Saturday, 8 July 2017

Lämmityslaitteet • Heaters


Alkukesä jälleen osoitti kuinka onnellisia saamme olla kun meillä on täällä Pohjolassa neljä eri vuodenaikaa. Tosin ne tänä vuonna vaihtuivat päivittäin. Vieläköhän tästä tulee kunnon kesä. Mutta ei tässä mitään uutta ole. Vuonna 1867 kesäkuussa oli monin paikoin rekikelit ja järvet jäässä.


Kylmä ei kuitenkaan pilaa sirkuskäyntiä nykyään. Kaikissa isoimmissa telttasirkuksissa  kaivetaan lämmityslaitteet esille tarvittaessa. Ne puhaltavat enemmän tai vähemmän tehokkaasti lämmintä ilmaa sirkustelttaan isoja putkia pitkin tai suoraan helman alta. Polttoaineena on polttoöljy eli se punainen diesel mikä on verovapaata. Lämmityslaitteita on erilaisia. Onpa niitä käytetty teltan sisälläkin, jolloin myös pakokaasut tulivat telttaan. Sitten on näitä uudempia, jotka puksuttavat teltan ulkopuolella. Sähköllä toimivista lämppäreistä ison sirkusteltan lämmitykseen en ole kuullut.


Mitenkähän ennen vanhaan lämmitettiin tivoli- ja sirkusteltat? Ainakin pitempiä aikoja paikallaan pysyvissä talvitivoleissa käytettiin isoja puukaminoita kangastelttojen lämmitykseen. Kiinteissä sirkusrakennuksissa oli tietenkin lämmitysuunit tai kaminat. Väliaikaisissa sirkusrakennuksissa ja telttasirkuksissa ei ehkä lämmitystä uskallettu käyttää. Katsojat pistivät vain lisää lämmintä päälle kylmällä säällä.


Yläkuvassa Suomen Tivolin Talvitivoli siellä jossain kauan sitten. Vasemmalta Ulla Sariola, Toivo Sariola ja Nelli Kangasniemi eli Petronella tatuoitu nainen. Takana sojottavat talvitivolin kaminoitten savupiiput.


Nyt näyttää sääennustukset taas vaihteeksi parempia säitä. Sirkus Finlandiassakin oli eilen jo teltan helmat ylhäällä Jyväskylässä. Eikä kukaan kaivannut lämmitystä.
-

No comments:

Post a Comment