Saturday 28 March 2015

Roy Fransen 1968


Tamperelainen Kansan Lehti puffasi Huvipuisto Seiterää isolla artikkelilla elokuun puolivälissä 1968. Jutussa arveltiin, että pian on Suomessakin huvipuisto kaikissa suurimmissa kaupungeissa Linnanmäen tapaan. Lauri Seiterä kertoi, että hän perusti kolme vuotta sitten kokeilumielessä Seiterä Productin siirrettävän huvipuiston. Se oli kokonaan uudelle pohjalle suunniteltu huvilaitos, joka on puistomallinen vapaa alue. Kaikki ohjelmasuoritus tapahtuu vapaasti ja ilmaiseksi kentällä, eikä mitään aluemaksuja eikä näytösmaksuja ole. Seiterä kertoi, että suurin ongelma on raskaiden ajolaitteiden kuljetus, sillä oman kuljetuskaluston lisäksi tarvitaan kuusi suurta rautatievaunua. Niinpä huvipuisto on voinut vierailla vain suurimmissa kaupungeissa.

Täksi kaudeksi johtaja Seiterä sanoo löytäneensä todellisen sensaation, surmansukellusnumeron. Englantilainen Roy Fransen sukeltaa 20 metrin korkeudesta pieneen palavaan altaaseen, jossa on vettä vain puolitoista metriä. Fransen sytyttää myös itsensä palamaan ennen hyppyä.

Royston Albert Fransen syntyi Tottenhamissa, Englannissa 4.1.1916 ja kuoli tapaturmaisesti näytöksessään 1985. Hänen ennätyksensä oli hyppy 110 jalan (33,5 m) korkeudesta 8 jalkaa (244 cm) syvään altaaseen.


.

No comments: