Monday 28 May 2012

Tivoli vai sirkus?



Kuuntelin sattumalta mielenkiintoista kinasteluasteella olevaa keskustelua pikkupojan ja äidin kesken. Lopulta äiti tiuskaisi tomerasti: Usko nyt! Me ei mennä nyt sirkukseen, kun just viime viikolla oltiin Linnanmäellä! Hiljaa mielessäni sympatiat valahtivat pikkupojan puolelle, mutta onneksi maltoin pitää suuni kiinni. Siinä olisi mennyt ainakin varttitunti ennenkuin äiti olisi ymmärtänyt mitä eroa on sirkuksella ja huvipuistolla. Ja tokko hän olisi halunut kuunnellakaan.

Sirkus on sirkustaiteilijoiden numeroista koostuva esitys. Sirkusesitystä seurataan katsomossa istuen kuten teatterissa. Tivoli tai huvipuisto on alue, jossa on erilaisia huvittelulaitteita, joilla kukin voi huvitella oman rohkeutensa tai mielitekojensa mukaan.

Syynä sanojen merkityksen sekaantumiseen ovat huvialan yrittäjät itse. Joskus aikaisempina vuosina oli kaikissa kiertävissä tivoleissa myös pienet sirkusteltat ja ulkoilmaesiintymisiä. Yläkuvassa Suomen Tivolin juliste, jossa esitellään sirkustaiteilijoita. Toisessa julisteessa Sirkus Sariola kertoo olevansa avoinna puoleen yöhön saakka. Aika pitkä sirkusesitys!

Toisaalta sirkuksissa on ollut mukana joskus myös erillisiä peli- ja ampumatelttoja. Nykyään Sirkus Florentinolla on ollut mukana kiertueella pikkukaruselli ja pomppulinna (alakuva).

Mutta onko sillä sitten väliä, jos termit sekoittuvat arkikielessä? Pääasia, että saamme nauttia näistä molemmista kulttuurimuodoista. Yhdessä tai erikseen.

Muuten – omassa kielenkäytössäni tarkoitan tivolilla kiertävää ja huvipuistolla kiinteää huvilaiteyritystä. Hieno jaotteluni romahtaa kuitenkin heti kun puhutaan Kööpenhaminan Tivolista.


No comments: