Monday 3 June 2013

Jevgenij Maj



Katselin vanhoja muotokuvia neuvostoliiton klovneista, kun yhtäkkiä hätkähdin. Minähän olen nähnyt tämän artistin ihan elävänäkin! Muotokuva oli tehty 1984 ja kuva-albumi oli painettu vanhan Neuvostoliiton aikaan 1989. Kuvan takana oli nimi Jevgenij Maj. Sen lisäksi takana oli paljon tekstiä. Harmi vain, että se oli kirjoitettu kirjaimilla, joista en ymmärrä mitään.

Kun aikani kaivelin arkistoja, löytyi omia kuvia samasta hepusta. Hän oli yksi päätähdistä Pietarin Sirkuksessa viime vuoden helmikuussa. Sama hattu ja maski. Samanlainen paita ja pompulat kravatttina. Maj esiintyi useammalla numerolla. Kaikissa numeroissa oli eläimiä. Hanhen hypnositointi jäi mieleen, samoin tikapuunumero koiran kanssa. Ihastuttava tyyppi. Käveleminen tuntui olevan vähän vaikeaa. But still going strong.

Ulkoasun lisäksi veikkaan, että Maj on tehnyt samaa numeroaan koko ikänsä eli kymmeniä vuosia. Jostain syystä aloin verrata tätä työrupeamaa nykynuorten tapaan valmistaa aina vaan uusia "produktioita".




.

No comments: