Sunday 27 October 2019

2018 • Cirque Arlette Gruss BTL


Cirque Arlette Gruss on yksi niistä kolmesta sirkuksesta, jotka viime vuonna saivat arvostetun Big Top Label -sertifikaatin. He kuuluvat Euroopan parhaimmistoon puitteiltaan ja toimintatavoiltaan. Sirkus Arlette Gruss on ranskalainen sirkus, jonka Arlette Gruss (1930–2006) ja hänen aviomiehensä Georgika Kobann perustivat vuonna 1985. Tämä tapahtui Irlannissa, josta he lähtivät Ranskaan 17.12.1985. Georgyka Kobann oli domptööri ja hänen pantterinsa olivat ensimmäisten sirkusohjelmien tärkeimpiä tähtiä. Jo seitsemän Grussin sukupolvea on pitänyt sirkusta liikkeellä. Sirkuksen nykyinen johtaja Gilbert Gruss lainasi Picassoa, kun häneltä kysyttiin hänen mottoaan: "Kaikesta mitä voin kuvitella, voi jonain päivänä tulla totta".

Gilbert Gruss.

Joulukuussa 1989 Cirque Arlette Gruss esiintyi ensimmäisen kerran Pariisissa. Seuraavana vuonna sirkus sai uuden Stromeyerin teltan, jonka halkaisija oli 34 metriä. Vuonna 1995 tuli käyttöön uusi Scola Telonin valmistama teltta, jonka halkaisija oli 41 metriä. Samalla parannivat äänentoisto ja valaisu. Tammikuussa 2009  teltta kasvoi jälleen. Nyt sitä nimitettiin jo katedraaliksi. PVC-kangas venytettiin kymmenen maston yli. Leveyttä oli 49 metriä ja pituutta 83 metriä. Viime vuonna Cirque Arlette Gruss esitteli uuden telttansa jolle annettiin nimi Le Privilège. Se on 4 miljoonan euron sijoitus nykyisen "The Cathedral" -teltan tilalle. Kapasiteetti on 1 685 tuolia, korkeus kupolin alla 16 m ja halkaisija 42 metriä. Nykyään sirkus vaatii tilaa 2 700 neliömetriä. Sillä on myös oma eläintarha. Sirkuksen talvileiri on La Fontaine St Martin.

Ei ainoatakaan mastoa näköesteenä ja nyt saa valoa maneesin reunoillekin.



.

No comments: