Saturday 12 March 2022

Janne Hakulinen



Terijoella syntynyt Johan Henrik (Janne Heikki) Viljo Hakulinen (26.9.1906–28.2.1979) oli suomalainen sosialidemokraatteihin kuulunut ammattiyhdistysjohtaja ja liikemies. Hakulinen liittyi Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen (SDP) vuonna 1924 ja toimi liiton puheenjohtajana 1946–1950. Hakulisen perustamia yrityksiä olivat mainostoimisto Yhteismainos, Liikennemainos, Kansan Elokuva, Allotria-filmi, Psykotyö-nimellä toiminut mielipide- ja markkinatutkimuslaitos, Kansan Pika-arpajaiset, Työväentalojen Keskusliike ja Työväentalojen Keskusliitto sekä Ohjelmapalvelu. Nämä kaikki toimivat Työväen Yhteisöjen Keskus -nimisen yrityksen alla, ja yritysryhmää kutsuttiin epävirallisesti Jannen konserniksi tai Jannen putiikiksi. Yritysten omistajiin kuuluivat SAK, TUL, SDP sekä Kulutusosuuskuntien Keskusliitto. Yritysryhmä joutui kuitenkin SDP:n puolueriidan takia konkurssiin 1962, ja tämän jälkeen Hakulinen perusti Ohjelma-Apu-nimisen yrityksen, joka välitti mm. SEV-maista (Sosialististen maiden talousyhteisö) taiteilijoita esiintymään Suomeen. Varsinkin ravintolamuusikoita tuli Itä-Blokin maista paljon. Mainonnassaan Hakulinen kertoi, että hänen palveluksessaan  oli yli 120 orkesteria ja lähes 400 muusikkoa.
 

Omissa muistiinpanoissani Janne Hakulinen löytyy ensimmäisen kerran vuonna 1967, jolloin hän toi Suomeen Leny Althoffin ja Hans Kossmayerin eläinnäyttelyn ja kahden pienen sirkusteltan kera nimellä Lasten Sirkus. Sirkus kiersi Suomea heinäkuuhun asti. Kuva on ajoitettu vuoteen 1963, mutta muut tiedot täsmäävät samaan kuin 1967. Jompi kumpi on siis oikein. Juliste on Veikko Hurstin käsialaa.
(katso kommentit alhaalla)


Vuosina 1968–1971 Hakulisen Ohjelma-Apu Oy toi Suomeen jo kolme kertaa ruotsalaisen Cirkus Scalan, jonka johtajana oli Harry Johansson. Telttamestarina toimi Hans Conradsen, joka myöhemmin löytyy Sirkus Finlandian ja Kansallissirkuksen palkkalistoilta. 

Tienvarsijuliste 1976.

Vuosina 1975 ja 1976 Ohjelma-Apu Oy järjesti Suomeen Puolan Valtionsirkuksen Cyrk Warszawa eli Sirkus Varsova, Aiemmin puolalaisen sirkuksen nimi oli Circus Polonia. Ja 1976 kilpailu oli kovaa, niinkuin kuvasta näkyy.


Vuonna 1976 Hakulisen listoilla oli myös länsi-saksalainen Sirkus Europa jonka johtajana oli Alfred Scholl. Artistijoukosta löytyy tuttuja nimiä: Felix Quaiser hevosineen ja akrobaatit Duo Navratil.
Samana vuonna 1976 lähti liikkeelle myös Calle Jernströmin Sirkus Finlandia ja siitähän ei Hakulinen pitänyt. Herrat olivat sukset ristissä vähän väliä.
Hakulinen toi 1977 Suomeen toisen kerran Sirkus Europan. Tällä matkalla mainospäällikkönä toimi Ulla Spinoza. Isä Spinoza toimi näytöksessä taikurina.

Johtajapariskunta Elio ja Maisa Bizzarro.

Toinen Ohjelma-Avun tuottama sirkus 1977 oli italialainen Circo Citta’ di Roma. Sirkuksen johtaja oli Elio Bizzarro ja juontajana toimi hänen vaimonsa Maisa Bizzarro. Yllätys, yllätys: vaimo oli suomalainen.

Kommentit:

•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Ulla oli jo 1976 Cirkus Europan mainospäällikkö ja hänen isänsä taikurina avustajinaan sekä Ullan äiti että pikkusisko. Ullan äiti myös juonsi ohjelmat.
Hakulisen puhelinnumeron sain Quaisereilta että voin häneltä kysyä missä sirkus milloinkin oli kun oli mahdollista lähteä heitä tapaamaan 1976 kiertueen aikana. Sen jälkeen oli jo suora yhteys perheeseen.
Yrsa Helles
•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Ohjelma-Apu Oy toi Suomeen bulgarialaisen sirkus Sofian vuonna 1962. Kiertue alkoi toukokuun lopulla Lappeenrannasta ja päättyi Helsingissä 30.9.62. 
Kossmayerin Lasten Sirkus kiersi minun muistiinpanojeni mukaan Suomessa vuonna 1964. Hufvudstadsbladetin tuolloisen artikkelin mukaan ensimmäinen vierailupaikkakunta oli Karjaa. 
Peter Lindfors
•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

 .

1 comment:

Peter Lindfors said...

Ohjelma-Apu Oy toi Suomeen bulgarialaisen sirkus Sofian vuonna 1962.Kiertue alkoi toukokuun lopulla Lappeenrannasta ja päättyi Helsingissä 30.9.62.

Kossmayerin Lasten Sirkus kiersi minun muistiinpanojeni mukaan Suomessa vuonna 1964. Hufvudstadsbladetin tuolloisen artikkelin mukaan ensimmäinen vierailupaikkakunta oli Karjaa.