1913 Harry Houdini

Tämä postikortti on tehty Solmu Mäkelän julistekokoelmasta. Juliste on vuodelta 1913. Harry Houdini eli Erich Weiss (synt. Erik Weisz, myöh. Ehrich Weiss, 24.3.1874–31.10.1926) syntyi Budapestissä Itävalta-Unkarissa, josta perhe muutti Amerikkaan vuonna 1888. Perheen isä oli juutalainen rabbi. Erichin avioliitto ei-juutalaisen Bess Rahnerin kanssa oli perheelle aikamoinen shokki.

Jo 17-vuotiaana Erich esitti taikatemppuja New Yorkin Coney Islandilla. Siellä hän otti käyttöönsä taiteilijanimensä. Kuten vanhoista teksteistä ja kuvista käy ilmi, esitti Houdini lähes kaiken mahdollisen ja mahdottoman kahlekuninkaana. Houdini menehtyi Halloween-päivänä 31.10.1926, ei kuitenkaan ohjelmanumeroonsa kuten monet luulevat, vaan umpilisäkkeen puhkeamisen aiheuttamaan tulehdukseen Detroitissa. Hänet haudattiin juutalaiselle hautausmaalle New Yorkin Queensissa. Hän eli siis 52 vuotta, eli yhtä paljon kuin pakassa on kortteja. Ehrich Weiss'n esikuva oli kelloseppä-taikuri Jean Eugène Robert-Houdin (1805–1871) ja siitä juontuu tuo hänen taiteilijanimensä. Hän muutti nimensä virallisesti 1913.

Minkä silmät näkevät ja korvat kuulevat, sen mieli uskoo, sanoi Harry Houdini.

Nuori ja vanha Houdini – Young and old Houdini

Adolph Friedländer (17.4.1851–7.7.1904) oli maailmanlaajuisesti tunnettu saksalainen sirkusjulisteiden valmistaja.  Hänen litografipainonsa valmisti yli 9 000 erilaista julistetta vuosien 1872 ja 1935 välillä sirkus- ja varietee-artisteille sekä sirkuksille. Hampurilaisella Friedländerillä oli omat taiteilijat, jotka olivat erikoistuneet ihmisten kuvaamiseen, eläinten kuvaamiseen tai maisemien kuvaamiseen. Samassakin julisteessa saattaa olla useamman taiteilijan kädenjälkeä. Joskus taas saatettiin samasta julisteesta tehdä myöhemmin uusi versio.

Tässä kahlekuningas Harry Houdini eli Erich Weiss (1873–1926) kahdessa Circus Buschin juisteessa. Toinen on vuodelta 1907 ja toinen vuodelta 1912. Houdinin pää on siinä piirretty uudelleen hieman varttuneemman oloisena. Viisi vuotta vain on eroa, mutta kovasti onkin herra vanhentunut. Kyseessä ovat Solmu Mäkelän kokoelmissa olevat julisteet.

Taikurit

Taikatemppujen tekijöitä nimitetään taikureiksi, illusionisteiksi, kahlekuninkaiksi, silmänkääntäjiksi jne. Nykyään on kovasti muotia mentalistit. Ei oikeita taikoja voi tehdä. Meitä yksinkertaisesti sahataan linssiin. Joskus oikein pahemman kerran. Mutta minä pidän siitä.

Erään mielipiteen mukaan nykyaikaisen viihdetaikuuden kehitti kelloseppä Jean Eugène Robert-Houdin (1805–1871), joka avasi taikateatterin Pariisiin 1840-luvulla. Lontoon Piccadillylle sellainen perustettiin vuonna 1873. Niissä esitettiin taikatemppuja näyttämöllä ja käytettiin hyväksi näyttämön suomia mahdollisuuksia erilaisten piilomekanismien ja apureiden käyttämiseen.

Ehkä kaikkien aikojen tunnetuin taikuri oli unkarilaissyntyinen Harry Houdini (Erich Weiss) (1874–1926), joka lainasi taiteilijanimensä Robert-Houdinilta ja kehitti paljon uusia taikatemppuja. Houdini oli erityisen taitava kahlekuninkaana eli vapautumaan lukkojen takaa, pakkopaidoista ja muista vastaavista tilanteista. Hän tosin käytti myös muita tekniikoita kuten yleisön joukkoon kätkeytynyttä apuria.

Oheiset kuvat ovat täysiä mysteereitä. Keitä he ovat? Yläkuvassa on vihjeenä teksti Mystic Two ja kirjainyhdistelmät RF ja CA. Alakuvassa arpakuutiota pienentää suuri taikuri, mutta kuka?

Kommentit:

Jos veikata saa niin alimmaisessa kuvassa on Niilo Seppälä, Mr. Nigest, tai Mr.Nigeste tai Mr.Nicest. Nimi kirjoitettiin monella lailla, hieman niinkuin kulloinenkin tivolin mainosmaalari sen sitten kirjoitti, kertoi hänen tyttärensä.

. . . . . . . . . . . . . . . . 

Tämä kuva on Ruotsista varmaan. Veikkasin Truxaa. Ihan saman näköinen Truxa on. Nicest oli tivolitaikuri. Ei esiintynyt näin hienossa asussa. Meillä oli erikseen salonkitaikurit frakki päällä.
. . . . . . . . . . . . . . .



En usko tuohon nicest-juttuun. Nicest oli nuorempana tummatukka, mutta kun haavoittui vaikeasti sodassa niin harmaantui nuorena. Kyllä tivolitaikurit esiintyivät myös frakissa.
. . . . . . . . . . . . . . .