Thursday 19 December 2013

Linnanmäki 1963


Linnanmäen opasvihkonen vuodelta 1963 oli painettu hienolle liitupaperille. Se oli siis kiiltäväpintainen, jolloin valokuvatkin tulivat paremmin esille. Sivuja oli kansien ja erillisen keskiaukeaman lisäksi 48.

Otsikkokirjoitus kertoi lentävästä trapetsista. Tekstissä kerrotaan kuinka ensimmäinen lentävän trapetsin esitys oli vuonna 1859 ja sen esitti ranskalainen akrobaatti Leotard. Ensiesitys oli  Pariisin Cirque Napoleonissa ja siitä tuli sensaatio koko sirkusmaailmassa.  Jutussa kerrotaan myös Alfredo Codonasta, joka ensimmäisenä teki kolmoisvoltin lentävällä trapetsilla.  Kolme vuotta hän harjoitteli ja vuonna 1920 temppu onnistui.  Tekstissä kerrotaan myös häntä kohdanneesta epäonnesta.   Sirkusihmiset sanovat, että  ilma-akrobaatti, joka esiintyy  hitaan valssin säestämänä, kohtaa kuolemansa maneesissa. Alfrdo Codonan kohtalo oli odotettua oudompi. Codona meni naimisiin sen ajan tunnetuimman naistrapetsiartistin  Lilian Leitzelin kanssa. Kahden vuoden onnellisen liiton jälkeen he päättivät lopettaa. Ennen kuin he ehtivät toteuttaa suunnitelmansa Lilian putosi Kööpenhaminassa ja sai surmansa.  Lilianin kuoleman jälkeen Alfredo meni naimisiin Lilianin työtoverin Vera Brucen kanssa. Eräänä aamuna heidät löydettiin kuolleena asuntovaunusta. Alfredo oli ampunut ensin vaimonsa ja sitten itsensä. Syytä ei tiedetä.

Linnanmäellä oli kesällä 1963 ulkoilmanäyttämöllä heinäkuussa trampoliiniryhmä Otharis  ja mastomies Mr Stratos, elokuun lopussa tumma soittajatrio Ouro Negro ja kesäkuussa mm. Roy Fransen, joka hyppäsi 18 metrin korkeudesta palavana altaaseen, jonka pinta palaa. Hän oli ulkonäyttämön juontajan mukaan niitä harvoja esiintyjiä, joka polvistui nöyränä rukoukseen ennen jokaista esiintymistä. Lavalla hän oli tulta ja tappuraa. Linnanmäellä kaikki meni ok, mutta myöhemmin hän hyppäsi hivenen sivuun, putosi altaan laidalle ja menetti henkensä.


Ulkoilmanäyttämöllä vierailivat myös Anita O´Day, Deep River Boys ja Zarah Leander.  Käväisi siellä yhtenä päivänä  Sonny Listonkin – siis nyrkkeilijä! Side Show-teattereissa tarjonta oli eläinpainotteista. Teatterihallissa oli Hans Kossmayerin pieneläinshow,  Kolibri-teatterissa esiintyi Schnackin simpanssiryhmä (alakuvassa) ja Pienoisnäyttämöllä oli  Käärmenäyttely.



No comments: