Friday 3 February 2012

2 Wealdo


Amicos-Powers-Nokipoika-historiaan löytyi uusi haara 2 Wealdo. Seppo Malinen kertoo, että ryhmään kuuluivat hänen isänsä Albert (Alpo) Malinen ja Vesa Salo. Akrobaattiryhmän nimi oli muodostettu herrojen etunimiä muokaten.  Salo oli alamies ja Malinen ylämies.

Alpo oli myös 3 Powers -postikortissa mukana. Alpo harmitteli joskus sitä, että hänet oli jotenkin laitettu taka-alalle Kolmesta Iloisesta Nokipojasta, joissa hän kuitenkin jossain vaiheessa esiintyi.

Alpo Malinen esiintyi paljon Sariolan veljesten tivoleissa sekä Sirkus Zoossa ja Sirkus Euroopassa. Joskus hän esiintyi yksinkin nimellä Malino. Joskus mukana oli Seppo Malisen velipoikakin "ihmelapsena". Alpo Malinen teki numeron myös trampoliinilla ja esiintyi Nopo-pellenä. Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke, mutta hän ehti kuolla 1981 ennenkuin sai tiedon tästä.

Muuten – tähän blogiin ovat tervetulleita kaikki sirkukseen liittyvä materiaali. Periaate on, että päivittäin julkaistaan joku kuva lyhyen tekstin kera. Pelkät tekstit sijoitan kommenteihin kyseisten juttujen yhteyteen. Minulle voi myös lähettää kaikenlaista tavaraa, jonka palautan skannattuani tai valokuvattuani sen. Penkokaapas laatikoitanne!
Kari Nieminen, PL 454, 33101 Tampere, info@reklaamikari.fi
.

No comments: