Sirkusleiriin tullessa silmiä hiveli valtava ruohokenttä, jolle se oli sijoittunut. Tilaa oli käytettävissä hyvin väljästi. Valtaosa kuljetuskalustosta ja asuntovaunuista oli sijoitettu teltan taakse ja suljettu yleisöltä. Rekkavaunut ympäröivät sekavaa asuntovaunualuetta, Etupihalla oli mukavasti tuoleja ja pöytiä. Selkeät viitat opastivat eri palveluihin. Tarjolla oli monipuolisesti vaikka mitä alkoholijuomista ja grilliherkuista hattaraan ja tikkunekkuihin. Yleisö näkyi viihtyvän hyvin.
Kaikki kuljetuskalusto oli maalattu samalla vanhanaikaisella tyylillä. Rekkojen perävaunuista pystyi lukemaan sirkuksen nimen jo kilometrin päästä. Kaiken lisäksi niiden kyljessä myös luki mitä sillä autolla kuljetetaan. Kaikki kioskivaunut noudattivat samaa tyyliä. Kaikki vaunut ja autot olivat puhtaita ja kiiltäviä, kuin juuri maalattuja. Niiden sijoitus kentälle oli harkiten suunniteltu mittanauhan kanssa.
Yhtään maneesipoikaa en nähnyt. Sen sijaan joka paikassa pyöri viehättäviä nuoria naisia seksikkäissä univormuissa ja kaikki hymyilivät. Kioskeissa palvelu oli ystävällistä. Joku ehkä ajattelee kaiken kehumiseni jälkeen, että nyt on vanha mies seonnut, mutta näin minä todella koin tämän sirkusvierailun. Joka paikka oli tip-top, homma toimi ja kulissit olivat täydelliset. Tipalla oli etten karannut tämän sirkuksen matkaan samalla tavalla kuin Neil Gifford, joka pakeni sirkukseen 18-vuotiaana ja matkusti Yhdysvaltoihin työskennellen useissa tunnetuissa sirkuksissa. Neil varttui ratsastaen. Hevoset olivat aina hänen sydämessään. Ihmisen ja hevosen pakottava suhde on jotain, joka kerran koettuaan on vaikea unohtaa tai kääntyä pois. Myöhemmin Neil ja Toti Gifford toteuttivat unelmansa omasta, erilaisesta sirkuksesta vuonna 2000. Nyt voi jo mainostaa, että yli miljoona ihmistä on ihastunut Giffordin sirkukseen.
.
No comments:
Post a Comment