Tuesday 18 September 2012

Gustaf Edman



Gustaf Edman (1881–3.10.1912) syntyi Gotlannin saarella Ruotsissa. Hän kasvoi normaalisti 13 ikävuoteen asti, mutta jo 17-vuotiaana hän oli jo 218 cm pitkä ja painoi 140 kg. Hän avioitui Anna Perssonin kanssa ja heillä oli poika ja kaksi tytärtä. Perhekuva ylhäällä. Gustaf Edman kuoli Suomessa 31-vuotiaana punatautiin.

Gustaf Edman saapui Suomeen vuoden 1906 alussa ja esiintyi Niels Nielsenin kierrättämän Hartkopfin museon (vahakabinetti) elävänä nähtävyytenä. Edman oli kiertänyt Eurooppaa ja Yhdysvaltoja jo kuusi vuotta. Hänestä puhuttin julkisuudessa melko paljon ja katsojia riitti.

Uudestaan Edman esiintyi Suomessa 1912, edelleenkin Hartkopfin museon merkittävänä erikoisuutena. Ikä oli karttunut ja mitat komistuneet 243 cm ja 231 kiloa.

Edman esiintyi sekä maalaismarkkinoilla että suurkaupungeissa. Esittelyteltan ulkopuolelle oli yleensä asetettu Edmanin kengät, joilla oli pituutta 16 tuumaa. Sven Hirnin Kaunotar ja hirviöitä -kirjan mukaan Edmanin kengät olisivat ruotsalaisen Per Simon Edströmin hallussa. Kengistä lienee kuva Per Edströmin kokoamassa kirjassa Mördaren och helvetesmaskinen, missä Edström kertoo hallussaan olevan vahakabinetin tarinan.  Siinä Edman mainitaan suomalaiseksi jättiläiseksi.

Alakuvassa täyteen kirjoitettu kortti on postitettu Ruovedeltä vuonna 1907. Liekö Edman ollut siellä näytillä. Ja paperihan on sitä varten, että sille kirjoitetaan. Kortti on Markku Aulangon arkistosta.

No comments: