Monday 21 November 2011

Aplodit


Meidän kulttuurissamme yleisö ilmaisee mieltymyksensä artistiin kättentaputuksilla eli aplodeilla. Päinvastoin kuin sinfoniakonsertissa, klassisessa sirkuksessa saa taputtaa silloin kun tekee mieli. Kun yleisö pitää jostain esityksestä aivan valtavasti saatetaan tömistellä jalkojakin. Hihkaisut ja huudahdukset kuuluvat myös joskus asiaan. Pelkillä vihellyksillä saattaa olla päinvastainenkin tarkoitus. Rapakon takaa meillekin on pikkuhijaa leviämässä tapa kunnoittaa esiintyjää nousemalla seisomaan loppuaplodien aikana.

Sitten se selvä aplodien kerjääminen, jota jotkut artistit harrastavat. Minä en pidä siitä. Taiteilija ei saa opettaa yleisöään. Ymmärrän kuitenkin tunnelman kohottamiseksi tarkoitetun rytmikkään taputuksen, kuten muutaman lajin urheilijat tekevät innostaessaan yleisöä mukaan.

Monella taiteilijalla on tapana siirtää osan saamistaan aplodeista myös avustajilleen, säestäjilleen jne. Siihen riittää pelkkä kohtelias ele heidän suuntaansa. Se kuuluu esitettyyn numeroon ja sitäkin on harjoiteltava. Taiteilijan ruumiinkieli on ensiarvoisen tärkeää niin kauan kuin hän on yleisön nähtävissä. Tökerö poistuminen maneesista voi pilata loistavankin esityksen. No – onneksi meillä ei ole tapana heitellä munia tai tomaatteja maneesille.

Muuten – Euroopassa saattoivat suosionosoitukset 1800-luvulla olla maksettuja. Gustav Mahler (1860–1911)  tuli tunnetuksi kiellettyään maksetut suosionosoitukset tultuaan Wienin valtionoopperan johtoon. Italian oopperoissa vielä 1900-luvun alussa oli yleistä ostaa suosionosoitukset. Niistä oli olemassa oikein painetut hinnastot.

Kuvissa tämänvuotisia suosionosoitusten vastaanottoja Sirkus Finlandiassa. Ylhäällä Calle Jr, Ignat Ignatov ja Frosty. Alla Troupe Catana, Cong Tian ja Duo Vanegas.




Kommentit:
- - - - - - - - - - - - - - - -
Mutta onko aploodien lomassa viheltäminen tai vislaaminen sallittua? Kerran eräässä baarissa jazz-esitystä ylistäessäni vihlauksella, tuli työntekijä pyytämään minua lopettamaan, koska kuulemma se häiritsi muuta yleisöä. Mutta onko tästä olemassa jotain varsinaista etikettiä?
- - - - - - - - - - - - - - - -
Enpä usko, että sirkuksessa tultaisiin huomauttamaan liiallisista suosionosoituksista. Paitsi jos et osaa lopettaa esimerkiksi tauon aikana. Viheltele pois vaan!
- - - - - - - - - - - - - - - -

2 comments:

Anonymous said...

Mutta onko aploodien lomassa viheltäminen tai vislaaminen sallittua? Kerran eräässä baarissa jazz-esitystä ylistäessäni vihlauksella, tuli työntekijä pyytämään minua lopettamaan, koska kuulemma se häiritsi muuta yleisöä. Mutta onko tästä olemassa jotain varsinaista etikettiä?

Kari Nieminen said...

Enpä usko, että sirkuksessa tultaisiin huomauttamaan liiallisista suosionosoituksista. Paitsi jos et osaa lopettaa esimerkiksi tauon aikana. Viheltele pois vaan!