Saturday 5 October 2013

Jumalanpalvelus Kaisaniemessä



Kovin on vaatimaton tuo jumalanpalveluksesta kertova mainos yökerhojulisteen päällä. Ehkä se on meille luterilaisille kuitenkin sen verran herkkä asia, että siitä pitää kertoa vaatimattomasti. Jumalanpalvelus pidetään Sirkus Finlandiassa huomenna 6.10.2013 klo 10 Helsingin Kaisaniemessä. Tilaisuus on tietenkin maksuton.

Sirkus Finlandian jumalanpalveluksesta Helsingissä on muodostunut jo joka vuotinen perinne. Palveluksen toimittaa pastori Kai Sadinmaa, jonka Finlandian väki on jo ominut sirkuspapikseen. Tilaisuudessa esiintyy myös sirkuksen nuorallakävelijä Ramon sekä Circus Helsingin akrobatiaryhmä.

Ramon tulee Australiasta. Hän esiintyy kireällä vaijerilla sirkuksen katon tuntumassa ilman turvavaijeria.

Circus Helsingissä annetaan taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetusta. Alle 18-vuotiaat oppilaat ovat mukana taiteen perusopetuksessa. Circus Helsingillä on myös esiintyvä ryhmä.

The Circus, jonka juliste jäi tuonne alle, on Helsingin Kampin Narinkkatorin laidalla sijaitseva tapahtumakeskus ja yökerho, jonne saadaan mahtumaan jopa pari tuhatta ihmistä. Sirkuksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Oletan, että sinne uskaltaa mennä myös englantia osaamaton.


No comments: