Saturday 10 December 2022

Suomen taikuriyhdistykset • Finnish magician associations


Läpi ihmiskunnan historian keskuudessamme on aina ollut käsittämättömiä taikatemppuja osaavia henkilöitä. Vielä pari vuosisataa sitten heitä nimitettiin Suomessa loihtutaiteilijoiksi, silmänkääntäjiksi, welhotaiteilijoiksi ja jopa noidiksi. Vielä nykyäänkin taikurit ovat hyvin tarkkoja omien temppujensa sisällöstä. Mielellään he kuitenkin kokoontuvat kollegojen kesken. Tällä hetkelläkin Suomessa toimii useita taikureitten yhteenliittymiä – rekisteröityjä yhdistyksiä ja vapaita juttuseuroja. Yritän tässä tehdä jonkinlaista listaa klubeista. Ilmeisesti listata puuttuu useitakin ja jotkut tiedot saattavat olla vääriä, mutta lähettäkää viestejä, niin saadaan korjattua ne. 

Suomen Taikapiiri ry on Suomen ensimmäinen taikuriyhdistys. Se perustettiin Helsingissä 1945 ja rekisteröitiin 1946. Silloin määriteltiin jäsenmääräksi korkeintaan 21 henkilöä. Tänään jäseniä on jo lähes 50. Julius Sundman toimi yhdistyksen presidenttinä ensimmäiset 15 vuotta. Solmu Mäkelä hoiti Taikapiirin puheenjohtajuutta 1960–1994, ja hänen jälkeensä puheenjohtajaksi valittiin Timo Kulmakko, taiteilijanimeltään Timo Taikuri. Vuonna 1997 puheenjohtajaksi valittiin Markku Purho ja vuonna 2004 jälleen Timo Kulmakko. Vuodesta 2006 puheenjohtajuutta hoiti Robert Jägerhorn, jonka jälkeen puheenjohtajaksi valittiin jälleen Timo Kulmakko. 2017-2019 puheenjohtajana toimi Pete Poskiparta. Vuonna 2020 Taikapiirin puheenjohtajaksi valittiin Kalle Nio.

Suomen Taikuri Klubi - Finska Magiker Klubben ry perustettiin 1965 Helsingissä ja se lopetti toimintansa 1982. 

Salainen Taikurisyndikaatti oli taikuri Jorma Airaksisen Tampereelle 1960-luvun lopulla perustama rekisteröimätön klubi.

Viihdetaikurit ry on Suomen toiseksi vanhin 1970 perustettu taikuriyhdistys, Sen kotipaikaksi on merkitty Tampere, mutta toiminta on valtakunnallista. Jäseniä on tällä hetkellä parikymmentä. Puheenjohtajana toimii taikuri Peter Daniels eli Pekka Pekkonen. Yhdistyksen perustaja on taikuri Jorma Airaksinen. Hänen jälkeensä yhdistystä veti Leo Frilander vuosina 1973–2003.

Suomen Taikurit ry oli aikaisemmin nimeltään Taikaritarit ry. Yhdistysrekisteriin se oli merkitty 17.10.1971. Yhdistyksen perustajia olivat taikurit Lasse Tiilikainen, Timo Jurva, Kari Levelä, Olavi Vainionpää ja Timo Saikkonen. Tällä hetkellä yhdistyksen puheenjohtaja on Markus Tervo.

Varjoveljien Taikaseura toimi vuosina 1979–1984. Sen vetäjänä toimi taikaharrastaja Jaakko Pohjonen. Varjoveljiltä ilmestyi kolme kertaa vuodessa Taika-uutiset -niminen lehti. Seuran jäsenenä oli mm. tietokirjailija Heikki Nevala eli taikuri Heikki Harha.

Oulun Taikurit ry on perustettu vuonna 2008, vuodesta 1998 toimineen Oulun Taikuri- ja Sirkusyhdistys Sirius ry:n seuraajaksi. Yhdistyksellä on kymmenkunta aktiivista jäsentä, jotka kokoontuvat lähes viikoittain.

Ruokolahden Taikurit ry perustettiin vuonna 2000. Rekisteritiedoissa kerrotaan, että toiminta on keskeytetty.

Mökkitaikurit on perustettu 2010 Savonlinnassa. Facebooksivulla ei ole tapahtunut mitään nyt kymmeneen vuoteen. Perustamisvuonna näkyi jäseninä ainakin taikurit  J-P Pirinen ja Jari Tapanainen.

Tampereen Taikaneliön puheenjohtaja oli Tauno Lahtinen. Hän oli myös pitkäaikainen Taikapiirin jäsen. Tampereen Taikaneliön toiminnasta en löytänyt mitään muuta dataa, mutta tässä on vähän lisätietoa ja selitystä tuohon yhdistyksen nimeen:
Taikaneliö on n × n-neliö (n ∈ Z+), joka sisältää joukon numeroita, tavallisesti {1, 2, . . . , n2} siten, että jokaisen rivin, sarakkeen ja molempien lävistäjien sisältämät luvut summautuvat samaksi luvuksi. Tällaiset neliöt ovat kiehtoneet niin matemaatikkoja, kuin muitakin ihmisiä jo monien vuosisatojen ajan. Nykytietojen mukaan Kiina, Intia ja arabimaat ovat olleet vahvasti mukana taikaneliöiden luomisessa. Kaikille näille kulttuureille yhteistä on se, että taikaneliöiden on ajateltu pitävän sisällään yliluonnollisia ominaisuuksia. 

MMM eli Manse Magic Meeting on vapaamuotoinen taikuriaiheinen keskusteluryhmä Tampereella. Kerhon ideoijana oli Timo Aaltonen vuonna 2008. Se kokoontuu joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina Satakunnankadun Kahvisalongissa. Yhteyshenkilönä toimii Reijo Viitanen.

Taikuri Leo Frilander Tampereen Sampolassa 1980-luvulla.

Taikurit Solmu Mäkelä ja Sir Richard eli Risto Pajunen 1980-luvulla.

Vas. Reijo Viitanen, Riesa-Pelle eli Kaisa Kallioluoma, Timo Tiikkainen, Timo Aaltonen ja Markku Aulanko. MMM, eli Manse Magic Meeting Tampereella 5.2.2018. 


Kalevi Sariola ja taikuri Jorma Airaksinen Sirkus Finlandiassa 12.9.2001.

Taikuri Tauno Lahtinen 1970-luvun lopulla.

Taikurit Lasse Tiilikainen ja Mr. Crane eli Jarmo Salonen 1970-luvun lopulla.



.

No comments: