Sunday 11 November 2012

Mainonnassa tärkeintä on liima




Tampereella märkää ja kuraista syksyä piristi viikon verran ylläolevat tienvarsijulisteet. Hyvää niskavoimistelua oli kääntyä katsomaan millä paikkakunnalla moottoripojat ovat käyneet viime vuonna. Näitä oli kymmeniä ainakin kaupungin itäpuolella. Kalevan kirkon kohdalta löytyi vihdoin yksi alkuperäinen mainos. Tuuli oli sitäkin jo viemässä pois.

Super Cross & Offroad Expon kaverit varmaan jo oppivat, että ihan kaikki liisterit eivät pidä Suomen olosuhteissa. Ainakin kannattaisi vanhat pohjat putsata ennen liimaamista. Suomalaisilla sirkuksilla on ollut samoja ongelmia aikoinaan, mutta nykyään liimatut laput jo pysyvät kovassakin sateessa. Se on kuulemma ihan liimamerkistä kiinni. Ja sitähän ei kaverille kerrota.

Muuten – vahingonilo on kaikkein luonnollisinta. Siinä ei ole yhtään kateutta mukana.

No comments: