Wednesday 7 April 2021

Maailman Sirkuspäivä • World Circus Day


Fédération Mondiale du Cirque'n kunniapuheenjohtaja, Monacon Prinsessa Stéphanie käynnisti vuonna 2010 aloitteen juhlia sirkustaiteita kansainvälisellä tasolla vuosittain, Maailman Sirkuspäivänä, ja niin juhlapäiväksi nimitettiin huhtikuun kolmas lauantai. Maailman Sirkuspäivä -tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta, ja vuonna 2019 pidettiin yli 328 tapahtumaa 46 maassa.


Maailman sirkuspäivänä kansainvälinen sirkusyhteisö pystyy osoittamaan arvonsa, kulttuurisen tehtävänsä ja välittämänsä voiman juhlimalla yhdessä. Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen vuosi pandemian takia, emmekä tiedä, miten se vaikuttaa vuoteen 2021. Mutta tiedämme varmasti, että todellisista olosuhteista riippumatta haluamme juhlia maailman sirkuspäivää 17.4.2021 yhdessä ympäri maailmaa, noudattaen tietenkin viranomaisten antamia ohjeita.



Olemme nähneet sirkuksen kohtaamat vaikeudet viime aikoina, mutta on niin paljon uusia aloitteitakin, jotka yhdistävät mahdottoman mahdolliseen. Liitto kehottaa kaikkia globaalin sirkusyhteisön osallistujia valmistautumaan ja osallistumaan tuohon tärkeään päivään, tavalla tai toisella. Vinkkejä löytyy netistä www.circusfederation.org.




No comments: