Friday 25 January 2013

Reijo Salminen



Reijo Salmisia oli yhteen aikaan julkisuudessa useampiakin. Tämä on se taikuri Reijo Salminen (4.12.1930–7.11.2003), joka aloitti ammattilaisuransa 1946 Jokilammen Tivolissa. Ensimmäinen julkinen esiintyminen hänellä oli ollut jo 8-vuotiaana. Talvisin hän esiintyi ohjelmakiertueilla maakuntien nuorisoseura-, maamiesseura- ja suojeluskuntataloilla, kesät kiertävien tivolien mukana. Salminen voitti 1950 Tukholmassa pidetyt taikurien pohjoismaiden mestaruuskilpailut ohjelmalla, joka huipentui biljardipalloihin. Vuonna 1954 hän voitti Svensk Magisk Cirkelin järjestämän mestaruuskilpailun. Pohjoismaiden Grand Prix'n voitto 1955 avasi ovet kansainvälisille estradeille. Salminen esiintyi useat vuodet Euroopan johtavissa varieteeteattereissa. Hänen biljardipallojen esiintaikomistemppuaan ei ole ylitetty vieläkään. Salminen loihti yhteensä 15 biljardipalloa notkeiden sormiensa väliin.

Kierrettyään maailmaa seitsemän vuotta Salminen palasi 1961 Suomeen. Hän teki myös pitkän esiintymiskiertueen Neuvostoliittoon vuonna 1964. Salminen oli vahva ja karismaattinen esiintyjäpersoona, joka sai yleisönsä nauramaan tai kyynelehtimään. Hän saavutti meriittiä myös taitavana shakinpelaajana sekä kaitaelokuvien tekijänä. Salminen oli useiden koti- ja ulkomaisten taikuriyhdistysten sekä Esiintyvät Taiteilijat ry:n ja Suomen Taikapiiri ry:n kunniajäsen. Salminen on tehnyt yhden taika-alan oppikirjan.  Kirjassa käsitellään paljon esiintymistaitoja.


No comments: