Tuesday 18 June 2013

Suomalainen sirkus 2012



Suomalainen sirkus voi hyvin, jos verrataan vuoden 2011 yleisömääriä viime vuoden vastaaviin. Kasvua on ollut ilahduttavat kymmenen prosenttia vaikka esityskertojen määrässä ei ollut kasvua. Suomalaisella sirkuksella oli vuonna 2012 yhteensä yli 450 000 katsojaa. Tuosta määrästä tuli melkein 130 000 kuitenkin ulkomailla tapahtuneista esityksistä, joten komea yhteissumma ei kerro ihan tarkkaan kuinka kiinnostunutta suomalainen yleisö on sirkustaiteesta. Varsinainen tilasto on luettavissa täältä.

Klassisen sirkuksen osuus tuosta potista on 220 000. Tosin tilastoihin on merkitty näistä perinteisistä kiertävistä telttasirkuksista vain Sirkus Finlandia. Minä laskisin mukaan myös Sirkus Florentinon ja Sirkus Caliban. Pidän niitä myös suomalaisina, eikä niiden kävijämäärätkään ole aivan pieniä. Eri asia on, haluavatko he kertoa omia tilastojaan julkisuuteen. Nämä kolme sirkusta ovat kaikki valtion toiminta-avustusten ulkopuolella.

Tiastoja voi lukea kukin miten haluaa, mutta joka kantilta voidaan todeta, että elävä sirkustaide pärjää hyvin tässä kyberavaruuden pommittamassa keinotekoisen viihteen maailmassa.



No comments: