Albatross -laivalla.  Televisioesiintymisiäkin oli aikoinaan paljon. El Seppo eli Seppo Puolakka on syntynyt 1941, mutta ikä ei haittaa esiintymisvauhtia. Alla pari kuvaa, jotka Seppo lähetti nykyhahmoistaan.



Tässä alla vielä mielenkiintoinen kuva suomalaiseen sirkushistoriaan vahvasti vaikuttaneista henkilöistä. Kuva on otettu Kouvolan Taikapäivillä 1985. Vasemmalta Jukka Santanen, Solmu Mäkelä, Leksa Knuutinen, Seppo Puolakka, Carl-Gustaf Jernström ja Osmo Jokinen.


Kommentit:

Seppo on sellainen kaima, jonka energiaa, menoa ja verbaalista komediaa on aina saanut ihailla!
Klovni Sebastian

.

1 comment:

  1. Seppo on sellainen kaima, jonka energiaa, menoa ja verbaalista komediaa on aina saanut ihailla!

    ReplyDelete

Lähetä kommentti: