Wednesday 14 May 2014

Hiusriipunta


4.5.2014 sattunut työtapaturma Ringling Bros and Barnum & Bailey -sirkuksessa Yhdysvalloissa puhuttaa edelleen alan ihmisiä ympäri maailmaa.  Medeiros Troupe oli esittämässä hiusriipuntanumeroaan 12 metrin korkeudessa, kun heidän kannattimensa katossa petti. Kahdeksan naista loukkaantui pudotessaan. Kahden tila on edelleen kriittinen, neljä heistä on jo melko hyvässä kunnossa. Yksi jopa puhuu jo töihinpaluustaan. Seurueeseen kuului artisteja USA:sta, Bulgariasta, Ukrainasta ja Brasiliasta.

Onnettomuuden syy oli kannatintelineen kiinnikkeiden pettäminen. Englanninkielinen selitys on:  It has been determined that a carabiner in the rigging failed, however we do not know at this point why. Useat viranomaiset tutkivat vielä tapausta. Taiteilijoiden ja laitteiden paino oli alle 1 500 kg. Kiinnitysten piti kestää yli 10 000 kg.

Sama olisi voinut tapahtua mille tahansa ilmassa esiintyvälle ryhmälle, mutta tässä yhteydessä tuli mieleen meidän omat hiusriippujamme. Tämän ilma-akrobatiamuodon sanotaan tulleen aikoinaan Kiinasta tai Etelä-Amerikasta. Vuosina 1987 ja 1989 Bulgarialainen Lily Dimitrova esitti hiusriipuntaa Jernströmin perheen Sirkus Finlandia Juniorissa.  Yläkuvassa hän valmistautuu nostoon poikansa avustuksella 1987. Nuori Heidi Jernström (nyk. Shershun) innostui myös hiusriipunnasta ja kovan työn jälkeen esiintyi jo 1989 Sirkus Finlandia Juniorissa. Seuraavana talvena hän esiintyi myös Finlandian Bulgarian kiertueella. Vuonna 1992 esiintymisareena oli Pohjois-Koreassa. Muistan Miss Heidin vielä vuodelta 1994 Sirkus Finlandiassa.  Alhaalla kolme kuvaa Heidistä vuosina 1989–1993.

Mutta kuka oli Miss Virginia, joka esitti hiusriipuntaa Circus Piccolossa 1992? Ja ehkä näitä hiusriippujia on ollut ennen Lily Dimitrovaakin Suomessa.




No comments: