Sunday 17 June 2018

2018 • Finlandia Big Band


Kapellimestari Vasyl Romaniv on jälleen vastuussa Sirkus Finlandian musiikin tasosta. Orkesteri on koottu ukrainalaisista muusikoista. Kuvassa on vain 8 soittajaa, sillä yksi heistä pääsi mukaan vasta Hämeenlinnassa. Vuodesta toiseen kokoonpano on ollut suurin piirtein sama. Ja hyvä niin, sillä sillä sirkuksen musiikkia on kehuttu erinomaiseksi. Soittajat ovat erikoistuneet nimenomaan sirkusnumeroiden säestykseen. Talvet kierretään muualla Euroopassa ja keväällä palataan taas Suomeen. Nimitys Big Band on ehkä vähän yliampuva, mutta musiikin laatu on huippuluokkaa.

Sirkus Finlandian pitkässä historiassa on tietenkin ollut hyviä ja huonoja aikoja. Kuitenkin Finlandiassa on joka vuosi ollut elävää musiikkia. Sama oli Sirkus Finlandia Juniorissa. Ainoastaan yhtenä vuotena laman synkimpinä aikoina orkesteri oli vain puoli kiertuetta. Finlandian sisarsirkuksissa Sirkus Kalevassa ja Circus Piccolossa humpat ja rumbat soitettiin nauhalta.

Tässä alla vielä Sirkus Finlandian orkestereita vuosien varrelta:

Ensimmäisenä vuonna 1976 orkesteri oli garderobin katolla.

Mainosparaatissa tarvittiin tasapainotaitoja 1982.
Seppo Puolakka etumaisena "turvatyynynä".

Rumpalin edessä ei ollut kaikista mukavinta istua 1984.
Rumpali Pekka Maukonen toimi 1978–1990 myös muusikkona, klovnina ja juontajana.

Orkesteri heti esiripun takana 1986.

Orkesteri siirretty sivummalle.

2001 oltiin vielä maan tasolla.
Rummuissa kapellimestari Wlodcimierc Kempiak.


.

No comments: