Tuesday 22 November 2011

Circo Citta' di Roma


Vuonna 1977 maatamme kiersi italialainen sirkus, jonka tuotti maahan Ohjelma-Apu Oy. Circo Citta' di Roma on kotoisin Sisiliasta. Sirkuksen johtaja Elio Bizzarro vei vihille suomalaisen Maisa-neidin Kouvolasta 1967. Tämä selittää, miksi joku saa pähkähullun idean ajaa sirkuskaravaaninsa 6 000 km päähän kylmään pohjolaan. Elokuussa jo kerroin tästä sirkuksesta, mutta Björn Gammalsin kätköistä löytynyt ohjelmalehti toi mieleen muistot selkeämmin. Muuten ohjelmalehti oli suomenkielinen, mutta ohjelma oli kirjoitettu italiaksi. Ehkä siten on helpompi muutellla sitä matkan varrella, kun kukaan ei ymmärrä mitä siinä sanotaan.

Sirkuksen nimi on suomeksi Rooman kaupunki. Nimi johtuu siitä, että aikoinaan Firenzessä valtava tulva tuhosi koko sirkuksen kaluston. Silloin Rooman kaupungin asukkaat keräsivät kolehdin, jolla sirkus saatiin taas pystyyn. Mikä sirkuksen nimi oli ennen sitä, ei ole minulle vielä selvinnyt. Hallitsevana tässä sirkuksessa näytti olevan sirkussuku Florans Bizzarro.

Sirkus valitti ohjelmalehdessään, ettei Suomeen saanut tuoda villieläimiä. Norsu toki oli mukana. Samoin sirkuksen johto valitti Suomen järjetöntä huviveroa – ilmeisesti tuottajana olleen Ohjelma-Avun Janne Hakulisen suulla.

Ohjelmasta Tampereella on yhä mielessä kolme kohtaa. Kääpiö Ivan Carlo esitti voimamiestä, elefantti esitti parturia uhrinaan Markku Aulanko (alakuvassa) ja Pinocchio-kuvaelma. Tietenkin mieleen jäi myös suomenkielinen juontaja Maisa Bizzarro, yläkuvassa miehensä Elion kanssa ohjelmalehden sivulla.


Kommentit:

Olin katsomassa Citta do Roman myös Jyväskylässä ja taas jouduin avustajaksi, tällä kertaa voimakääpiö Ivan Carlon numeroon. Minut pistettiin makaamaan pitkin pituuttaan penkille, mihin oli kiinnitetty jonkinlaiset ketjut. Penkin kummallekin puolelle asetettiin keittiöjakkarat. Ivan Carlo kiipesi jakkaroiden päälle seisomaan ja otti kejuihin kiinnitetyn suukappaleen suuhunsa ja nosti koko systeemin suuhunsa. Hitaasti hän heijasi koko systeemiä edestakaisin.
 t. Markku Aulanko

1 comment:

Anonymous said...

Olin katsomassa Citta do Roman myös Jyväskylässä ja taas jouduin avustajaksi, tällä kertaa voimakääpiö Ivan Carlon numeroon. Minut pistettiin makaamaan pitkin pituuttaan penkille, mihin oli kiinnitetty jonkinlaiset ketjut. Penkin kummallekin puolelle asetettiin keittiöjakkarat. Ivan Carlo kiipesi jakkaroiden päälle seisomaan ja otti kejuihin kiinnitetyn suukappaleen suuhunsa ja nosti koko systeemin suuhunsa. Hitaasti hän heijasi koko systeemiä edestakaisin. t. Markku Aulanko