Sunday 6 December 2015

Varietee Magica


Toissapäivänä tuli erinomainen tilaisuus tutustua upouuteen Kangasala-taloon. Varietee Magican kiertue päättyi sopivasti naapurikuntaan. Pakkohan se oli mennä katsomaan. Paikan löytyminen tuotti ensin vähän hankaluuksia tamperelaistaksille, mutta hämäläisellä sitkeydellä se pimeyden keskeltä löytyi. Oli synkkä ja myrskyinen yö. Arkkitehti oli kai päättänyt, että nimikilpien ei tarvitse olla turhan näkyviä. Mutta palvelu sisällä pelasi hyvin. Narikka ja kahvio todella palvelivat. Väliaika-buffet maksoi 9 euroa ja sillä herkuttelimme niin paljon kuin kehtasimme.


Mutta asiaan. Itse show päättyi vähän niinkuin kesken. Uskon, että alan ammattilaiset huomasivat esiintyjien pilviä hipovat taidot. Luulen kuitenkin, että moni muu jäi odottamaan vielä jotain. Ohjelman keskeneräisyyden tuntua lisäsi valitettavasti se, että valaistus ja äänentoisto oli luotu ilmeisesti vain vartti ennen esitystä. 

Ohjelmassa oli kaksi taikuria, yksi jonglööripari ja yksi jalkajonglööri. Timo Kulmakko hoiti juontajan tehtävät omalla persoonallisella huumorillaan. Samalla hän taisi tehdä yhteensä tunnin mittaisen taikuriesityksen. Emily & Menno Van Dyken numero oli mielenkiintoinen yhdistelmä tanssia ja jongleerausta. Selyna Boginon jalkajongleeraus oli loistavaa. Illan huipennus oli An Ha Lim käsittämättömällä taikuriohjelmallaan. Koko numero oli yksinomaan pelikorttien hämmästyttävää ilmestymistä tyhjästä. Numeron lopussa niitä oli lattia tulvillaan. Ja kaikki kortit vain ilmestyivät hänen käsiinsä. Ihanaa katseltavaa.

An Ha Lim

.

No comments: