Monday, 17 February 2014

Cirkus Scala 1969

Jälleen vuonna 1969 ruotsalaisen Cirkus Scalan kiertue ulottui Suomeen asti.  Telttamestarina oli Carl-Gustaf Jernström, kiertueenjohtajana toimi Bruno Nurmi ja jokapaikanhöylänä Thord Junge. Tällä kertaa Scala kävi myös Oulussa ja sillä reissulla Calle tutustui Leena Jurvakaiseen, tulevaan elämänkumppaniinsa. Seitsemän vuotta myöhemmin he perustivat Sirkus Finlandian.

Talvella 69–70 Scala lähti kiertueelle Romaniaan ja Bulgariaan. Calle lähti mukaan. Turnee oli Jungen junailema. Keväällä 1970 ei Scala lähtenyt kiertueelle. Sen sijaan lähdettiin kiertämään Ruotsia kameli- ja poniratsastuksella. Etumiehenä toimi Calle. Loppukesällä Calle pestautui maneesimieheksi Moskovan Suuren Sirkuksen Skandinavian kiertueelle.

Kommentit:

••••••••••••••••••••••••••••••
Mitä haluat tietää Allan Ahosesta?
arto ahonen
••••••••••••••••••••••••••••••
Hei,
Allan Ahonen oli merkitty mainospäälliköksi ruotsalaisen Cirkus Scalan ohjelmalehdessä 1971. Olisi mukavaa tietää hänen muusta toiminnastaan sirkus- tai tivolialalla. Oletan ettei tämä mainospäällikön pesti ollut vain yhden vuoden keikka sirkusalalle. Valokuvakin olisi tarpeen. Siitä hänet saattaisi tuntea vanhat kaverit, joilta nimet ovat jo unohtuneet. Kerro jotain hänestä. Tietoja voit lähettää myös sähköpostilla info@reklaamikari.fi tai tavallisella postilla PL 454, 33101 Tampere.
Kari Nieminen
••••••••••••••••••••••••••••••
Cirkus Scalan 1971 mainospäällikkö Allan Ahonen oli isäni. Hän oli pitkän linjan mainosmies. Pyöritti omaa firmaa joskus 50-60 luvulla. Nimi taisi olla Mainos ja painatus A.H Ahonen.  Hän oli Suomen Tupakan mainospäällikkö jossain vaiheessa ym.ym. Muistan tämän sirkus jutun. Se oli hyvin lyhyt juttu, eikä hänellä kai muita sirkuksiin liittyviä touhuja ollut. Siinä se, mitä mulla asiasta mieleen tuli.
Arto Ahonen
••••••••••••••••••••••••••••••
.

2 comments:

  1. Mitä haluat tietää Allan Ahosesta?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei,

      Delete