Wednesday 25 March 2020

Äänimainontaa • Sound Advertising

Sirkus Florentino 2007 Tampereella.

Sirkus Florentino Tampereen Kauppakadulla.

Ennen vanhaan tällaiset kaiutinautot kiersivät kaupungilla ja julistivat ilosanomaa. Yleensä melu oli kovaa, äänenlaatu aika erikoinen ja maneerit järkyttäviä. Mutta se kuului asiaan. Sirkus oli saapunut paikkakunnalle ja se piti kaikille ilmoittaa! Homma oli selvä kun kaikki kadut oli kierretty. Näin oli vielä 2000-luvun alussa. Mihin se kaikki loppui? Kiellettiinkö se?

Sirkus Kaleva.

Sirkus Stella Nova.

Sirkus Finlandia 1979 (Ruotsin rekkarit?).

Sirkus Finlandia Tampereen Eteläpuistossa.

Circo Citta di Roma 1977 Tampereella.

Kansallissirkus 1981.

Sirkus Apollo.

Kommentit:

–––––––––––––––––––––––––––––
Kuvista puuttuu Cirkus Europa 1976. Tosin harvemmin äänimainontaa mutta kerran olin Ullan ( nyk. Steckel) mukana muistaakseni Kokemäellä tai ainakin jossakin sielläpäin ajelemassa ja levittämässä sirkusilosanomaa kovaäänisen välityksellä. Lisämainosta saimme kun vallitsevan helteen takia auton ikkunat olivat sepposen selällään ja Ullan hattu lehahti ulos. En ihan kerennyt
sulkemaan mikrofonia ennenkuin hysteriaa lähentelevä nauru raikui yli tienoon...
Yrsa Helles 
–––––––––––––––––––––––––––––
Olen lukemattomat kerrat mainostanut Tivolia ääniautolla!!!!
Tapio Sariola 
–––––––––––––––––––––––––––––
SF.n entinen rumpali, P Maukonen ajeli pitkin Italian kaupunkien katuja CIrco Liane e Ronaldo Orfein ääni autolla.
Wille Ahrens
–––––––––––––––––––––––––––––
Onko Tivolin äänimainosta otettu koskaan nauhalle ?? Niin kauan kun joku muistaa tekstin ulkoa!
Vai onko se olemassa esimerkiksi radiomainoksena?
Kyselee Markku A 
–––––––––––––––––––––––––––––
Tuota Sirkus Finlandian autoa ei ole koskaan tullut vastaan mutta varmasti sen heti tunnistaisi jos näkisi! Tuttu myös suunnitellut autoteippausta. Kyllähän sillä saa helposti näkyvyyttä ja tärkeää on mainostaminen muutenkin kuin internetissä.
Mauno.
–––––––––––––––––––––––––––––

.

2 comments:

Anonymous said...

Onko Tivolin äänimainosta otettu koskaan nauhalle ?? Niin kauan kun joku muistaa tekstin ulkoa!
Vai onko se olemassa esimerkiksi radiomainoksena?

Kyselee Markku A

Mauno said...