Thursday 13 June 2013

Messoudi



Hyvät vatsalihakset eivät ole välttämättä järin suuria. Veikkaan siis, että omani viittaavat lähinnä ylikehittyneeseen laulajan palleaan. Täytyy myöntää, että kateeksi käy kun Messoudit heittävät puseronsa pois. Perheen nuorimmat ymmärtää, mutta kun isäkin näyttää vielä hyväkuntoiselta. Niinkuin äitikin, joka ei enää esiinny, mutta pitää poikalauman kurissa Sirkus Finlandian kiertueen aikana.

Tähän marokkolais-englantilaiseen perheeseen kuuluu siis isä, äiti ja kolme poikaa. Yhdessä he ovat kiertäneet ympäri maailmaa esiintyen eri sirkuksissa ja varietee-teattereissa. Kolmevuotiaasta asti esiintyneet veljekset sekä heidän isänsä ovat saavuttaneet suurta suosiota erittäin vaikuttavalla voima-akrobatianumerollaan. Ihan korvista sattuu kun katselee tuota alakuvan hidasta laskua lattiatasolle ja siitä jälleen ylös – ja vielä hitaasti herkutellen.


No comments: