Friday 16 May 2014

Veli Giovanni


Hillari Johannes Viherjuuri (19.2.1889–21.9.1949) tunnettiin paremmin nimellä Veli Giovanni. Hän kuului suomalaisen pilalehdistön, sarjakuvan ja lehtien ajanvietesivujen pioneereihin. Toimittajana Viherjuuri työskenteli mm. Uudessa Suomettaressa, Uudessa Suomessa ja Suomen Kuvalehdessä. Hän myös taisi venäjää ja toimi kielen opettajanakin. Hän oli ensimmäinen, joka käytti Suomessa sanaa ”sarjakuva”, vuonna 1922 Otavalainen-lehdessä. Myös kaikenlaiset pilailujutut ja ristisanatehtävät olivat miehen sydäntä lähellä.

Kuvan Pilajuttuja-lehtiä ilmestyi 178 kpl vuoteen 1950 saakka. Hänen tunnetuin kirjoittamansa sarjakuva oli Junnu, joka ilmestyi Suomen Kuvalehdessä 1927–1934. Junnulla oli monta eri piirtäjää: Alexander Tawitz, Poika Vesanto ja Arnold Tilgmann. Suomen Kuvalehdessä oli myös hänen toimittamansa Veli Giovannin Ajanvietesivu 1919–1936, joka sisälsi tehtäviä ja piirroksia. Viherjuuri toimi Otavan mainosjohtajana vuosina 1918–1936. Kaiken lisäksi Veli Giovanni oli intohimoinen saunan harrastaja ja teki suomalaista saunakulttuuria tunnetuksi ulkomaita myöten.

Vapaa-ajallaan hän viihdytti lähipiiriään ja vieraitaan mitä merkillisimmillä taikatempuillaan. Viherjuuri oli yksi viidestä Taikapiirin perustajajäsenestä. Muut perustajat olivat Julius Sundman, Börje Stenman, Matti Nurminen ja Heikki Marttila eli Arijoutsi.

Kommentit:

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Onpa Viherjuuri ollut monipuolinen herra. Tämä blogi on siitä loistava, että täällä on tuotu esiin useita viihdealan henkilöitä, joista ei niin usein kuule. Muistanko ihan oikein, että Veli Giovannin Ajanvietesivuilla opetettiin myös taikatemppuja? Olen muistaakseni joskus löytänyt tällaisen lehden. 
Klovni Sebastian
••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Olin vuonna 1970 juontajana eli tivolikuuluttajana Linnanmäen Kolibri-teatterissa. Siellä esiintyi silloin ruotsalainen fakiiri Mr Swing. Hän näki paljon aikaa ja vaivaa ohjelmansa eteen. Ohjelmassa oli myös illuusio "nainen ilman alaruumista". Se oli juuri tuon Veli Giovannin piirroksen mukainen. Pöydän päällä oli kolmella jalalla tarjotin ja sen päällä lepäsi naisen yläruumis. Kun pöydän edestä vedettiin verho pois, niin "yläruumis" katseli raukeasti yleisöä, heilautti kättään ja poltteli pitkän imukkeen varassa savuketta. Kerran eräs fiksu katsoja tuli ennen esitystä kysymään, että mistä te tiedätte, että se on "nainen ilman alaruumista", kun sillä ei kerran ole alaruumista. En muista, mitä vastasin! Tällä "yläruumiilla" oli kyllä selvästi havaittavat rinnat.
Markku A 
••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

.

2 comments:

Klovni Sebastian said...

Onpa Viherjuuri ollut monipuolinen herra. Tämä blogi on siitä loistava, että täällä on tuotu esiin useita viihdealan henkilöitä, joista ei niin usein kuule. Muistanko ihan oikein, että Veli Giovannin Ajanvietesivuilla opetettiin myös taikatemppuja? Olen muistaakseni joskus löytänyt tällaisen lehden.

Anonymous said...

Olin vuonna 1970 juontajana eli tivolikuuluttajana Linanmäen Kolibri-teatterissa. Siellä esiintyi silloin ruotsalainen fakiiri Mr Swing. Hän näki paljon aikaa ja vaivaa ohjelmansa eteen. Ohjelmassa oli myös illuusio "nainen ilman alaruumista". Se oli juuri tuon Veli Giovannin piirroksen mukainen. Pöydän päällä oli kolmella jalalla tarjotin ja sen päällä lepäsi naisen yläruumis. Kun pöydän edestä vedettiin verho pois, niin "yläruumis" katseli raukeasti yleisöä, heilautti kättään ja poltteli pitkän imukkeen varassa savuketta. Kerran eräs fiksu katsoja tuli ennen esitystä kysymään, että mistä te tiedätte, että se on "nainen ilman alaruumista", kun sillä ei kerran ole alaruumista. En muista, mitä vastasin! Tällä "yläruumiilla" oli kyllä selvästi havaittavat rinnat. Markku A